Äänikirjat mullistivat kirjojen kulutukseni – Kesällä luetut/kuunnellut kirjat

Olen viimeiset pari vuotta kuunnellut äänikirjoja. Tämä on mullistanut kirjojen kulutukseni.

Kun muutama vuosi sitten luin ehkä noin 2-4 paperikirjaa kuukaudessa, on äänikirjojen myötä kirjamäärät moninkertaistuneet.

Kivointa on kuunnella äänikirjoja kuntoillessa. Langattomat kuulokkeet ovat hyvät!

Lisäksi kuuntelen kirjoja kaksinkertaisella nopeudella. Kun aikanaan aloitin tämän, kuulosti puhe aivan aluksi vähän huvittavalta. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun aivot tottuivat nopeampaan tahtiin. Nykyään en edes huomaa nopeampaa lukutahtia. Ainoastaan koko kirja tulee kuunneltua puolet lyhyemmässä ajassa ja siitä saa paljon enemmän irti, kun keskittyminen paranee.

Tyypillisesti kuuntelen kirjoja juoksulenkillä, kotitöitä tehdessä tai pyöräillessäni paikasta toiseen. On kätevää kun koko kirjasto on aina mukana puhelimessa. Erillistä lukulaitetta ei tarvita.

Kuuntelen kirjoja BookBeat-sovelluksen kautta. Palvelu maksaa 16,90 e/kk. Lisäksi puolisollani on perhetili eli yhteensä maksamme palvelusta 21,90 euroa kuukaudessa. Tällä summalla saan lukea ja kuunnella kirjoja niin paljon kuin ehdin.

Mitä sitten olen viimeaikoina kuunnellut?

Kesän parhain ja vaikuttavin kirja on ollut mielestäni Greta Thunbergista kertova teos Sydämen asioita. Lisäksi syvän vaikutukset ovat tehneet mm. Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, Nadia Muradin Viimeinen tyttö – Olin Isisin vankina ja Malala Yousafzain Meidän oli paettava.

Selfhelpissä tai elämänhallintagenressä hyvä tiivistys oli Anna Perhon Antisäätäjä ja tapojen muuttamisesta James Clearin Atomic Habits. Business-kirjallisuudesta ja yritysten yhteiskuntavastuusta taas Blanca Jutin Game Changer ansaitsee maininnan. Poliittisista kirjoista Timo Soinin ja Mikko Kärnän kirjat olivat kiinnostavia ja uusia näkökulmia avaavia. Vahva suositus kaikille näille.

Ohessa lista kesällä kuuntelemistani/lukemistani kirjoista. Yhteensä 33 kirjaa. Näiden lisäksi olen lukenut muutaman paperikirjan, jotka eivät ole listauksessa mukana.


Kesä 2019 luetut/kuunnellut kirjat:

JHT – Mikko Aaltonen
Arkadianmäen kirstunvartija – Pertti J. Rosila
Monenkirjavia kuvitelmia – Lauri Järvilehto
Herrahissin vauhdissa – Pertti J. Rosila
Upeaa työtä! – Lauri Järvilehto
Tapaus Youssuf K. – Malin Persson Giolito
Mulkerot – Ari Turunen
Elinvoimaisen miehen kirja – Teemu Syrjälä
Antti Tapani – Antti Tuisku
Myyntikolmio – Amatööristä huippumyyjäksi – Jyrki Jokitalo
Häirikkö Arkadianmäellä – Mikko Kärnä
Antisäätäjä – Anna Perho
Hyvä elämä – Saku Tuominen
Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa – Haemin Sunin
Viimeinen tyttö – Olin Isisin vankina – Nadia Murad
Dettman ja johtamisen taito – Saska Saarikoski
Pelon hinta – Henkka Hyppönen
Auschwitzin tatuoija – Heather Morris
Pää edellä – Tiina Huttu
Game Changer – Blanca Juti
Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä – Harri Nykänen
Peruspomo – Timo Soini
Ihmiset – Näin munasimme kaiken – Tom Phillips
Kaikki menee päin h*lvettiä – Nurinkurinen kirja toivosta – Mark Manson
Painotohtori – André Heikius
Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä – Malena Ernman ym.
The Uninhabitable Earth – David Wallance-Wells
Sinä pystyt – Nanna Karalahti
Nukkumalla menestykseen – Henri Tuomilehto ym.
Työelämän kapinalliset – Milla Halme ym.
Meidän oli paettava – Malala Yousafzai
Atomic Habits – James Clear
Future Proof – Aku Varamäki


Yksi kommentti artikkeliin ”Äänikirjat mullistivat kirjojen kulutukseni – Kesällä luetut/kuunnellut kirjat”

  1. Leo,
    Tällä kertaa yhdyn kirjailija-isäsi sinunkin ” lukemistasi ” eli kuuntelemistasi puolella korvalla ja näkemistäsi yhdellä silmällä koskevaan aiheelliseen kritiikkiin ( öisinajattelija-blogi 5.9.2019, ” Lukemisen muutos, äänikirja,lukulaite ja digilehti ” )¨.

    Ensinnäkin, äänikirja ei ole kirja. Ja toiseksi, oikeiden kirjojen lukeminen ei ole ajantuhlausta. Miksi pitää olla aina niin kova kiire, ettei ehdi edes lukea kirjoja ? Miksi päästää elämä niin ylenpalttiseksi ja hätäiseksi, ettei ehdi tehdä mitään perusteellisen kunnolla ?
    Kaikenmaailman teknologia tekee muutenkin kiireisistä ihmisistä entistä avuttomampia ja teknisistä laitteista riippuvaisia. Jatkuva teknologian käyttö kasvattaa individualismia ja se epäinhimillistää. Oma ajattelu jää vajavaiseksi, kun ei kiireessä voi perehtyä syvällisesti asioihin..

    Luen kirjoja itse niin kauan kuin en ole sokea enkä muutenkaan erityisen vaivainen. Ja vaikka en kykenisikään lukemaan , niin en kuuntelisi teknistä nauhoitusta, vaan pyytäisin jonkun ” oikean ” ihmisen lukemaan minulle oikeita kirjoja elävällä tavalla. Tämä olisi sitä inhimillistä rinnakaineloa ja ” yhteisöllisyyttä ”, jota yksilökohtaisella äänikirja -ym. sen kaltaisella teknologialla ei saavuteta.

    Kirjojen lukeminen ei ole vain sivistävää, vaan se on myöskin rentouttavaa. Ja se voi olla ihan ekologista riippuen siitä missä olosuhteissa se tehdään ,ja mistä aineista ja missä oikeasti luettavissa oleva kirja on valmistettu.
    .

Kommentointi on suljettu.

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Seuraa minua Instagramissa