Vietin vapun Tukholmassa. Vaikka vappumarssit, puheet ja/tai opiskelijajuhlat jäivät väliin, luin vapun kunniaksi kuitenkin Laura Honkasalon erinomaisen romaanin Sinun lapsesi eivät ole sinun – nyt jo toiseen kertaan.
Kirja kuvaa Nellin ja Jurin lapsuutta taistolaisessa kodissa. Vaikka itse en ole pioneereissa koskaan ollutkaan, tuntuu kirjan mielenmaisema kovin tutulta.
Ohessa muutama, mielestäni hauska, poiminta kirjasta:
.
”Täytyykö lapsetkin raahata noihin touhuihin mukaan?” ukki kysyi.
”Kyllä Nelli saa itse päättää, käykö pioneereissa”, äiti sanoi. ”Etkö saakin Nelli?”
”Lapsetkin voi taistella rauhan ja solidaarisuuden puolesta”, sanoin ukille.
Ukki päästi oudon äänen. Kuin hevonen.
”Isä ei tykkää, jos sinä tulet itkien kotiin”, äiti sanoi. ”Isän mielestä sinä olet liian pieni käymään agitoimassa.”
”En ole, minä olen pioneeri. Pienikin voi taistella.”
Juoksin Jurin kannoilla, kengät läpsähtelivät vasten betonilattiaa. Olin iloinen, koska pian tulisi vallankumous. Sitten kaikilla olisivat asiat hyvin, Sörnäisten poika runosta pääsisi maalle kesäksi ja Nelly nuortuisi silmissä. Ehkä Nellyn sisko Sallikin tulisi takaisin Suomeen sitten, kun Suomessa olisi sosialismi!
Katsoin ikkunasta ulos. Mummo meidän edessämme nousi seisomaan jäädäkseen pois ja mulkoili isää ja äitiä.
”Että tollaisilla kansan vihollisilla on vielä lapsia”, hän sanoi.
Heilautin käden otsalle pioneeritervehdykseen ja kajautin:
”Kansan asian puolesta aina valmis!”
”Sus siunatkoon”, mummo mutisi ja meni keskiovelle.
Tajusithan kirjaan sisältyvän sarkasmin?
Olisiko yhtä hauskoja, jos olisikin vaikka Jeesuksesta ja ihmisten pelastamisesta (käännyttämisestä) puhuva lapsi? 😉
Minulle jäi aikoinaan tuon kirjan Nellistä vähän surullisempi kuva.
Tämä on oikeasti traaginen kirja lapsista, jotka pyrkivät (kuten kaikki lapset) miellyttämään vanhempiaan tullakseen hyväksytyiksi ja huomatuiksi. Voimakkaan aatteellisessa ympäristössä huomio ja hyväksyntä saadaan sitten esim. lainauksissa kuvatulla tavalla.