Keskiviikko 29.11.2006

Helsingin Sanomien mukaan yhä useampi kannattaa puolustusrahojen lisäämistä samalla kun Nato-jäsenyyden kannatus on laskenut kaksi prosenttiyksikköä. Kyseessä on Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan teettämä kysely. Sen sijaan kaikkein kiinnostavin tulos kyselyssä on, että viisi kansalaisissa eniten huolta aiheuttavaa asiaa ovat ympäristön tila maapallolla, luonnonvarojen käyttö, ydinaseet, kansainvälinen terrorismi ja ydinvoiman käyttö energiantuotantoon Venäjällä. Vähiten huolta aiheuttavat Suomen talouden tulevaisuudennäkymät, maahanmuuttajien määrän kasvu Suomessa ja ydinvoiman käyttö energiantuotantoon Suomessa. Miksi ihmeessä meidän siis pitäisi panostaa kilpailukykyyn ympäristönsuojelun kustannuksella?

Suunnittelemme Jouni Nissisen kanssa Suomen luonnonsuojeluliiton energia- ja ilmastovaliokunnan seminaaria. Saan kutsun Työllistävää luonnonhoitoa Länsi-Uudellamaalla -projektin joululounaalle sekä Lahteen Salpausselän luonnonystävien vuosikokoukseen. Illalla Meri ja Lauri käyvät kylässä. Juomme teetä. Tämä viikko on relampaa, mutta ensi viikolla vauhti taas kiihtyy kohti joulua.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami