Rohkeus toivoa

Luin lomapäivien aikana Barack Obaman kirjan Rohkeus toivoa.

Teon on erinomainen läpileikkaus Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista sivuten samalla Obaman henkilöhistoriaa. Teos yllätti minut kahdella tavalla.

1. Obama on keskitien kulkija. Kirjan perusteella Barack Obama on poliittisten linjausten suhteen todellinen keskitien kulkija. Hän ei todellakaan edusta demokraattien idealistista ja uudistusmielistä siipeä vaan tasapainoilee tukevasti republikaanien ja demokraattien välimaastossa.

2. Yhdysvaltojen politiikka on tuulahdus menneisyyttä. Kuumimmat poliittiset kysymykset vaikuttavat Yhdysvalloissa edelleen olevan mm. rotukysymykset, naisten ja miesten tasa-arvo, uskonto, abortti ja kantasolututkimus, julkinen terveydenhuolto, voiko evoluutioteoriaa opettaa kouluissa, aseenkantoluvat ja sota, onko ilmaston lämpeneminen ihmisen aiheuttamaa vai ei sekä Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen kilpailukyky suhteessa Kiinaan tai muihin maihin.

Yhdysvaltojen poliittiset kysymykset ovat häivähdys menneitä vuosisatoja. Sitä kun on kuvitellut suomalaisessa hyvinvointivaltiossa asuessaan, että esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen, evoluutioteorian, ilmastonmuutoksen tai aborttioikeuden puolesta ei tarvitse enää vääntää vaan kaikkien yhteinen intressi on mainuttuihin seikkoihin liittyvien rakenteellisten ongelmien ratkaiseminen.

Kirjassaan Obama viittaa ahkerasti Yhdysvaltojen poliittiseen historiaan ja siteeraa usein onnistuneesti menneitä vaikuttajia.

Poliittisen toiminnan motiivi Obamalla on omien sanojensa mukaan se, että ”tiedän lisänneeni jollain havaittavalla tavalla ihmisten mahdollisuuksia arvokkaaseen elämään” Benjamin Frankliniä mukaillen ”Ennemmin soisin sanottavan: Hän eli hyödyllisesti, kuin että: Hän kuoli rikkaana.”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami