Kuohu-kolumni: Ajattele paikallisesti, toimi globaalisti

Kuohu-kolumnikuva

”Olisiko aika kääntää kulunut sanonta päälaelleen?”

”Olennaista on ratkaisuja etsivä, utelias, kokeileva ja oppimishaluinen kulttuuri”

Ajattele paikallisesti, toimi globaalisti

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti – think globally, act locally. Tätä ohjenuoraa ympäristöliike on hokenut vuosikymmeniä. Ajatuksena on ollut, että maailmanlaajuisten ympäristöhaasteiden ratkaisut pitää jalkauttaa joka kylään ja kaupunkiin.

Globaalin viestintäteknologian aikana ja kokeilukulttuurin hengessä sanonnan voisi kuitenkin kääntää päälaelleen: ajattele paikallisesti, toimi globaalisti.

Arabianrannassa, Toukolassa tai Vanhassakaupungissa kukoistava kansalaisaktivismi vaikka virkistysalueiden tai lasten leikkipaikkojen puolesta on osa kansainvälistä liikettä, jossa ihmiset haluavat osallistua ja vaikuttaa lähiympäristönsä suunnitteluun entistä enemmän.

Täällä tehdyt ratkaisut voivat myös nousta kiinnostaviksi edelläkävijäesimerkeiksi, jotka raivaavat tietä uusille tavoille toimia lähellä ja kaukana.

Kun joudumme ottamaan esimerkiksi ilmastokriisin tai luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen kaltaisia ongelmia haltuun, fiksut paikalliset keksinnöt ja kokeilut ovat kullanarvoisia. Ja vaikka niitä ei voisi soveltaa suoraan toisaalle, niiden tarjoama näyttö ja haaste toimintaan antavat vipuvartta toisille saman ongelman kanssa painiskeleville.

Suomessa on paljon potentiaalia hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Esimerkiksi Arabianrannassa on hyvät mahdollisuudet hyödyntää lämmön ja jäähdytyksen tuotantoon vieressä olevaa merivettä. Tämä ei olisi kuitenkaan välttämättä järkevää enää Toukolassa. Toisille tehokkain tapa liikkua paikasta toiseen on polkupyörä, toiset tarvitsevat alleen sähkö- tai biokaasuauton. Olennaista on kuitenkin ratkaisuja etsivä, utelias, kokeileva ja oppimishaluinen kulttuuri.

Verkon myötä kansalaisaktivismilla on rajattomat mahdollisuudet. Se mitä kirjoitan tai sanon tässä, voi päätyä milloin tahansa, mihin tahansa.

Tämän päivän aktivismi on myös epämuodollisempaa, yksilökeskeisempää ja hetkellisiin verkostoihin perustuvaa globaalia kamppailua paremman maailman puolesta.

Ihmiset eivät toimi siksi, että he voisivat vain osallistua ja legitimoida hallinnon demokraattisia käytäntöjä. Ihmiset osallistuvat siksi, että he haluavat vaikuttaa heitä koskeviin ja heitä kiinnostaviin kysymyksiin. Eikä tämä vaikuttamisen halu koske vain Arabianrantaa, Toukolaa ja Vanhaakaupunkia, vaan on yhteistä kaikkialla, missä ihmisyhteisöt toimivat.

Sen sijaan, että jalkautamme suuria ideologioita paikallisesti, meidän kannattaa kokeilla inspiroivia ajatuksia ja paikallisia toimintatapoja, jotka monistuvat globaaleissa vertaisverkostoissa.

Kun siis seuraavan kerran ryhdyt toimiin lähialueesi kysymysten puolesta, muista että toimintasi on osa globaalia kansalaistoimintaa paremman lähiympäristön puolesta.

Leo Stranius

Kirjoittaja on kansalaisaktivisti, joka työskentelee Luonto-Liiton toiminnanjohtajana ja toimii Helsingin kaupunginvaltuutettuna.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Kuohussa. KUOHU on Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä sitoutumaton kaupunginosa- ja kulttuurilehti, jota tehdään kunnianhimoisesti, vapaaehtoisvoimin ja suurella riemulla.

 

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