Mikroaaltouuni on ilmaston ystävän valinta

Marja-Leena Niinikoski ihmettelee mikroaaltouunin ekotehokkuutta. Ilmastonmuutoksen ja energiankulutuksen näkökulmasta mikroaaltouunin käyttö ruuan valmistuksessa ja lämmityksessä on selvästi ekotehokkaampi vaihtoehto kuin esimerkiksi perinteinen sähköuuni tai liesi.

Esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodchain – ympäristövaikutukset ruokakorissa -hankkeen mukaan valmistamalla puuro mikroaaltouunissa lieden sijaan ilmastovaikutus vähenee noin 70 prosenttia. Puuron valmistus sähköliedellä on sen elinkaaren aikana eniten luonnonvaroja kuluttava vaihe. Mikroaaltouunin lisäksi kannattaa suosia myös vedenkeitintä.

Ilmastokriisin ja kiihtyvän sukupuuttoaallon taustalla on luonnonvarojen mielipuolinen ylikulutus. Maailman ylikulutuspäivää  vietettiin vuonna 2008 syyskuun 23. päivänä, aiemmin kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi WWF:n Living Planet -raportin   mukaan luonnonvarojen kulutus ylittää maapallon kantokyvyn kolmanneksella. Tästä syystä on tietysti kaikkein tärkeintä vähentää luonnonvarojen kulutusta aivan kuten Niinikoski erinomaisesti kirjoittaakin.

Ravinnosta aiheutuu Suomessa noin neljännes yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä. Suomalaisten ruokailutottumukset ovat kehittyneet monin tavoin ympäristön kannalta epäedulliseen suuntaan. Siirtyminen hiilineutraaliin Suomeen edellyttää perustavaalaatua olevia muutoksia energiatuotannon, asumisen ja liikenteen lisäksi myös ruokailutottumuksissamme. Eniten vaikutusta on sillä, pistetäänkö suuhun lihaa tai juustoa vai mielummin kasvispohjaisia ruokia.

Puuhella on ilmaston kannalta hyvä vaihtoehto. Sähkölieden käytössä kannattaa käyttää sopivan kokoista kannellista kattilaa ja levyä sekä hyödyntää jälkilämpö. Ilmasto Lautasella -kampanjassa  halutaan kannustaa myös pienimuotoiseen ja  ympäristöystävälliseen ruuan kotiviljelyyn. Ruuan roskiin heittämistä kannattaa välttää. Arvostetaan ruokaa ja nautitaan siitä!

Leo Stranius
Ilmastovastaava, Suomen luonnonsuojeluliitto

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami