Ruuan alv-porrastus uusiksi – voisitko luopua sähköpostista?

Hallitus on sopinut ruuan arvolisäveron (alv) alentamisesta 17 prosentista 12 prosenttiin lokakuun alusta lähtien. Kyse on 500 miljoonan euron tuesta maataloudelle, mm. suomalaiselle eläintuotannolle. Kun tiedämme, että ruoka on asumisen ja liikkumisen ohelle kaikkein suurin yksityisen kulutuksen ilmasto- ja ympäristövaikutusten aiheuttaja, alv-vero tulisi porrastaa ruualle ympäristöperustaisesti.

Käytännössä siis vähemmän ympäristöä kuormittavien ruoka-aineiden arvolisäveroa alennettaisiin. Sen sijaan runsaasti luonnonvaroja kuluttavista ja kasvihuonepäästöjä aiheuttavista elintarvikkeista, kuten juustosta ja naudanlihasta, tulisi periä erillistä valmisteveroa (haittaveroa) alkoholin, tupakan ja polttoaineiden tapaan.

Usein ympäristöperusteista ruuan alv-porrastusta pidetään käytännössä liian vaikeana toteuttaa. Malli voisi parhaimmillaan olla kuitenkin hyvin yksinkertainen. Suurin vero kohdistuisi punaiselle lihalle ja juustolle, toiseksi suurin broilerille, kananmunille ja maitotuotteille, kolmanneksi suurin kotimaiselle kalalle ja riistalle ja neljännellä tasolla olisivat sitten kasvikset. Porrastuksessa voisi tarvittaessa ottaa huomioon myös eläinten hyvinvoinnin, jolloin broilerin verotusta nostettaisiin ja esimerkiksi lampaan laskettaisiin. Asiaa on pohtinut esimerkiksi Goodland (1997) artikkelissaan Environmental sustainability in agriculture: diet matters, Ecol. Econ. 23 (3) (1997) 189–200. Kiitos Markus Vinnarille tiedosta!

Voisitko luopua sähköpostista?

Viikonloppu sujuu jälleen Turun saaristossa. Tarkoitus on ihastella hiukan Högsåran tuulimyllyjä. Hypätä veteen kläppenillä ja juhlia syntymäpäiviä Nauvossa sekä lukea muutama kiinnostava kirja/teksti. Samalla voisi pohtia sähköpostin merkitystä elämässä. Voisiko sähköpostista luopua kokonaan? Killing Email: How and Why I Ditched My Inbox.

3 kommenttia artikkeliin ”Ruuan alv-porrastus uusiksi – voisitko luopua sähköpostista?”

  1. Ihan mielenkiinnosta. Onko lampailla jotenkin erityisen hyvät oltavat Suomessa vai miksi niiden lihan haittaveron ei tarvitsisi olla niin suuri? Entäs possut?

  2. Hei Jarmo

    Kiitos hyvästä kommentista! Varmasti aika harvoilla tuotantoeläimillä on Suomessa hyvät oltavat. Lampaiden olot ovat kuitenkin yleensä oman käsitykseni mukaan selvästi paremmat kuin esimerkiksi possujen tai broilereiden. Ajatus tuli alunperin tutkija Markus Vinnarilta, joka on perehtynyt eläinten hyvinvointia koskeviin kysymyksiin minua paljon paremmin.

    Parhain terveisin
    -Leo

  3. Kiitos myös hyvästä vastauksesta. Toivottavasti tuo toivomasi valikoiva alv. todellakin toteutuu, koska karitsan sisäfilee on nykyisellään melko kallista. Possun vastaavaan verrattuna siitä saa nimittäin paljon pienemmällä vaivalla oikein herkullisen jötkäleen ruokapöytään.

    Parahultaisin terveisin
    Jarmo

Kommentointi on suljettu.

Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!
Viikonloppu on hyvä aloittaa liikunnalla! Tänään aamulla 15 min venyttely + lihaskuntotreeni. Kevyt/palauttava pyöräily Lauttasaareen ja siellä tunnin juoksutreeni klo 7-8 + pyöräily takaisin Käpylään. Illalla vielä 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Päivän aikana liikuntaa yhteensä 5 h 47 min. Kyllähän tämä treenaaminen alkaa käymään jo työstä. Nyt lepoa.
Hyvää alkanutta kevättä ja maaliskuuta! Helmikuussa kokeilin jättää joka ilta puhelimen yöksi keittiöön eli en ottanut laitetta lainkaan makuuhuoneeseen. 

Oliko tällä vaikutusta puhelimen käyttöön? Kyllä oli ja aika paljon! 

Tammikuuhun verrattuna puhelimella vietetty kokonaisaika väheni helmikuussa yhteensä 27,5 tuntia eli noin 20 prosenttia. Toki osaltaan tähän vaikutti sekin, että helmikuussa olin viikon lomalla, jolloin puhelinta tuli käytetty vähemmän, kun ei ollut työasioita hoidettavana. 

Viihteen, uutisten ja sosiaalisen median osuus on kuitenkin varmasti se mitä monet haluaisivat illalla ja aamulla vähentää. Sen osuus tippui tammikuun 63,5 tunnista 33,5 tuntiin (-30 tuntia). Tästä sosiaalisen median käyttö puhelimella tippui 36,5 tunnista 26,5 tuntiin (-10 tuntia) ja viihteen/uutisten osuus 27 tunnista 7 tuntiin (-20 tuntia). 

Helmikuussa oli tietysti vähemmän päiviä kuin tammikussa, mutta laskennassa/tarkastelussa on tammi- ja helmikuun osalta molemmissa mukana vertailukelpoisuuden parantamiseksi neljä kalenteriviikkoa eli 28 päivää.

Miltä kuulostaisi 30 tuntia kuukaudessa enemmän aikaa? Mitä olen illalla ja aamulla sängyssä tehnyt? Nukkunut hiukan enemmän, haaveillut ja pohdiskellut sekä lukenut kolme paperikirjaa.

Nyt maailma on mennyt kuitenkin sen verran hulluksi, että maaliskuussa kokeilen olla kuukauden lukematta tai seuraamatta uutisia. Vastaavan uutispaussikokeilun tein maaliskuussa 2022. Keep Calm and Carry On.
Perjantai-illan treenit. 1,5 kuntopiiri ja siihen päälle 1,5 tunnin uinti. Kiitos @helsinkitriathlon
Posti toi kotiin tuoreen Luonnonsuojelijan ja sieltähän löytyi viisi vinkkiä 1,5 astetta parempaan arkeen!

#puolitoistaastetta #puolitoistaastettaparempiarki @gummeruskustannus
Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html