Luonto on hyvinvointimme ja kaiken elämän perusta. Samaan aikaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on kiihtynyt kuitenkin ennennäkemättömiin mittoihin.
Lajien luontainen sukupuuttonopeus on noin 0,001 prosenttia sadassa vuodessa. Ihmisen toiminnan seurauksena sukupuuttonopeus on kiihtynyt tuhatkertaiseksi ja on nyt noin prosentin verran sadassa vuodessa. Mikäli mitään ei tehdä, sukupuuttonopeus tulee kiihtymään kymmeneen prosenttiin.
Ja kun yksi laji kuolee sukupuuttoon, emme saa sitä enää koskaan takaisin.
Suomen lajimääräksi arvioidaan (Punainen kirja) vähintään 45 000 lajia. Riittävät tiedot uhanalaisuusarviointiin on olemassa noin 21 000 lajista, eli suunnilleen puolesta lajistosta. Uhanalaisiksi on luokiteltu noin 2 200 lajia eli noin kymmenen prosenttia tiedossa olevista lajeista.
Syy monimuotoisuuden heikkenemiselle on selvä. Ongelmana on lajien elinympäristöjen häviäminen ja pirstaloituminen, mikä taas on seurausta luonnonvarojen ylikulutuksesta ja esimerkiksi liiallisesta metsätalouden harjoittamisesta.
Enemmistö uhanalaisista lajeista (36 %) elää metsissä ja noin viidennes perinneympäristöissä sekä muissa ihmisen luomissa ympäristöissä. Näiden elinympäristöjen lajiston uhanalaistumisvauhti on hieman hidastunut, kun taas soiden, kallioiden, rantojen ja tunturipaljakoiden lajiston uhanalaistuminen on lisääntynyt huomattavasti.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ohessa on kolme keinoa:
1. Suojelemme Etelä-Suomen metsistä 10 prosenttia. Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain noin yhdestä kahteen prosenttia ja koko maassa hieman yli viisi prosenttia, vaikka yli kolmannes Suomen uhanalaisista eliölajeista asuu metsässä. Metsien suojelussa ei ole kyse vain ihmisen virkistysarvoista vaan siitä, minkä arvon annamme luonnon monimuotoisuudelle. Kansainvälisissä neuvotteluissa Suomi on sitoutunut suojelemaan 17 prosenttia maapinta-alastaan. Elinympäristön pirstaloitumisen estämiseksi ja lajien leviämisen mahdollistamiseksi tulee kiinnittää huomiota suojelualueiden määrän lisäksi myös ekologisiin kokonaisuuksiin ja verkostoihin.
2. Toteutamme soidensuojeluohjelman viipymättä. Soidensuojelussa pelkkä vapaaehtoinen suojelu ei riitä, koska suot pitää suojella vesitaloudellisina kokonaisuuksina. Esimerkiksi metsiensuojelussa käytetty METSO-ohjelman kaltainen lähestymistapa ei soidensuojelussa toimi, kun maanomistajia on samalla suolla yleensä useita. Malli johtaisi siis rajauksiin, jotka eivät kykene säilyttämään niitä arvoja, joiden vuoksi suojelualue on perustettu.
Toisekseen vapaaehtoinen suojelu on kallista. Valtiolla ei ole tarpeeksi rahaa kaikkien yksityismaiden hankintaan. Esimerkiksi 100 000 hehtaarin suojelu yksityismaiden osalta vaatisi noin 142 miljoonaa euroa. Luonnontilaisena säilyneitä soita kuitenkin arvostetaan. Ne ovat tärkeitä paitsi luontoarvojen säilymisen, myös marjastuksen, metsästyksen, virkistyksen sekä puhtaiden vesien kannalta, tulvasuojelussa ja ilmastonmuutoksen hidastamisessa.
3. Lisäämme perusopetuksessa ympäristökasvatusta ja ohjaamme lapset ja nuoret omaksumaan kestävän elämäntavan. Lasten ja nuorten ympäristökasvatusta sekä luonto- ja ympäristökoulujen asemaa pitää vahvistaa. Lasten ja nuorten kuulemista ja osallistumismahdollisuuksia oman lähiympäristönsä suunnitteluun sekä ympäristöpolitiikan päätöksentekoon tulee parantaa. Näin voimme antaa tämän päivän lapsille ja nuorille tiedot, taidot ja tahdonvoiman pysäyttää aikamme ympäristökriisi. Tämän päivän ympäristötietoisuutta voidaankin parhaiten parantaa juuri tekemällä ja konkreettisella toiminnalla.
Usein ihmiset kuvittelevat, että käyttäytymistä voidaan muuttaa lisäämällä tietoa. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä ovat (1) ympäristöherkkyys ja luontosuhde, (2) syvällinen tieto ympäristöstä, (3) henkilökohtainen sijoitus/hyöty, (4) tieto ja taito toimia ympäristön puolesta, (5) oletus siitä, että muutkin toimivat sekä (6) halu toimia.
Lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän aikaa verkossa. Ympäristövastuullinen kansalaisuus ja luonnon arvostaminen edellyttävät omakohtaista luontosuhdetta, joka syntyy havaintojen ja kokemusten kautta. Lapsilla pitää olla mahdollisuus tunkea kourat multaan, uida luonnonvesissä ja kuunnella metsän hiljaisuutta. Ympäristötietoisuutta voidaan parhaiten edistää varhaiskasvatuksessa ja huomioimalla kestävän kehityksen näkökulma opetusohjelmassa ja koulujen arjessa.
