Keskiviikko 20.12.2006, Kathmandu, Nepal

Odotamme aamulle melkein tunnin bussiamme. Pääsemme kuitenkin istumaan meille varatuille paikoille. Tällä kertaa ilmastoinnin virkaa hoitavat toimimattomat tuulettimet, jotka on ruuvattu kunkin paikan yläpuolelle. Pyhät miehet käyvät tarjoamassa otsamerkin maalausta eli tikaa. Kieltäydyn. Yhtä kaikki. Bussimatka on mukava sekä maisemat upeita ja kiinnostavia. Yli kahdeksan kilometrin korkeuteen kohoavat lumihuiput ovat vaikuttavia. Muuten vuoristomaisemat ovat saman tyyppisiä kuin Andien vuoristossa Etelä-Amerikassa. Eroa on kuitenkin siinä, että tiet ovat täällä huonommassa kunnossa ja ohitykset hurjempia. Päivän aikana pysähdymme pari kertaa syömässä ja useita kertoja vessatarpeille tien poskeen. Ei käy kateeksi mukana matkustavia naisia.

Noin kahdeksan tunnin reissaamisen jälkeen pääsemme Kathmanduun – tai tarkalleen ottaen jumitumme kaupungin ulkopuolella olevaan ruuhkaan noin tunniksi. Ilmanlaatu on käsittämättömän huono ja kurkussa tuntuu todella pahalta. Paikalliset käyttävät hengityssuojaimia tai huiveja suun edessä. Lopulta bussi päättää jättää kaikki matkustajat tienposkeen. Otamme taksin ja suuntaamme kohti keskustaa. Taksikuski vaatii meitä maksamaan 200 rupiaa (noin kaksi euroa) vaikka sovimme hinnaksi 150 rupiaa. Asiasta syntyy kiivas keskustelu. Lopulta Annukka hermostuu ja heittää kuskin naamalle rahat ja lähtee lätkimään. Ei ole helppoa.

Hotellimme Kantipur Temple House on rakennettu vanhaan temppeliin (suosittelen!). Huoneet ovat isot. Paikka pyrkii olemaan ekoystävällinen. Näin ollen hotellilla ei käytetä ollenkaan muovia (lähinnä ongelma on kertakäyttöiset juomapullot) ja esimerkiksi vesi lämmitetään katolla olevilla aurinkovaraajilla. Palvelu on erinomaista. Erikoisuutena on sähköllä lämmitettävä sänky.

Vierailemme illalla Kathmandun Thamalin alueella (turistien suosima kaupunginosa). Paikka on täynnä hostelleja, ravintoloita ja myyntikojuja. Jonkin verran näkyy myös muita turisteja. Käy kuitenkin sääliksi sitä, että kaikkea roinaa on niin paljon, niin halvalla ja turisteja on käsittämättömän vähän. Tarjonta ja kysyntä eivät yleisesti ottaen kohtaa. Ostan innokkaalta kauppiaalta tiikerinsalvaa, jotta voin sanoa seuraaville tiikerinsalvan kauppiaalle, että minulla on jo kyseistä taika-ainetta. Tyydytämme pastan himoani poikkeamalla syömään italialaiseen ravintolaan (!). Thamalin alue näyttää ja tuntuu kuin miltä tahansa turistialueelta maailmassa – sanotaan vaikkapa Amstedamin vanhakaupunki. Erotuksena on vain se, että kaikki on poskettoman halpaa – ja inhottavan köyhää.

Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.