Kolumni: Motivoiko raha? 

Lapsi halusi tietokoneen. Sanoin, että sen hankintaan pitää hankkia rahat itse. Lapsi halusi heti ryhtyä tekemään kotitöitä ja ylimääräisiä urheilusuorituksia tienatakseen rahat tietokoneeseen.  

Vierastan sitä, että esimerkiksi lasten liikuntaa tai opiskelua motivoidaan rahallisesti. Tämä johtaa yleensä huonompiin tuloksiin pidemmällä tähtäimellä.

Klassisen esimerkin tästä tarjoilee Richard M. Titmussin kirjassaan The Gift Relationship vuodelta 1970. Siinä osoitetaan, että verenluovutus toimii parhaiten, kun siitä ei makseta korvausta. Raha on vaaraksi motivaatiolle ja tekemisen laadulle. Esimerkkejä on paljon muitakin. Näitä tuo esille esimerkiksi Kate Raworth kirjassaan Donitsitalous.

Kun esimerkiksi Dallasissa maksettiin lapsille kaksi dollaria lukemisesta, lasten lukeminen kyllä parani lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkän aikavälin vaikutus oppimismotivaatioon heikkeni. Israililaisissa päiväkodeissa taas kokeiltiin ottaa käyttöön sakko, jos vanhempi myöhästyy lapsen hausta. Tämä vain lisäsi vanhempien myöhästymisiä, koska se tulkittiin hoitoajan markkinahintana. 

Tansaniassa kylän ruohonleikkuu ja puiden istuttaminen koettiin motivoimammaksi ja onnistuneemmaksi, kun sitä tehtiin vapaaehtoisesti verrattuna palkkion maksamiseen. Meksikossa Chiapassissa luonnonsuojeluinto nousi pidemmällä aikavälillä korkeammalle niiden maanomistajien osalta, jotka tekivät sitä vapaaehtoisesti kuin niillä, joille maksettiin suojelusta.

Monien kokeilujen ja tutkimusten opetus on selvä. Palkkiot syrjäyttävät tahattomasti ihmisten sisäisen motivaation pidemmällä aikavälillä.  

Tämä näkyy jopa urheilussa. Steve Magness kuvaa kirjassaan Do the Hard Things sitä, kuinka tulokset maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) testissä ovat kovempia, jos urheilija pääsee itse säätelemään nopeutta tai tehonlisäystä mekaanisen testin sijaan. Jos siis pystyt itse vaikuttamaan siihen, mitä teet, ovat tulokset usein parempia. 

Vastaavasti markkinoiden tai rahallisten palkkioiden ulottaminen tietyille elämän osa-alueille voi johtaa oman hallinnan tunteen ja kontrollin menettämiseen sekä sitä kautta klassiseen opittuun avuttomuuteen.

Meillä kotona rahallinen motivaatio nosti tekemisen intensiteetin kuitenkin korkealle. Ainakin hetkellisesti. Ensimmäisen neljän päivän aikana lapsi oli tienannut kotitöillä ja urheilusuorituksilla 150 euroa. Nyt jään odottamaan sitä, mitä tapahtuu pidemmällä tähtäimellä lapsen sisäiselle motivaatiolle. Varsinkin sen jälkeen, jos tietokone saadaan hankittua.  

Leo Stranius  

Kirjoittaja on käpyläläinen toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Häneltä ilmestyi vuonna 2022 kirja Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän.

Oheinen kirjoitus on julkaistu Käpylä-Lehdesssä 3/2023 (26.4.2023)

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Seuraa minua Instagramissa