Luontokokemukset vähentävät myös esimerkiksi stressiä. Näin metsien hakkuut tekevät hallaa terveydellemme. Säännöllinen vierailu metsässä voi syventää luontosuhdetta niin paljon, että kävijä havahtuu siihen, kuinka vähän Suomessa on vanhoja metsiä jäljellä. Tämä taas voi johtaa siihen, että ryhtyy aktiiviseksi luonnonsuojelijaksi.
Meillä on vain yksi maapallo. Pidetään siitä hyvää huolta ja tehdään yhdessä puhdas tulevaisuus!
Nythän tuota testataan kun Vanhankaupungin padon purku tulee poliitikkojen pöydälle. Jos käy niin, että yksittäinen virkamies päättää asian valtuutettujen puolesta, niin aika turha pyytää äänestämään enää koskaan, koska miksi äänestää jos poliitikoilla ei ole valtaa? Valtuutettujen enemmistö puolsi Relanderin aloitetta, jopa ministeri Orpo tuli padolle asti purkua kannattamaan, joten jos asenteellinen ja kapeakatseinen virkamies vetää koko homman pöntöstä, niin sitten voi sanoa että luontoa ei voi demokraattisesti parantaa.
Minusta on sitten turha myös vaaleissa vastustaa Kollajaa Helsingissä, jos omalla takapihalla oleva turha pato on tärkeämpi kuin mahdollisuus vapauttaa 300 kilometriä vesistöä lopullisesti lohijoeksi.
Itse allekirjoitin tuon Relanderin aloitteen ja toimin sen puolesta, että pato purettaisiin. Demokratiassa mennään kuitenkin enemmistön mukaan eli jos esimerkiksi ympäristölautakunnassa tai kaupunginvaltuuston lopullisessa käsittelyssä enemmistö ei padon purkua kannata, niin sitten ei kannata. Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, etteikö asian puolesta pitäisi tai voisi jatkossakin toimia.
Leolle: Ihan oikein oivallettu.
Ei riitä, että on tietoinen luonnon ja planeettamme ongelmista ja niiden tarvitsemasta suojelusta.On saatava jotenkin lähempi tuntemus luonnon tärkeydestä elämässämme.Omakohtainen kosketus.Sitä myötä tarve luonnon-ja yleensäkin elinympäristömme suojeluun kehittyy. Ja lapsuudesta asti me saamme tuntemuksia ja kokemuksia. Kokemukseni perusteella tiedän, että oma luontosuhteeni ja luonnonsuojelumieleni on lähtöisin juuri metsästä. Ja nimenomaan jo lapsuudessani saamat kokemukset ovat selvästi vaikuttaneet käsitykseeni näistä asioista.
Kun kävin viimeksi Keski-Pohjanmaalla syntymäseudullani, niin ensimmäisenä etsin metsää, jossa olin lapsena ja nuorena samoillut, marjastanut, sienestänyt, retkeillyt ja hiihdellyt koirani kanssa.Seurannut luonnontapahtumia eri vuodenaikoina.( oikeasti ole syntynyt keskellä metsää ).Minkä järkytyksen koinkaan, kun en enää löytänytkään sitä oikeata metsää! Entisaikojen komean metsikön paikalla kasvoi matalaa istutettua taimikkoa.Metsäteollisuus oli sielläkin tehnyt tuhojaan ja hävittänyt vanhan puuston. Sanoivat sielläpäin liikkuneen suden.Helppo kait se on nähdä, kun kasvusto ei suojaa villieläimiä edes näkymiseltä, saati sitten isompia kuten hirvi.! Maisema oli pilattu.Normaali suunnistusvaistonikin heikkeni, kun en oikein voinut saada merkkiä tai otetta mistään sellaisesta, joka ennen auttoi selviytymään siellä eksymättä.
Viimeisinkin kokemus Suomesta jäi muistuttamaan siitä, miten surullista onkaan havaita todellisten metsien katoamisen maisemista syntymämaassani.
Ranskassa Tulivuorten Luonnonpuiston alueella olemme saaneet aikaan yhteistyön neljän alueella sijaitsevan läänin opetusviranomaisten kanssa.He ovat oivaltaneet luontosuhteen tärkeyden lapsille ja nuorisolle. Alueen kouluissa jo alaluokilta alkaen opetetaan lapsille luontosuhdetta, jonka he olivat menettämässä, vaikka elävätkin ihan luonnon keskellä.Kait jonkinlainen turtuminen oli tarttunut ihmisiin, jotka eivät huomanneet, että ympärillään oleva luonto vaatii suojelua säilyäkseen.Nyt lapset pääsevät koulunkin mukana suoraan kosketukseen luonnossa, ja opettajiensa kanssa alaluokkalaisetkin suunnittelevat, mitä he voisivat tehdä konkreettisesti tämän luonnon säilyttämiseksi elinvoimaisena.
On mielestäni hyvä idea korostaa ei vain perheissä ,vaan myöskin kouluissa tätä luontosuhdetta ja suoraa kosketusta luonnon kanssa.Sitä myötä opitaan paremmin ymmärtämään luonnon-ja ympäristönsuojelun välttämättömyys.Opetellaan pyrkimään omassa elämässäkin vaikuttamaan myönteisesti luonnon monimuotoiusuuden säilyttämiseksi jälikolvillemmekin.