Helsinki City Marathon: Epäonnistumisen kokemuksia ja hienoja hetkiä

Kävin viikonloppuna juoksemassa Helsinki City Marathonin.

Kyseessä oli neljäs maraton-juoksuni. Tavoitteena oli juosta tasaista vauhtia matka noin neljän tunnin aikaan. Pieleen meni.

Lähdin matkaan neljän tunnin porukassa ja juoksu sujuikin oikein kivasti aina 32 kilometriin asti (10km: 0:56:32 / 21,1km: 1:58:36 / 30 km: 2:48:23). Tämän jälkeen loppui motivaatio eli henkinen kantti petti. Loppumatkasta tuli rikkonainen usean pysähdyksen ja kävelyn myötä. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Olympiastadionilla kello näytti aikaa 4:24:47.

Ennen juoksua olin noudatellut Juoksija-lehden harjoitusohjelmaa, jolla maraton pitäisi mennä aikaan 2.45-3.20. Voi tietysti olla, että ohjelma oli liian rankka, kun siihen päälle on tullut vielä arkipyöräilyt. Toisaalta lähdin juoksemaan neljän tunnin ryhmässä, joten alkuvauhti ei varmasti ollut liian kova. Lisäksi sääolosuhteet olivat erinomaiset, valmistautuminen oli sujunut hyvin ja pastaa oli syöty kunnolla.

Maraton-juoksu on kaikesta huolimatta hieno laji. Esimerkiksi Helsinki City Marathonin reitillä oli seuraavia hienoja hetkiä.

1. Kärki. Neljän tunnin vauhtia juostessa (19 km:n kohdalla) kärkijuoksijoiden joukko tulee vastaan Lauttasaaren sillalla. Juostessa ei voi kuin ihailla, miten kovaa kärki menee. On hienoa olla mukana taputtamassa ja kannustamassa 30 km kohdalla menevää kärkijoukkoa.

2. Kannustus. On upeaa, miten paljon matkan varrella on ihmisiä kannustamassa. Kaikkein hienointa on matkan varrella nähdä tietysti tuttuja ja läheisiä. Varsinkin viimeisten kilometrien kohdalla kannustuksesta on uskomaton apu.

3. Juoksijasankarit. Matkan varrella näkee paljon erilaisia juoksijoita. Toiset pukeutuvat hassuihin pukuihin tai päähineisiin. Kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin veteraanijuoksijat – esimerkiksi se, joka oli juoksemassa Helsinki Cityä kolmannenkymmenennen kerran tai sokea kaveri, joka juoksi avustajansa kanssa.

4. Olympiastadion. On kieltämättä upea kokemus kaartaa olympiastadionin porteista sisään loppusuoralle. Ja vielä upeampaa on katsoa, kuinka ihmisistä löytyy uskomatonta voimaa ja jaksamista viimeisille sadoille metreille. Maalissa jokainen on voittaja.

Kaikkein parasta maraton-juoksussa on tietysti harjoittelu. Loppujen lopuksi on ihan sama mihin aikaan tai miten jonkun yksittäisen juoksun jonain tiettynä päivänä suorittaa. Vaikka juoksu menisi pieleen, ei kukaan voi viedä pois niitä satoja ja tuhansia nautittuja juoksukilometrejä, joita sinulle on kertynyt harjoittelun aikana.

Itse matka on juoksussa tärkeämpi kuin aika tai päämäärä. Sitä paitsi epäonnistuminen tekee hyvää. Ei voi onnistua, ellei uskalla koskaan epäonnistua. Viisaus syntyy usein epäonnistumisen kokemuksesta. Kivulias kokemus ja siitä seuraava pohdiskelu auttavat oppimaan.

Lue myös nämä:
Juoksemisen filosofia: Miksi juoksen?
Vegaanin maraton ja viikon ruokalista

Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.