Suosittelijat

Pekka Haavisto, kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän pj, entinen ympäristö- ja kehitysministeri
”Maailma, Suomi ja Helsinki muuttuvat ajattelemisen ja tekemisen kautta. Leo Stranius on nuoren polven ympäristöaktivisti, joka on sekä ajattelija että tekijä. Tällaisia ihmisiä tarvitaan myös Helsingin kaupunginvaltuustossa.”

Rosa Meriläinen, kirjailija
”Leo keksii toteuttamiskelpoiset ratkaisut ympäristöongelmiin. Hän osaa verkostoitua ja kannustaa muita. Leo näyttää myös omalla esimerkillään, että muutos ekologisesti vastuulliseen yhteiskuntaan on mahdollinen.”

.
.

Ilkka Hanski, professori, ekologi
”Ympäristökysymykset ovat keskeinen osa politiikkaa nyt ja tulevaisuudessa. Kaupunginvaltuustoon tarvitaan ihmisiä, joilla on asiantuntemusta, näkemystä ja kyky tulla toimeen kaikkien muiden kanssa. Leo Stranius on tällainen ihminen.”

.

Heidi Hautala, kehitysministeri
”Jos oikeasti aiotaan ratkaista yhteiskuntien ekologinen kriisi, en tiedä tehtävään Leoa parempaa. Olemme tehneet monenlaista yhteistyötä, ja aina ilahdun hänen toteuttamiskelpoisista ideoistaan.”

.
.

Oras Tynkkynen, kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja
”Leo Stranius on aikaansaavin ja myönteisin tuntemani ihminen – ja tunnen sentään aika paljon ihmisiä. Leon omistautumisella, näkemyksillä ja tarmolla pystyy tekemään kaupunginvaltuustossa pieniä ihmeitä.”

.

.
Satu Hassi, Euroopan parlamentin jäsen, entinen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri
”Leo Stranius tekee ilmasto- ja ympäristönsuojelutyötä koko sydämestään, mutta rauhallisen ystävällisesti. Vuosien varrella hänelle on kertynyt myös kosolti kokemusta ja asiantuntemusta.”

.
.

Sampo Marjomaa, tv-ammattilainen, kirjoittaja, kuvittaja
”Helsinki on niin kaunis kaupunki etten haluaisi sen asioista päättävän kenen tahansa örkin vaan jonkun luotettavan tyypin kuten Leo. Kannattaa miettiä kenen käsiin oman ja seuraavan sukupolven tulevaisuuden antaa.”
.
.

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen, entinen ympäristöministeri
”Leo Stranius on ehdoton Suomen kärkijoukon ympäristöosaaja. Hän on samaan aikaan sekä peräänantamaton että hyvä neuvottelija. Verkostoituja, joka vie asioita eteenpäin.”
.

.
Emma Kari, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja
”Olen tuntenut Leon pitkään, mutta hän jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää minut energisyydellään ja aikaansaavuudellaan. Leossa yhdistyy hienolla tavalla idealismi ja rautainen ammattitaito. On ilo tuntea ihminen, joka pyrkii kaikessa toiminnassaan, niin omissa elämäntavoissaan kuin työssäänkin, tehdä maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille.”

.
Sanna Pellicioni, kuvittaja
”Leo on pihapiirimme maailmaa muuttava voima. Leosta huokuu aktiivisuus, osaaminen ja elämänviisaus. Hän tuo esille todellisia vaihtoehtoja ja uusia näkökulmia asioihin. Leon positiivinen energia, innostuvuus ja samalla rauhallisuus vie asioita vääjäämättä eteenpäin.”

.

Karla Loppi, neuvolaterveydenhoitaja Vuosaaresta
Seuraan Ekoisi-blogia suurella mielenkiinnolla. Tässäpä vanhempi, joka ajattelee vanhemmanvastuutaan sukupolvien päähän. Ja osaa Leo eläytyä tämän hetken lapsienkin elämään ja olosuhteisiin. Suosittelen kaupunginvaltuustoon!

.

Riku Cajander, biologi,ympäristötoimittaja,valokuvaaja
”Usean vuoden kokemuksen perusteella tiedän, että Leo on itse sitä, minkä asioiden puolesta hän puhuu ja unelmoi. Tulevassa maailmassamme Leon esillenostamat asiat, vaikkapa luonnon monimuotoisuus ja suojelu, uusituvat energialähteet, kasvissyönti, eläinten kunnioitus sekä humaani monikulttuurisuus ovat välttämättömyys, sekä meille että ennenkaikkea lapsillemme. Leon kaltaisille rohkeille tyypeille on selkeä tilaus metropolimme valtuustossa!”

Minna Mannert, teologi, vuorovaikutustaitojen kouluttaja
”Leolla on tulevaisuuden arvot ja realistinen käsitys siitä, kuinka niitä viedään eteenpäin. Arvostan Leon ahkeruutta ja itsekuria, sekä hänen pyrkimystään jatkuvasti haastaa itseään ja hakeutua epämukavuusvyöhykkeelle. Leo on kestävä ja harkitsevainen päättäjä, joka pyrkii toimimaan ihmisen ja luomakunnan parhaaksi.”

.

Timo Järvensivu, tutkimuspäällikkö, KTT
”Ympäristön ja ihmisten hyvinvointi on murroksessa. Tarvitsemme näkijöitä ja tekijöitä, joilla on energiaa ja kykyä luotsata meidät kohti uudenlaista vapautta ja onnellisuutta. Leo on omalla toiminnallaan näyttänyt, että visio ekologisesta, hyvinvoivasta yhteiskunnasta on mahdollinen paitsi puheissa, myös käytännössä.”
.

Saila Tykkyläinen
”Muutos saadaan aikaan teoilla, pienillä ja suurilla. Leossa minua ilahduttaa, että hän jaksaa aina vaatia selvitysten ja suunnitelmien rinnalle tekoja, kokeiluja ja toimintaa. Tekemisen meiningin lisäksi Leossa yhdistyy joukko muitakin piirteitä, joita päättäjä mielestäni tarvitsee: sinnikkyys, positiivisuus, vankka asiaosaaminen, usko vaikuttamiseen sekä avoimet toimintatavat.”

Aleksis Pillai
”Tutustuttiin puhelinmyyjinä 90-luvun alussa Helsingissä. Lexa poltti silloin askin tupakkaa päivässä, tiesi kaiken lätkän SM-sarjasta ja keräili USA:n sinkkuykkösiä. Hänen tarmonsa ja perusteellisuutensa oli häkellyttävää katseltavaa. Kiinnostuksen kohteet ovat sittemmin vaihtuneet, mutta sama vimma on säilynyt ja tämä siis kaikella hyvällä.”

Kaisa Leka, sarjakuvapiirtäjä, graafikko ja kaupunginvaltuutettu
”Ihailen Leon tinkimättömyyttä ja tarmokkuutta. Näen silmissäni jo hänet pyöräilemässä kaupungintalolle -20 asteen pakkasessa ja lumipyryssä silmät loistaen innosta päästä muuttamaan maailmaa.”

.
.

”Leo Stranius on ehdoton Suomen kärkijoukon ympäristöosaaja. Hän on samaan aikaan sekä peräänantamaton että hyvä neuvottelija. Verkostoituja, joka vie asioita eteenpäin.”

Veli Liikanen, nuorisotutkija, ympäristöjärjestöaktiivii
”Järjestötyössä Leo on esimerkillisen kannustava ja vie asioita eteenpäin ketterästi ja määrätietoisesti. Nuorisoalalla työskentelevänä arvostan suuresti sitä työtä, jota Leo tekee uuden kansalaistoiminnan ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien puolesta. Valtuutettu Stranius ajaa kaupunginvaltuustossa tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimpiä asioita.”

