Paratiisi tomaattiviljelmillä – Maanantai 11.6.2007

Pyöräilin iltapäivällä Luonnonsuojeluliiton toimistolle. Ohjelmassa oli viestinnän sekä energia- ja ilmastosektorin välisen yhteistyön parantaminen ja strateginen suunnittelu. Saimme mielestäni aika kivasti selkiyteyttyä käytäntöjä ja viriteltyä uusia ajatuksia.

Kotkanpesästä Alppilasta matka jatkui keskustaan ja elokuvateatteri Andorraan. Kyseessä oli Vihreiden järjestämä kutsuvierasnäytös Elina Hirvosen tekemän dokumentin esitykseen. Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa kertoi Espanjan tomaattiviljelmillä työskentelevistä laittomista siirtotyöläisistä. Samassa yhteydessä järjestettiin pienimuotoinen keskustelutilaisuus aiheesta.

Dokumentissa tomaattiviljelmillä laittomasti työskentelevä Bakary lähettää 25 euroa perheelleen Maliin. Tuosta summasta 12 euroa menee lähetyskuluihin. Dokumentissa haastatellaan Adamia. Hän on paennut Norsunluurannikolta sotaa. Hänet pidätettiin kadulla ja vietiin bussissa 500 afrikkalaisen kanssa keskelle Saharaa kuolemaan. Adam ja muut samassa bussissa matkustateet, yhteensä 56 ihmistä, kävelivät autiomaasta kuukauden ja yli 1200 kilometria Rabattiin, Marokkoon. Matkasta selvisi hengissä Adamin lisäksi viisi muuta ihmistä.

Lisää dokumentista löytyy esimerkiksi Voima-lehdestä ja SASK:n sivuilta:
http://www.voima.fi/content/view/full/2091?PHPSESSID=
http://www.sask.fi/lehti/lehti2007/tomaattimatka.htm#alku

PS. Laittomia siirtolaisia ei ole! – kukaan ihminen ei voi olla laiton. Kyse on mahdollisesti vain paperittomista ihmisistä.

Lisää lukemista esimerkiksi: http://www.noborder.org/

Jätä kommentti