Helsinki City Marathon: Epäonnistumisen kokemuksia ja hienoja hetkiä

Kävin viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Marathonin.

Kyseessä oli neljäs maraton-juoksuni. Tavoitteena oli juosta tasaista vauhtia matka noin neljän tunnin aikaan. Pieleen meni.

Lähdin matkaan neljän tunnin porukassa ja juoksu sujuikin oikein kivasti aina 32 kilometriin asti (10km: 0:56:32 / 21,1km: 1:58:36 / 30 km: 2:48:23). Tämän jälkeen loppui motivaatio eli henkinen kantti petti. Loppumatkasta tuli rikkonainen usean pysähdyksen ja kävelyn myötä. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Olympiastadionilla kello näytti aikaa 4:24:47.

Ennen juoksua olin noudatellut Juoksija-lehden harjoitusohjelmaa, jolla maraton pitäisi mennä aikaan 2.45-3.20. Voi tietysti olla, että ohjelma oli liian rankka, kun siihen päälle on tullut vielä arkipyöräilyt. Toisaalta lähdin juoksemaan neljän tunnin ryhmässä, joten alkuvauhti ei varmasti ollut liian kova. Lisäksi sääolosuhteet olivat erinomaiset, valmistautuminen oli sujunut hyvin ja pastaa oli syöty kunnolla.

Maraton-juoksu on kaikesta huolimatta hieno laji. Esimerkiksi Helsinki City Marathonin reitillä oli seuraavia hienoja hetkiä.

1. Kärki. Neljän tunnin vauhtia juostessa (19 km:n kohdalla) kärkijuoksijoiden joukko tulee vastaan Lauttasaaren sillalla. Juostessa ei voi kuin ihailla, miten kovaa kärki menee. On hienoa olla mukana taputtamassa ja kannustamassa 30 km kohdalla menevää kärkijoukkoa.

2. Kannustus. On upeaa, miten paljon matkan varrella on ihmisiä kannustamassa. Kaikkein hienointa on matkan varrella nähdä tietysti tuttuja ja läheisiä. Varsinkin viimeisten kilometrien kohdalla kannustuksesta on uskomaton apu.

3. Juoksijasankarit. Matkan varrella näkee paljon erilaisia juoksijoita. Toiset pukeutuvat hassuihin pukuihin tai päähineisiin. Kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin veteraanijuoksijat – esimerkiksi se, joka oli juoksemassa Helsinki Cityä kolmannenkymmenennen kerran tai sokea kaveri, joka juoksi avustajansa kanssa.

4. Olympiastadion. On kieltämättä upea kokemus kaartaa olympiastadionin porteista sisään loppusuoralle. Ja vielä upeampaa on katsoa, kuinka ihmisistä löytyy uskomatonta voimaa ja jaksamista viimeisille sadoille metreille. Maalissa jokainen on voittaja.

Kaikkein parasta maraton-juoksussa on tietysti harjoittelu. Loppujen lopuksi on ihan sama mihin aikaan tai miten jonkun yksittäisen juoksun jonain tiettynä päivänä suorittaa. Vaikka juoksu menisi pieleen, ei kukaan voi viedä pois niitä satoja ja tuhansia nautittuja juoksukilometrejä, joita sinulle on kertynyt harjoittelun aikana.

Itse matka on juoksussa tärkeämpi kuin aika tai päämäärä. Sitä paitsi epäonnistuminen tekee hyvää. Ei voi onnistua, ellei uskalla koskaan epäonnistua. Viisaus syntyy usein epäonnistumisen kokemuksesta. Kivulias kokemus ja siitä seuraava pohdiskelu auttavat oppimaan.

Lue myös nämä:
Juoksemisen filosofia: Miksi juoksen?
Vegaanin maraton ja viikon ruokalista

Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja