Graduviikko II

9.-15.1.2006

Toinen gradulomaviikko. Kalenteri on kuitenkin täyttynyt jo uhkaavasti muilla aktiviteeteilla. Maanantaina olen koko päivän lomasta huolimatta työpaikalla. Tiistaina päädyn Tampereelle opiskelemaan. Englannin kielen syventävä kurssi (KKEN27) on Ruotsin kielikurssin ja gradun lisäksi ainoa jäljellä oleva hallintotieteen maisterin tutkintoon kuuluva pakollinen suoritus, joka minulta puuttuu. Kurssi suoritetaan intensiivisesti ja osittain verkkomuotoisena ensimmäinen periodin aikana.

Tampereella tapaan myös Galilei-lehden päätoimittaja Jorma Lehtosen. Olen ollut vuoden päivät Galilei-lehden (http://www.galileilehti.fi/) ohjausryhmässä. Valitettavasti lehti lopettaa edellisen vuoden viimeiseen numeroon ilmestymisenä erilaisten toimituksen henkilökohtaisten vastoinkäymisten seurauksena. Suunnittelemme kuitenkin innostuneesti uudelta pohjalta mahdollisesti syntyvää verkkojulkaisua.

Keskiviikkona käyn hammaslääkärissä vuositarkastuksessa toteamassa, että hampaani ovat mainiossa kunnossa. Kivaa. Maan ystävien toimistotyöntekijä Niko Humalisto hakee vanhan tietokoneeni kotoa Vallilasta pölyttymästä parempaan käyttöön Maan ystävien toimistolle Turkuun. Illan istun Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristösuojelupiirin työtalousvaliokunnan kokouksessa Kotkankadun toimistolla. Piirisihteerinämme on samalla viikolla aloittanut Ursula Immonen edellisen työtekijämme Hanna Kaisa Hellsteinin siirtyessä Luonto-Liiton ympäristökoordinaattoriksi. Illan kokous venyy todella pitkäksi. Asiaa vuoden vaihteen jälkeen näyttää olevan paljon käytännön yhdistyskuvioista lukemattomiin lausuntoihin ja valituksiin.

Torstai aamun istun Suomen luonnonsuojeluliiton edustajana Energiateollisuus ry:n kutsumassa keskustelutilaisuudessa. Yritämme löytää yhteistä näkemystä jätteenpoltosta. Hyvästä keskustelusta huolimatta luulen, että emme ole yhtään lähempänä toistemme näkemyksiä kuin aikaisemminkaan. Käyn Hanna Kaisan kanssa lounaalla ja juoksen vielä Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle allekirjoittamaan ympäristösuojelusihteerimme Tapani Veistolan kirjoittaman valituksen lintujen metsästyksestä.

Saamme kuluneella viikolla myös Annukalle vihdoin uuden työpöydän. Annukka tekee freelancer-toimittajan hommia ja väitöskirjatutkimustaan kotoa käsin. Ruuvaamme Ikeasta hankittuja jalkoja Lundian pöytälevyyn samalla kun vaihdamme muutenkin työpisteidemme paikkaa. Paperien siirtelyssä ja ruuvaamisessa meneekin koko aamupäivä.

Viikonlopuksi lähdemme Turkuun. Käymme tapaamassa Annukan vanhaa lapsuuden ystävää Jasminaa. Pääsyy matkaamme on kuitenkin Annukan serkun Miian ja hänen kreikkalaisen miehensä häät. Ordotoksikirkossa suoritettu seremonia on samalla kiinnostava mutta hyvin konservatiivinen esimerkiksi suhteessa naisen ja miehen asemaan avioliitossa. Pohdiskelemme Annukan kanssa omia mahdollisia hääseremoinioita kirkkoon kuulumattomissa merkeissä. Iltajuhlat ovat hauskat ja keskustelemme intesiivisesti presidentinvaaleista ja elämän tarkoituksesta.

Sunnuntaina käymme katsomassa polkupyörillä (tammikuussa!) kahdeksaa asuntoa. Tarkoituksena on siirtyä omistavaan luokkaan ja katsella hiukan omistusasuntoja. Muutamia kiinnostavia kohteita alkuvuoden aikana onkin ilmaantunut. Toistaiseksi konkreettiset tarjoukset jäävät kuitenkin tekemättä.

Sunnuntaina on myös presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Tarja Halonen ei saa yli 50% osuutta äänistä ensimmäisellä kierroksella ja saa vastaansa Sauli Niinistön toisella kierroksella. Käymme illalla Ravintola Kaisaniemessä onnittelemassa ja halaamassa Heidi Hautalaa hyvästä vaalityöstä. Heidi osoitti jälleen, että hänellä on kyky nostaa tärkeitä asioita julkiseen keskusteluun. Mainiota! Samoissa juhlissa ehdimme nähdä pikaisesti lukemattomia muitakin vihreitä ystäviämme.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