Tiedätkö tunteen kun voit kuunnella metsän hiljaisuutta, haistella luonnon tuoksuja ja iskeä sormet multaan? Rauha tulvahtaa päällesi ja mielesi rauhoittuu.
Metsässä liikkuminen lisää tunnetusti ja tutkitusti niin fyysistä kuntoa kuin psyykkistä hyvinvointia.
Metsässä oleminen vähentää stressiä. Tämän johdosta ihminen rauhoittuu ja rentoutuu, verenpaine alenee ja pulssi tasoittuu.
Luontokontaktit parantavat myös immuunijärjestelmää ja vähentävät allergista herkistymistä erityisesti lapsilla.
Lapsilla joiden kodin ympärillä on enemmän luontoa on pienempi todennäköisyys allergiseen herkistymiseen kuin lapsilla joiden kodin ympärillä luontoa on vähemmän.
Metlan Metsästä hyvinvointia –tutkimushankkeen mukaan metsän myönteiset terveysvaikutukset alkavat tuntua, kun kaupunkilainen viettää lähiviheralueilla vähintään viisi tuntia kuukaudessa.
Miksi luonto ja metsä sitten elvyttävät ja pitävät yllä hyvinvointia? Usein mielipaikkamme sijaitsevat luontokohteissa. Luonto houkuttelee myös liikuntaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Metsässä syntyy myönteisiä tunteita toisia kohtaan ja yhteisöllinen osaaminen, koordinaatio sekä päättely- ja havaintokyky paranevat.
Mitä useammin metsässä käy ja mitä kauemmin siellä viihtyy, sitä paremmin ihminen voi. Mikäli metsäretkistä tulee kuitenkin pakollinen suoritus, on selvää, että hyvinvointia lisäävä vaikutus heikkenee.
Tulevaisuudessa virkistyskäyttö luontoalueilla todennäköisesti lisääntyy, kun hyvinvointi- ja terveyshyödyt ulkoilun motiivina vahvistuvat.
Lisääntyvät virkistyskäytön myötä on hyvä muistaa, että metsä ei ole tärkeä pelkästään ihmisille. Yli kolmannes (36 %) Suomen uhanalaisista eliölajeista asuu metsässä. Metsien suojelussa ei kyse ole vain ihmisen virkistysarvoista vaan siitä, minkä arvon annamme luonnon monimuotoisuudelle.
Minulle tämä itseisarvo on selvä, kun seuraavan kerran suuntaan lapseni kanssa lähimetsään.
Leo Stranius
Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö
Kirjoitus on julkaistu Jyväskylän seurakunnan tiedotuslehdessä.
Metsien suojelu: luontoarvojen vai luontokokemuksen suojelua?
Kolumnin kirjoitus on hienoa tekstiä viimeistä edelliseen kappaleeseen asti. Viimeisen kappaleen suojelusisällön osalta kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään,
Jokamiehenoikeus suo lähtökohtaisesti vapaan liikkumisoikeuden metsissä ja Suomessa on lainvastaista kieltää ihmisten liikkuminen, ja jopa yön yli leiriytyminen tavallisissa talousmetsissä kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa yksityinen maaomistaja voi täysin kieltää liikkumisen omistamillaan maillaan.
Jokamiehenoikeuden suomien oikeuksien reunaehdoiksi on kirjattu tarkasti se mitä saa ja mitä ei saa metsässä tehdä kuten marjojen poimimisesta ja puiden oksien katkomisesta. Lähtökohtaisesti jokamiehenoikeudet sellaisenaan turvaavat erinomaisesti luonnon monipuolisuuden säilymisen virkistyskäytön näkökulmasta.
Kun metsäluontoa lähdetään suojelemaan, esimerkiksi kansallispuistoja perustamalla tulee tiedostaa, että ollaanko tekemässä esim. maastonkäytön rajoituksilla suojelutyötä luontokokemuksen vai luonnon suojelemiseksi. Jos hienolle jäkäläkankaalle taikka harvinaisten niittykasvien aukiolle ilmestyy ihmisten, hirvien tai porojen tekemä polku voi käydä niin että nykyisen ihmissukupolven luontokokemus kyseisellä paikalla kärsii, mutta luontoon tulleella polulla tosiasiallisesti ei ole mitään merkitystä jäkälän taikka harvinaisten niittykasvien säilymisen kannalta. Ja toisaalta on selvä asia, että esim. harvinaisen linnun pesäpuu lähialue tulee rauhoittaa pesimisajaksi.
Asioita on myös syytä miettiä pidemmällä aikajänteellä kuin minä ja minun luontokokemukseni. Metsä on jatkuvasti voimakkaasti muuttuva orgaani. Siinä ajassa kun sylivauvasta tulee ylioppilas, on metsä ehtinyt kasvaa Etelä-Suomessa toistakymmentä metriä ja ihmisen eliniän aikana tavallisesta kuusimetsästä muotoutuu sadunomainen korpikuusikko, jonka pohjalla ei ole mitään muuta elävää kuin harva sammalpeite.
Hyvä myös tiedostaa, että muutamia suurten kaupunkien virkistysmetsiä lukuunottamatta liikkuu suomalaismetsissä vähemmän ihmisiä kuin milloinkaan viime vuosisatojen aikana.
Ihmisiä tulee kannustaa menemään metsään ja nauttimaan siellä olosta kukin omalla tavallaan. Metsän tulee olla luonnollinen osa elämää ja meidän tulee sallia ihmisen omalla fyysisellä voimalla tapahtuvan liikkumisen merkit kohtuullisessa määrin metsäluonnossa. Siitä ei metsä kärsi vaikka ihmisen luontokokemus kokisikin kolauksen