Maailman johtavat ilmastotutkijat kokoontuivat maaliskuussa Kööpenhaminaan päivittämään tiedot ilmastonmuutoksen etenemisestä. Tutkijoiden mukaan Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) kaksi vuotta sitten julkistamat arviot ovat olleet pahasti alimitoitettuja.
Päästöt ovat kasvaneet nopeammin kuin pahimmissakaan ennusteissa on pystytty arvioimaan. Samaan aikaan ymmärrys ilmastoherkkyydestä on lisääntynyt. Uuden ilmastotieteen valossa maapallon mahdollinen kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa huomattavasti suurempia riskejä ihmiselle ja ekosysteemille kuin vielä muutama vuosi sitten kuviteltiin.
Nykyinen kehityskulku näyttää johtavan siihen, että ilmaston lämpeneminen alkaa kiihdyttämään itse itseään. Päästöjä pitäisi pystyä vähentämään nopeasti ja radikaalisti. Teollisuusmaiden osalta tämä tarkoittaa päästöjen tiputtamista lähelle nollaa vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi on löydettävä keinoja, jolla jo ilmakehään päästettyä hiilidioksidia pystytään kaappaamaan takaisin hiilivarastoihin.
Teollisuusmaiden omien päästövähennysten lisäksi meidän tulee pystyä kantamaan iso vastuu myös kehitysmaiden päästövähennyksistä. Kehitysyhteistyön näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kaikki myönnettävä kehitysapu tulisi olla ilmastoystävällistä ja hiilineutraalia.
Kehitysapu ei kuitenkaan yksin riitä. Teollisuusmailta tarvitaan kehitysyhteistyövarojen lisäksi vähintään 110 miljardia euroa vuosittain julkista rahaa kehitysmaiden päästövähennyksiin, sopeutumiseen ja metsäkadon pysäyttämiseen. EU:n osalta tämä merkitsee karkeasti noin 35 miljardin euron vuosittaista rahoitusta. Suomen rahoitusosuus tästä olisi ehkä noin 800 miljoonaa euroa. Rahoituksen on oltava lisäistä kehitysyhteistyövaroihin ja teollisuusmaiden itselleen ostamiin päästöoikeuksiin nähden.
Viimeisen vuoden aikana EU on epäonnistunut päästövähennystavoitteissa vesittämällä oman ilmasto- ja energiapakettinsa. Lisäksi EU epäonnistui niin Poznanin ilmastokokouksessa kuin kevään huippukouksessakin määrittelemään konkreettisia summia ilmastovelan takaisinmaksamiseksi kehitysmaille. Tätä ennen EU on toiminut kansainvälisen ilmastopolitiikan veturina. Nyt uuden ilmastojohtajan paikka olisi auki uudelle tulokkaalle.
Haasteet Kööpenhaminan ilmastokokousta varten ovat kovat. Suomi voisi toimia Ruotsin ja Tanskan rinnalla aktiivisena suunnannäyttäjänä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Tanska toimii kokouksen isäntämaana ja Kööpenhamina aikoo maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi pääkaupungiksi.
Ruotsi taas toimii EU:n puheenjohtajana. Maaliskuussa Ruotsi ilmoitti kiristävänsä autojen ja teollisuuden ympäristöveroja sekä tavoittelevansa 40 prosentin päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Vertailun vuoksi Suomen hallituksen esitys pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiaksi vähentää Suomen päästöjä noin 5-10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi maamme hallitus valmistelee kivihiiltäkin pahemman turpeen tukemisen eli syötttariffijärjestelmän jatkamista. Tämä on sellaista röyhkeyttä, jota ei tule hyväksyä.
Leo Stranius
