Mielipide
Talouskasvun tavoittelu on sokeaa politiikkaa
”82 prosenttia suomalaisista kokee työpaikkojen stressin polttavan loppuun ja 40 prosenttia olisi valmis tinkimään palkasta, jos vapaa-aikaa olisi enemmän.”
Leo Stranius
Osallistuin perjantaina 13. 8. pääministeri Mari Kiviniemen järjestämään kutsuseminaariin ”Suomi kestävän kasvun uralle” (HS 14. 8. ja 15. 8.).
Seminaarin perusteella osa Suomen yhteiskunnallisesta eliitistä elää vahvassa kasvu-uskossa.
Talouskasvua halutaan hinnalla millä hyvänsä. Työuria halutaan pidentää sekä alku- että loppupäästä, työn tuottavuutta nostaa ja kilpailukykyä parantaa.
Erityisen huolissaan ollaan siitä, että niin monet haluavat lisää vapaa-aikaa. Talouskasvupakkoa perustellaan sillä, että näin takaamme työllisyyden sekä turvaamme hyvinvointipalvelut ja eläkkeet.
Samalla kuitenkin helposti unohdetaan, että (1) ihmiset hakevat sisältöä elämään yhä useammin palkkatyön ulkopuolelta, (2) mikä tahansa talouskasvu ei ole tavoiteltavaa, eikä (3) lisääntyvä varallisuus enää tosiasiassa lisää ihmisten tyytyväisyyttä. Tarvitaan vaihtoehtoisia näkökulmia.
Ensinnäkin Evan keväällä 2010 tekemässä arvokyselyssä suurin osa (82 prosenttia) suomalaisista kokee työpaikkojen stressin polttavan loppuun ja 40 prosenttia olisi valmis tinkimään palkasta, jos vapaa-aikaa olisi enemmän. Samaan aikaan yhä useampi haluaa pidempiä vanhempainvapaita. Ihmiset hakevat elämänsisältöjä nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän perinteisen palkkatyön ulkopuolelta.
Toisekseen kannattaa muistaa, että mikä tahansa talouskasvu ei ole järkevää. Tuskin kukaan haluaa kasvua, joka syventää ilmastokriisiä, kiihdyttää sukupuuttoaaltoa tai lisää luonnonvarojen ylikulutusta.
Onneksi myös pääministeri Kiviniemi toi tämän esille ja totesi, että ympäristöasiat ja ekologiset reunaehdot otetaan tulevissa kasvuohjelmissa huomioon.
Hallitus on jo nyt ottanut askelia ekologisen verouudistuksen suuntaan nostamalla fossiilisten polttoaineiden veroja.
Kolmanneksi olisi syytä huomioida, että talouskasvu ei lisää ihmisten tyytyväisyyttä. Esimerkiksi onnellisuutta tutkineen professori Lyubomirskyn mukaan vain pieni osa (10 prosenttia) ihmisen onnellisuudesta on kiinni ulkoisista olosuhteista, kuten vauraudesta. Sen sijaan perinnöllisyydellä (50 prosenttia) ja tietoisella toiminnalla (40 prosenttia) on paljon suurempi merkitys.
Toki elinajanodote ja tyytyväisyys korreloivat vahvasti noin 10 000 dollarin vuosituloihin saakka. Sen jälkeen lisääntynyt vauraus ei tuo lisää onnellisuutta tai elinvuosia. Esimerkiksi Costa Rica ja Chile tuottavat yhtä monta elinvuotta noin neljäsosalla siitä bruttokansantuotteesta ja murto-osalla luonnonvarojen kulutusta verrattuna Norjaan ja Yhdysvaltoihin. Hyvinvoinnin osatekijät muodostuvat vaurauden sijaan ennen kaikkea läheisistä ihmissuhteista ja terveydestä.
Talouskasvuun keskittyminen yllä olevan perusteella on siis yhteiskunnan ja yksilöiden näkökulmasta keskittymistä epäolennaiseen. Kasvuohjelmien sijaan tarvitaan vaihtoehtoisia suunnitelmia ekologisesti kestävän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Tulisi varmistaa ihmisten hyvinvointi ekologisten rajojen puitteissa. Tämä voi sitten johtaa joko talouskasvuun tai laskuun.
Samalla tulisi kysyä: Entä jos talouskasvu ei jatkukaan ikuisesti tavoiteltavaa kolmen prosentin vuosivauhtia, kun ihmiset löytävät merkityksiä palkkatyön ulkopuolelta, väestö ikääntyy ja ekologiset reunaehdot ylittyvät? Mikä on suunnitelma B? Millä tavalla elintärkeät hyvinvointipalvelut voidaan turvata laskevan talouden olosuhteissa?
Pääministerin kasvuseminaarissa puhunut valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki vastasi: Suunnitelmaa B ei ole. Meillä on hyvinvointilupaus, joka täytyy täyttää. Talouskasvu on sen toteuttamiseksi välttämätöntä.
Tämä on elämistä sokeassa kasvu-uskossa, vaikka vaihtoehtoisia näkökulmia ja skenaarioita tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Asiaa voi verrata filosofi Søren Kierkegaardin uskon hyppyyn. Ei ole muuta kuin usko, hyppy ja epävarmuus. Ei suunnitelmaa siitä, jos talous ei kasvakaan.
Leo Stranius
pääsihteeri
Luonto-Liitto
Yksi kommentti artikkeliin ”Talouskasvun tavoittelu on sokeaa politiikkaa”