Eveliina Asikainen, biologi, ympäristöpolitiikan tutkija ja opettaja
”Leo on samanaikaisesti kekseliäs, ennakkoluuloton ja järjestelmällinen. Tarvitsemme hänen kaltaistaan tavoitteellista maailmanmuuttajaa jotta haasteellinen mutta välttämätön muutos vähemmän luonnonvaroja kuluttavaan, oikeudenmukaiseen ja kestävään Suomeen pystytään toteuttamaan.”

Paloma Hannonen, ympäristöministerin erityisavustaja
”Ihailen Leon aktiivisuutta ja energiaa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hänestä huomaa, että yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi luonnolle ja ihmisille on kutsumus, jonka eteen hän on valmis laittamaan itsensä likoon. Arvostan hänen kykyään pystyä samanaikaisesti esittämään sivaltavaa kritiikkiä nykyjärjestelmää kohtaan ja olemaan positiivinen eteenpäin vievä voima.”

Marika Rosenborg, arjen rakastaja ja stadin friidu Arabianrannasta
”Äitini Sisko Rosenborg kertoi minulle viime eduskuntavaalien aikaan ihanasta pojasta, joka oli vihreiden ehdokkaana ja jakoi esitteitään Kurvissa. Äitini tiesi kertoa, että ehdokas oli kaiken sen puolesta, joka on äidillenikin tärkeää ja vastusti asioita, joita äitini piti vastenmielisenä, kuten turkistarhausta. Äidin kertomus jäi mieleeni vahvasti, varmasti siksi, että tunnistin sen syvän vaikutuksen, jonka tämä nuori mies oli äitiini tehnyt.  Myöhemmin sain tutustua henkilöön itsekin, kun hän vieraili vapaaehtoisvoimin tuotettavassa Kuohu-lehdessämme  kolumnistina. Nyt jo tiedän, että pojasta ei voi puhua, poikamaisesta ja nuoresta miehestä kyllä. Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen se, kuinka tuottelias bloggaaja, äärimmäisen järjestelmällinen työntekijä, pitkänmatkanjuoksija , vegaani ja perheenisä ehtii aina olemaan siellä, jossa on tärkeää olla vaikuttamassa asioihin. Maailma kiittää luonnonrakastajaa ja kilttiä ihmistä. Minä kiitän Leo Straniusta siitä, että hän elää kuten opettaa. Kiitos!”

Shadan Ahmad
”Aamun valjetessa lähdimme poikani kanssa kotoa Kontulan ostarin kautta päiväkotiin. Näimme Leo Straniuksen jakamassa esitteitä. Leo tarjosi ensin esitteen minulle, mutta kun huomasi, että poikani haluaa sen myös, antoi Leo esitteen pojallenikin. Kun luin pojalleni, mitä Leo haluaa edistää, poikani toivoi, että äänestäisin Leoa. Lupasin sen.”

Kristiina Tiainen
Minun ääneni täällä Helsingissä saa Leo Stranius 1018. Haluan Leon Helsingin kaupunginvaltuustoon, koska hän on häkellyttävän aikaansaava, positiivinen mutta peräänantamaton ja uskaltaa toimia aidosti ekologisen ja hyvinvoivan Helsingin puolesta. Ja mikä inspiroivinta, Leo tosiaan elää niinkuin opettaa!

.

Annukka Berg, Leon puoliso, ympäristöpolitiikan tutkija (VTT)
”Olen jakanut arkea ja juhlaa Leon kanssa pian vuosikymmenen ajan. Kun Leo tarttuu johonkin, hän tekee sitä intensiivisesti. Ihailen Leon energisyyttä, optimismia ja rohkeutta. Hän ei pelkää laittaa itseään likoon. Ympäristöasiat ja äänettömien oikeudet ovat Leolle tärkeitä, ja hän yrittää vilpittömästi elää periaatteidensa mukaisesti. Kotona Leo on välillä näsäviisas ja jääräpäinen, mutta hän osaa myös nauraa itselleen ja pystyy muuttamaan kantaansa uusien faktojen edessä. Valtuutettuna Leo olisi aikaansaava, ahkera ja helposti lähestyttävä. Jos Helsingistä haluaa tehdän hyvän kaupungin tuleville sukupolville, Leo on luotettava valinta.”

Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!