Sisäministeriö on valmistelemassa uutta rahankeräyslainsäädäntöä. Kyse on merkittävästä uudistuksesta. Ehdotus on lausunnolla 14.3. asti. Eduskunta käsittelee lakiesitystä näillä näkymin syksyllä 2018.
Rahankeräystarpeet ovat monipuolistuneet ja toimintaympäristön muutos (mm. teknologinen kehitys) ovat aiheuttaneet tarpeen rahankeräyslainsäädännön uudistamiselle.
Rahankeräyksen ongelmana on ollut suuri byrokratia, järjestelmän hitaus, keräyslupien määräaikaisuus sekä tarve uuteen keräyslupaan uusien keräyskohteiden kohdalla.
Uudessa esityksessä rahankeräyslupa muuttuisi toistaiseksi voimassaolevaksi ja luvan hakemista kevennetään. Lisäksi ilmoitusmenettely otettaisiin käyttöön pienille keräyksille. Käytännössä siis ilman lupaa saisi kerätä maksimissaan 10 000 € kaksi kertaa vuodessa.
Vaikka rahankeräyslainsäädäntöä kevennetään, olisi asiassa hyvä edetä nyt esitettyä pidemmälle rahankeräystoiminnan vapauttamiseksi. Varsinkin kun tarkastellaan, miten rahankeräys on järjestetty naapurimaissa. Ruotsissa, Norjassa tai Iso-Britanniassa ei ole rahankeräysten järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä. Tanskassa ei ole rajoituksia sen suhteen, mihin tarkoitukseen rahaa saa kerätä. Saksassa rahankeräyksistä säädetään lailla kolmessa osavaltiossa 16:sta.
Kansainvälisesti asia on ratkaistu yleensä ilmoitusmenettelyllä, omavalvonnalla ja vapaaehtoisilla elimillä. Keskeisimpinä eroina kansainväliseen vertailuun valittujen verrokkimaiden ja suomalaisen rahankeräysjärjestelmän välillä on se, että suurimmassa osassa verrokkimaita lainsäädännöllä ei ole asetettu rajoituksia sille, kuka saa kerätä rahaa ja mihin tarkoitukseen. Mikäli rahankeräystä ei säädeltäisi lainkaan, kuten vertailumaissa on tapana, aiheuttaisi se Suomen järjestelmään kuitenkin monia ongelmia.
Järjestelmään siirtymisen uhkina on tunnistettu mm. siirtymävaiheen epävarmuustekijät, kuten väärinkäyttötilanteiden mahdollinen yleistyminen. Lupamenettelyn purkaminen ja itsesääntelyjärjestelmään siirtyminen mahdollistaisi myös yksityissektorin sekä julkisen sektorin rahankeräykset. Mainitut muutokset voisivat muodostaa uhkan kolmannen sektorin toimintamahdollisuuksille.
Vaikka tällä hetkellä siirtyminen pelkkään ilmoitusmenettelyyn ei näytä mahdolliselta tai todennäköiseltä, uskon, että se on edessä jossain vaiheessa. Ilmoitusmenettely olisi kevyt, nopea ja edullinen. Lisäksi se palvelisi erityisesti pieniä ja epämuodollisia toimijoita.
Nyt ilmoitusmenettelyn piiriin otettavilla pienkeräyksillä tarkoitettaisiin ilmoituksenvaraista rahankeräystä, jossa rahankeräysvarojen määrä saisi olla enintään 10 000 € ja jonka kesto saisi olla enintään kolme kuukautta. Sama luonnollinen henkilö saisi olla osallisena korkeintaan kahdessa pienkeräyksessä vuodessa. Pienkeräyksestä pitäisi antaa tilitys kahden kuukauden kuluessa keräyksen päättymisestä.
Esityksessä lähdetään siitä, että mikäli pienkeräyksen järjestää rekisteröimätön ryhmä, siihen pitää kuulua vähintään kolme Suomessa pysyvästi asuvaa luonnollista henkilöä. Henkilöiden pitäisi olla täysi-ikäisiä. Täysi-ikäisyyden vaatimus on erikoinen. Rekisteröimättömään ryhmään olisi perusteltua käyttää samoja ikärajoja kuin yhdistyslain mukaan yhdistyksen perustamiseen. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen saa perustaa kolme 15 vuotta täyttänyttä – jonka lisäksi yhdistys tarvitsee vähintään 18-vuotiaan puheenjohtajan.
Lisäksi kannattaa huomata, että Suomessa pysyvästi asumisen vaatimus voi joissain tilanteissa olla ongelmallinen kriteeri. Mitä jos esimerkiksi paperittomat siirtolaiset vastaanottokeskuksessa haluavat järjestää keräyksen? Tai jos väliaikaisesti Suomessa oleskelevat työntekijät haluavat pistää pystyyn rahankeräyksen jonkun hyvän asian puolesta. Riittäisikö, jos ryhmään kuuluu vaikka yksi Suomessa asuva 18-vuotias kolmen sijaan?
Yleisesti ottaen esitys näyttää olevan kuitenkin hyvä kompromissi vaikka se kaipaakin vielä hiomista ja paine kohti vapaampia keräysmahdollisuuksia on jo nyt ovella. Uuden lainsäädännön myötä sääntelytaakka kuitenkin keventyisi kolmannen sektorin osalta, joka tarkoittaisi hallinnollisten kustannusten vähenemistä.
Rahankeräysluvan hakemisesta ja pienkeräysilmoituksesta perittävillä maksuilla sekä rahankeräysluvanhaltijoilta perittävillä vuosimaksuilla katettaisiin hakemusten ja ilmoitusten käsittelystä, vuosi-ilmoitusten ja tilitysten tarkastamisesta aiheutuvat kustannukset. Itse pitäisin kuitenkin tärkeänä, että rahankeräyksestä ei kerättäisi mitään maksua. Voisiko rahankeräyslainsäädäntö lähteä samoista periaatteista kuin mielenosoittaminen: Ilmoitus pitää tehdä poliisille, mutta poliisi voi puuttua siihen vain poikkeustapauksessa eikä se saa maksaa mitään.
Leo Stranius
Kansalaisareenan toiminnanjohtaja
P.S. Mitä mieltä itse olet? Laita palautetta leo.stranius(at)kansalaisareena.fi Lausuntoaika on 14.3.2018 asti.
Lisätietoja myös täällä: http://intermin.fi/rahankeraysuudistus
Artikkeli on alun perin julkaistu Kansalaisareenan VerkkoAreena-lehdessä 22.2.2018.