Joulumuistio: Ekologinen joulu

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus. IPCC:n raportti, Suomen luontotyyppien uhanalaisuus ja aikaistuva ylikulutuspäivä.

Miten viettää fiksu joulu kaiken tämän keskellä?

Jouluna on hyvä mahdollisuus toimia ekologisesti ja siten vahvistaa hiilineutraalia kiertototaloutta, jossa luonnon monimuotoisuus lisääntyy. Ota siis aikaa, jää kotiin, syö vegaaniruokaa, anna aineettomia lahjoja, jätä kuuset metsään ja tee jotain hyvää. Siinä ekologisen joulun askelmerkit.

Ohessa 7 vinkkiä ekologisen joulun viettoon

1. Ota aikaa. Vietä aikaa läheisten kanssa ja lue hyviä kirjoja. Rentoudu, keskustele ja suunnittele tulevaa. Käy ulkoilemassa.

2. Matkusta lähelle. Tai pysy kotona. Jos matkustat, käytä junaa tai bussia. Vältä lentämistä.

3. Suosi vegaaniruokaa. Joulunakin pitää syödä. Hyviä vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. Seitan kinkku on terveellinen ja ekologinen eikä loukkaa eläinten oikeuksia. Kaiken lisäksi se on trendikäs.

4. Anna aineettomia lahjoja. Työntekijöitä voi palkita ylimääräisellä vapaapäivällä turhan roinan sijaan ja läheisille antaa lahjaksi esimerkiksi kiireettömän yhteisen hetken. Joululahjoihin varatut rahat voit lahjoittaa vaikka hyväntekeväisyyteen.

5. Koristele harkiten. Kuuset ovat kaikkein kauneimmillaan metsässä. Ja hiilinielujakin pitäisi ennenmminkin kasvattaa kuin pienentää. Tunnelmaa ja koristeita voi luoda myös maahan tippuneista havuista tai oksista. Erilaisista jätteistä voi kiertotalouden hengessä luoda vaikka mitä koristeita.

6. Tee jotain hyvää. Joulunakin tarvitaan apua. Ryhdy vapaaehtoiseksi ja toimi ilmaston, syrjäytyneiden, nuorten, vanhusten tai vaikka kodittomien eläinten puolesta.

7. Vaikuta pitkäjänteisesti. Meillä on ilmastonmuutoksen suhteen vain muutamia vuosia aikaa muuttaa elämäntapaamme ja tehdä merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Ota uusi vuosi vastaan iloiten ja tee uudesta ekologisesta elämäntavasta pysyvä.

Mitä pidempään odotamme muutosta, sen vaikeammaksi se käy. Mitä kauemmin jatkamme nykyisellä tavalla, sen rajumpia muutoksia joudumme arkeen tekemään. Ilmastonmuutos ei ehkä tänä jouluna vielä hallitse arkeasi, mutta jos mitään ei tehdä, mikään muu ei hallitse tulevaa arkea ja tulevia jouluja niin paljon kuin ilmastonmuutos.

Yksi kommentti artikkeliin ”Joulumuistio: Ekologinen joulu”

  1. Leolle ,
    Oikeasti ekologisesta uudesta vuodesta 2019 puheenollen :

    Useat ranskalaiset kansalaisjärjestöt ( mm.Greenpeace ) ovat tehneet netissä jo pitkästi yli miljoonan allekirjoituksen keränneen vetoomuksen. Näin ne ovat tekemässä oikeudelle yhteistä kannetta VALTIOTA vastaan. Kansalaisjärjestöt syyttävät valtiota siitä, että se ei ole tehnyt tarpeeksi ilmaston lämpenemisen estämiseksi.
    Ranskalaiset ovat ymmärtäneet sen, että ensisijaisesti valtion on toimittava ympäristö-ja ilmastopolitiikan suunnan muuttamiseksi. Kysymys on ennenkaikkea POLIITTINEN niin valtio-kuin EU-tasolla. Valtio olemme me kansalaiset KOLLEKTIIVISESTI , ja valitsemamme valtiojohdon on kuunneltava meitä.
    Tämä onkin laajakantoisempi suunta kuin mitä on ( uusliberalistinen ) yksilönvastuun jatkuva korostaminen.

    Kohta 6. Tee jotain hyvää:

    Tässäkin kohtaa on parempi puhua kollektiivisuudesta yksilönvastuun korostamisen sijaan.
    Ranskassa useat hyväntekeväisyysjärjestöt ( mm .Médecins du Monde – lääkäriapujärjestö ) ovat julkistaneet valtiojohdolle suunnatun yhteisen vaatimuksen. Ne vaativat VALTIOTA ottamaan sille kuuluvan vastuun, jottei näiden järjestöjen tarvitsisi edelleenkin huolehtia kodittomista ihmisistä.
    Hyväntekeväisyydellä ei poisteta köyhyyttä , kodittomuutta , eikä sillä rakenneta parempaa maailmaa.

    Onnea vuodelle 2019 !

Kommentointi on suljettu.

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa