Tiistai 16.5.2006

Olen junassa matkalla Tampereelle Ruotsin kielen suullisen kurssin lopputenttiin. Samalla kun yritän terävöittää keskustelutaitojani ruotsiksi Annukka soittaa ja ilmoittaa, että tarjouksemme Käpylässä sijaitsevasta asunnosta on mennyt läpi. Näin meistä tulee uuden, ihastuttavan kodin omistajia. Kesäsuunnitelmat menevät uusiksi. Edessä on paljon säätämistä, remontti ja muutto.

Ruotsin kielen suullinen tentti menee odotuksiin ja taitotasoon nähden siedettävästi, vaikka ajatukset ovatkin jossain aivan muualla. Meillä on ollut kurssilla kuitenkin erinomainen ryhmä ja keskustelu sujuu hyvässä hengessä. Valitettavasti en pääse seuraavana päivänä pidettävään Ruotsin kielen kirjallisen kurssin lopputenttiin. Joudun menemään uusintaan, joka pidetään kesäkuun alussa. Paluumatka Tampereelta Helsinkiin sujuu asunnon hankintaan ja remonttiin liittyvien käytännön asioiden suunnittelussa.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami