Kevätneuvokki – maanantai 14.5.2007

Hääjuhlahumun jälkeen edessä oli heti aktiivinen arki. Minut oli kutsuttu ympäristötutkijoiden ja ympäristöhallinnon virkamiesten yhteiseen seminaariin. Olin päivän pääpuhuja aiheenani ympäristöjärjestöjen kriittinen arvio ympäristöhallinnosta. Esitykseni perustui viime syksynä hyväksyttyyn pro gradu -tutkielmaan (http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=16103), jossa ympäristöliikkeen keskeiset toimijat kritisoivat Suomen ympäristöpolitiikkaa.

Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin mm. STT:n asiantuntija-artikkelipalveluun ja YM:n Ympäristö -lehden vieraskynään. Ympäristöhallinnon ja Suomen ympäristöpolitiikan aktiivisuuden hiipuminen johtuu järjestötoimijoiden mukaan ainakin neljästä keskeisestä tekijästä. Taustalla vaikuttaa yleisemmin talouden globalisaation mukana syntynyt teollisuuden ja liike-elämän kilpailukyvyn ja työllisyyskysymysten ylikorostuminen. Toisekseen Suomen ympäristöpolitiikan aktiivisuuden hiipumiseen, ”talvehtimisstrategiaan” ja passiivisuuteen, ovat vaikuttaneet 1990-luvulla tehdyt monet kansalliset ja kansainväliset sitoumukset sekä EU:n ympäristöpolitiikan kautta syntyneet uudet velvoitteet. Kolmanneksi syytetään heikkoa ympäristöministeiä. Näljänneksi myös monet ympäristökeskustelussa aiemmin passiiviset ja konservatiiviset tahot ovat aktivoituneet vastustamaan ympäristönsuojelua julkishallintoon ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamalla (imperiumin vastaisku).

Voidaan ajatella, että kun ympäristöpolitiikka on pyritty sisällyttämään kaikkiin politiikkalohkoihin, on sen ympäristöulottuvuus heikentynyt, koska peliin ovat tulleet eri intresseistä operoivat toimijat. Vastaavasti esimerkiksi ympäristötoimijat eivät ole puhumassa tai vaikuttamassa talouspolitiikan tai muiden yhteiskunnallisten sektoreiden ytimissä.

Hallinto pyrkii lisäksi ulkoistamaan oman vastuunsa ympäristökysymysten hoidosta. Ongelmana muodostuu se, että kansalaiset odottavat politiikan hoitavan ongelmat, poliitikot ja hallinto peräävät markkinoita apuun ja bisnes siirtää aloitteen kuluttaja-kansalaisten niskoille. Tuloksena on se, että kukaan ei tee mitään.

Keskustelu seminaarissa oli innostavaa ja kiinnostavaa. Pro gradu -työni sai hyvin kriittisen arvion ympäristöministeriön ylijohtaja Pekka Jalkaselta. Lienee selvää, että ympäristöministeriö ei hyväksy ajatusta siitä, että Suomen ympäristöpolitiikka olisi viime vuosina ottanut takapakkia. Yleisesti voi kuitenkin todeta, että tutkielmani on ainakin saanut aimo annoksen huomiota. Harvasta gradusta pääsee niin paljon kirjoittamaan, puhumaan ja keskustelmaan korkeiden virkamiesten ja tutkijoiden kanssa. Siihen voi olla aika tyytyväinen.

Ympäristöministeriöstä pyöräilin pikapikaa töihin ja kokouksiin. Hääjuhlahumu painoi edelleen ja iltapäivä oli aika rankka. Olisi pitänyt ehkä varata juhlien jälkeen yksi vapaapäivä, jolloin olisi ehtinyt palautua kunnolla. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset lähtevät aina häämatkalle.

Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.