Tiistai 19.12.2006, Gorakhpur – Sunauli, Intia – Bhaiwara, Nepal

Gorakhpurin juna-asemalla Intiassa meitä vastassa on roskiksesta naposteltavaa kaiveleva lehmä. Löydettyämme ulos kaaottiselta asemalta alamme tiedustelemaan bussiaseman sijaintia. Tarkoituksena on löytää jonkinlainen kulkuneuvo Sunauliin, lähelle Nepalin rajaa.

Bussi löytyykin pian. Onneksemme bussi on meidän astuessa sisään jo tupaten täynnä. Aikatauluja ei ole, vaan bussit lähtevät liikkeelle sitten kun ovat täynnä. Niin sanottuun ylempään matkustusluokkaan (upperclass) emme tällä kertaa onneksi joudu. Bussin katolla matkustaminen on täällä yleistä.

Neljä tuntia varsinaista rynkytystä ja tärinää. Pää hakkaa kattoon ja polvet edessä olevaan istuimeen. Ilmastointi toimii, koska ikkunoita ei ole. Maisemat ovat kiinnostavia. Loputtomia pikkukyliä ja jännittäviä paikkoja. Loppumatkasta alan palella ja yritän vetää puseroa suojaksi. Se on kuitenkin jokseenkin mahdotonta pienen tilan ja sylissäni olevan reppuni takia.

Ennen hämärän tuloa pääsemme perille. Kyseltyämme Intian tullitoimistoja, jossa voisimme kirjautua ulos maasta, meitä kehoitetaan ottamaan polkupyöräriksa. Rajamuodollisuudet sujuvat tuttujen kaavojen mukaan erilaisia lappuja täytellessä. Nepalin rajaviranomaiset ovat erityisen mukavia (heidän ansiosta säästämme kolmekymmentä dollaria – kiitos). Yllätykseksemme viisumia varten tarvitaan kuitenkin passikuva. Virkailijan kanssa keskusteltuamme asiaa ajaa yhtä hyvin lompakoistamme löytyneet ikivanhat kuvat toisistamme. Niistä on ikävä luopua, mutta muitakaan mahdollisuuksia ei ole.

Rajan yli päästyämme kimpussamme on lukemattomia majoituksen ja ruokapaikkojen tarjoajia. Vaihdamme hiukan Nepalin rupioita ja otamme taksin lähimpään kaupunkiin eli Bhaiwaraan. Kuski on ikionnellinen maksaessamme matkasta kokonaiset sata Nepalin rupiaa eli noin euron. Löydämme pikkukaupungista siedettävän hostellin, mutta emme valitettavasti yhtään ruokapaikkaa, johon voisimme mennä syömään. Ihmiset tekevät ruokaa avotulilla kaduilla. Saamme järjestettyä seuraavaksi aamuksi itsellemme liput Kathmanduun Nepalin parhaimmalta bussiyhtiöltä eli Golden traveliltä. Onneksi saamme illan päätteeksi hostellin ravintolasta ruokaa. Olemme olleet syömättä kokonaisen vuorokauden eli 24 tuntia.

Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.