Torstai – Perjantai 9.-10.3.

Loppuviikon aikana (to-pe) olen kaksi päivää työpaikan tavoite- ja kehityspäivillä Gustavelundissa Tuusulanjärven rannalla. Viikon ensimmäinen ja ainoa juoksulenkki sijoittuu torstai illalle, kun muut työkaverit ovat saunomassa. Nautiskelen iltahämärässä Tuusulanjärjven upeista maisemista ja irvistelen naamallani kiristyvää pakkasta.

Kommentoin perjantaina pikaisesti Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin logosta syntynyttä keskustelua sekä 8.4. pidettävän kevätkokouksen kutsuluonnosta. Itse saan kutsun “Aktivistit – Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina” -kirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidetään 1.4. Ilmottaudun ilman muuta mukaan. Pääsin aikanaan kommentoimaan jo hiukan etukäteen Petteri Nisulan ja Mikko Metsämäen työstämää kirjaa. Osallistun myös Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston piirissä käytävään keskusteluun valstuuston roolista ja asemasta Liiton sisällä. Kommentoin Maan ystävien Nuorten Osallisuushankkeen raporttiluonnosta, joka on tarkoitus lähettää OPM:lle. Kommentoin myös Globalisaation monet kasvot –hankkeen rahoitushakemusta. Nuorten Akatemian, Maan ystävien, Attacin ja Repun yhteishanke on onnistunut yli odotusten. Edessä on kuitenkin nyt jatkorahoituksen hakeminen. Toivottavasti onnistaa.

Perjantai-ilatana nautimme Annukan kanssa illallista jo kovin tutuksi tulleessa Meze-pointissa. Harmittavaa, että paikka ei keskeisestä sijainnistaan ja herkullisista annoksista huolimatta näytä saavuttavan suurta kansansuosiota. Riitta viestittelee yhdentoista aikaan illalla Brysselistä. Pitäisi saada vielä ydinvoiman vastaisesta Euroopan laajuisesta kampanjasta tiedote suomalaiselle medialle lauantai aamuna. Tiedote löytyy osoitteesta: http://www.maanystavat.fi

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami