Luin kesälomalla Jonathan Haidtin kirjan Ahdistunut sukupolvi. Ja se teki kyllä vaikutuksen.
Haidt kuvaa miten leikkiin perustuvasta lapsuudesta olemme siirtyneet puhelimeen perustuvaan lapsuuteen. Murrosikäisten Z-sukupolven mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet erityisesti vuosina 2010-2015. Samaan aikaan älypuhelinten ja sosiaalisen median sovellusten tultua näiden nuorten ulottuville.
Ahdistuneisuuden lisääntyminen koskee Haidtin mukaan varsinkin tyttöjä. Tämä johtuu neljästä tekijästä, jotka ovat (1) visuaalinen vertailu ja täydellisyyteen pyrkiminen, (2) agression perustuminen suhteisiin, (3) tunteiden ja vaivojen helpompi jakaminen sekä saalistuksen ja häirinnän kohteena useammin oleminen.
Poikien osalta sosiaalisen median ja puhelimella olon riskit liittyvät siihen, että he epäonnistuvat aikuisuuteen lähdössä eli eivät saa kouluttauduttua tai hankittua työtä tai ammattia (ns. Hikikomori-ilmiö eli pysyvä vetäytyminen makuuhuoneeseen). Lisäksi puhelinten käytön myötä poikien riskinotto vähenee, addiktoituminen pornografiaan lisääntyy ja sosiaalisten suhteiden laatu heikkenee. Yhtenä seurauksena on anomie eli normittomuus.
Samaan aikaan vanhemmat käyttävät kuitenkin aikaa enemmän lastensa kanssa kuin aiemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkuvan puhelimella ja ruudulla olon sekä vanhempien seurassa olon myötä lapsista on tullut antihauraita. Lapset kun tarvitsisivat enemmän riskialtista leikkiä pysyäkseen keksintötilassa ja tullakseen siten omatoimisemmaksi.
Käytännössä siis ruudut aiheuttavat tytöille ahdistusta ja liialliset kiellot pojille elämän näköalattomuutta.
Ruudut ja sosiaalinen media ovat aiheuttaneet Haidtin mukaan neljä perustavaa vahinkoa: (1) sosiaalinen vaje, (2) univaje, (3) tarkkaavaisuuden pirstoutuminen ja (4) addiktio.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Kaksi tärkeintä asiaa pystytään pitkälti tekemään Haidtin mukaan koulussa. Nämä ovat siirtyminen puhelittomuuteen ja vapaan leikin lisääminen.
Vanhemmat tai valvojat voisivat olla murrosikäisille lapsilleen kuin rannalla olevia hengenpelastajia. He puuttuvat tilanteeseen vain ja vasta silloin kun joku on hengenvaarassa.
Miksi puheliton koulu? Tämä auttaa tarkkaavaisuuden pirstoutumiseen, sosiaaliseen vajeeseen ja addiktioon tuottaen kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä. Puhelittomissa kouluissa koululaiset eivät enää istu äänettömästi vieretysten puhelinta näpräten vaan keskustelevat toistensa ja opettajan kanssa.
Haidtin neljä ehdotusta:
1 Ei älypuhelimia ennen lukiota
2 Ei sosiaalista mediaa ennen 16. ikävuotta
3 Puhelittomat koulut
4 Paljon enemmän valvomatonta leikkiä ja lapsuuden itsenäisyyttä
Kirjaa on kritisoitu laajasti moraalipaniikin lietsomisesta ja siitä, että älypuhelimet tai sosiaalinen media eivät ole ainoa tekijä, joka on lisännyt nuorten ahdistuneisuutta ja näköalattomuutta. Taustalla on monet muutkin yhteiskunnalliset tekijät, kuten lapsiköyhyys, rasismi ja sukupuolisyrjintä sekä yhteiskunnan yksilö- ja kilpailukeskeisyys. Tähän Haidt vastaa siten, että lisääntynyt ahdistus ja näköalattomuus eli nuorten mielenterveyden romahtaminen on tapahtunut samaan aikaan eri yhteiskunnissa riippumatta muista isoista mullistuksista vuosina 2010-2015, kun älypuhelimet ja sosiaalisen median sovellukset tulivat laajasti saataville.
Hyvä ja kriittinen arvio kirjasta täällä: https://aurinkoontuijottelua.com/2024/11/06/jonathan-haidt-ahdistunut-sukupolvi-2024/
Mitä ajatuksia tämä herättää?
