Oheinen kirjoitukseni julkaistiin tällä viikolla Kirkko&Kaupunki -lehdessä.
Anna anteeksi
Mietin usein, mitä vastaan, kun lapseni joskus tulevaisuudessa kysyvät ilmastonmuutoksesta: Mitä teit silloin, kun jotain oli vielä tehtävissä?
Vastaanko, että emme vähentäneet päästöjä, koska meidän oli keskityttävä talouskasvun tavoitteluun? Sanonko, että päästöjen vähentäminen oli liian vaikeaa? Toteanko, että pelkäsin liikaa Suomen teollisuuden kilpailukyvyn puolesta, enkä uskaltanut sanoa hyvästi kivihiilelle, jotta radikaalit päästövähennykset olisivat olleet mahdollisia?
Toivoisin, että voisin vastata, että tein voitavani päästöjen vähentämiseksi. Pienensin omaa hiilijalanjälkeäni niin paljon kuin se siedettävällä tavalla oli mahdollista. Asuin tiiviisti, käytin ekoenergiaa, kuljin suurimman osan matkoista pyörällä, junalla tai bussilla ja söin vain kasvisruokaa.
Pyrin vaikuttamaan ilmastokysymykseen yhteiskunnallisella tasolla myös työni ja poliittisten harrastusten kautta siten, että kaikessa päätöksenteossa huomioitaisiin ilmastonäkökulma. Inspiroivien yksilövalintojen ja kokeilujen lisäksi kun tarvittiin muutoksia lainsäädäntöön, verotukseen ja taloudellisiin kannustimiin.
Se ei kuitenkaan riittänyt. Yksin voi lopulta tehdä niin vähän. Mukaan olisi tarvittu kaikki muutkin. Vaikka olisimme lopettaneet kaikki päästömme kuin seinään vuonna 2014, olisi ilmasto siitä huolimatta lämmennyt vähintään 1,5–2 astetta. Emme kuitenkaan tehneet tätä, joten vastuu päästöjen radikaalista vähentämisestä jäi lapsillemme. Heidän aikuistuessaan haaste on entistä valtavampi ja jättää todella vähän tilaa millekään muulle.
Olimmeko me ensimmäinen sukupolvi, joka otti ilmastokysymyksen tosissaan vai viimeinen, joka ei näin tehnyt? Toivon, että otimme ilmastokriisin asettaman haasteen tosissamme ja luovuimme fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Varmuuden vuoksi pyydän lapsiltani kuitenkin anteeksi: Rakas lapseni, anna anteeksi, että en tehnyt enemmän. Anna anteeksi, että en saanut kaikkia muita mukaan toimimaan. Sinulle jäi kohtuuton taakka kannettavaksi. Toivottavasti selviät siitä.
Leo Stranius
leo.stranius@iki.fi
Kirjoittaja on Luonto-Liiton toiminnanjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja ympäristöbloggaaja.