Miksi Sini Saarela muuttaa maailmaa – Kolme ominaisuutta

Sini Saarela Kuva GreenpeaceViikonloppuna Greenpeacen aktivisti Sini Saarela pääsi Venäjältä takaisin Suomeen kolmen kuukauden odotuksen jälkeen.

Koskaan aiemmin Suomessa ja maailmalla ei ole puhuttu niin paljon Arktisen alueen öljynporauksesta ja sen ongelmista sekä mahdollisesta suojelusta kuin Greenpeacen tempauksen jälkeen.

On turha kuvitella, että Arktisen alueen suojelu olisi noussut tiedotusvälineiden ykkösuutiseksi sekä ihmisten kahvipöytä- ja sosiaalisen median keskusteluihin ilman Greenpeacen toimintaa.

Suomalaisen Sini Saarelan ympärille on monessa eri yhteydessä sovitettu sankarin viittaa. Pidän itsekin Siniä sankarina, joka ansaitsee tekemisistään kaiken mahdollisen kunnian. Olihan hän juuri se toinen henkilö sveitsiläisen Marco Weberin lisäksi, joka pyrki nousemaan 18.9.2013 öljylautta Prirazlomnajalle.

Sini Saarelan ja Marco Weberin toiminta ei olisi ollut kuitenkaan mahdollista ilman satojen ja tuhansien muiden ihmisen työtä ja tukea. Etusivun aktivistit ponnistavat lukemattomien muiden ihmisten harteilta.

Miksi niin monet halusivat ja haluavat yhä olla mukana suojelemassa Arktista aluetta öljynporaukselta? Miten he pystyivät siihen?

Ohessa on kolme ominaisuutta, jotka ovat yhteistä niille, jotka todella muuttavat maailmaa.

1. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on elämää suurempi tarkoitus. He haluavat edistää, jotain itseään suurempaa. Nietzscheä mukaillen: se jolla on ”miksi” elämälleen, pystyy kestämään melkein minkä tahansa ”miten”. Enkä tietenkään tällä lainauksella tarkoita sitä, ettei myös rakenteilla ja olosuhteilla olisi merkittävää vaikutusta. Tarkoitus auttaa kuitenkin paitsi muuttamaan maailmaa niin myös selviämään lopulta vaikeuksista. Viktor Franklin kirjoittaa tästä Ihmisyyden rajalla -kirjassa. Franklinin mukaan keskitysleiriltä selvisivät hengissä todennäköisemmin ne, jotka elivät elämäänsä jotain itseään suurempaa tarkoitusta varten, ja joilla oli tunne siitä, että he olivat vastuussa elämälle jostakin.

2. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on tunteisiin ja ajatteluun vetoava kuva tulevaisuudesta eli visio. Tämä on näky siitä, millainen maailman pitäisi olla. Tarkoitus tulee muuttaa visioksi, joka inspiroi myös muita. Hyvät visiot, jotka pystyvät parantamaan ja muuttamaan maailmaa, ovat persoonallisia, mutteivät yksityisiä. Yhden vision esitti esimerkiksi Martin Luther King puheessaan ”I Have A Dream”.

3. Ihmisillä, jotka muuttavat maailmaa, on kyky toimia visionsa eteen. Aina voi pyrkiä kertomaan ihmisille, mitä pitäisi tehdä. Vakuuttavampaa on kuitenkin näyttää se heille omilla teoilla. Tekeminen on sanomisen korkein muoto.  John F Kennedyä mukaillen: toiminnalla on aina kustannukset ja riskinsä, mutta ne ovat pienemmän kuin mihin toimimattomuus lopulta johtaa. Toimimattomuus johtaa varmaan epäonnistumiseen. Ne, jotka uskaltavat epäonnistua ja ottaa siitä opiksi, muuttavat maailmaa lopulta kaikkein eniten.

Sini Saarela on henkilö, jolla on elämää suurempi tarkoitus ja visio sekä ennen kaikkea kyky toimia.  Sini Saarelan, Greenpeacen ja lukemattomien muiden ansiosta siemen arktisen öljyryntäyksen pysäyttämiseksi on kylvetty aivan kuten Greenpeacen Kaisa Kosonen kirjoittaa: ”Etäinen Arktis on tullut lähelle, öljynporauksen riskit tiedostetaan nyt ympäri maailman paljon laajemmin kuin aiemmin, sen ”välttämättömyyttä” ja taloudellista mielekkyyttä kyseenalaistetaan – myös Suomen osalta.”

Tai kuten ruotsin kuuluisin jalkapalloilija Zlatan Ibrahimović on kirjoittanut:  
”Haluan omistaa yhden ajatuksen kaikille lapsille siellä jossain, kaikille jotka tuntevat itsensä hieman oudoiksi ja erilaisiksi, jotka eivät sovi joukkoon ja tulevat johdetuksi harhaan. On okei olla erilainen kuin muut. Uskokaa yhä itseenne, se toimi minullakin kaikesta huolimatta.”

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi Sini Saarela muuttaa maailmaa – Kolme ominaisuutta”

  1. Tämänkin turhan toheltamisen vuoden päättyessä muistelen sarkastisesti itseäni puoli vuosisataa sitten. Kymmenkesäisenä tyttösenä harmittelin, että olin syntynyt niin valmiiseen maailmaan. 1960-luvulla ihminen hallitsi kaiken tarpeellisen tekniikan, tiesi riittävästi maailmankaikkeuden ääristä ja ihmismielen toiminnasta – viisaat aikuiset sen kun vain toteuttivat jäkevimmät ratkaisut. Olisinpa saanut syntyä suffragettien sisareksi tai sorretuksi tehdastyöläiseksi taistelemaan äänioikeudesta ja kahdeksan tunnin työpäivästä!

    Sitten alkoi levitä tietoa ympäristön pilaantumisesta. Nuorena aikuisena uskoin vielä asioista päättävien tarttuvan tomerasti toimeen ja järjestävän inhimillisen elämän sopusointuun muun elonpiirin kanssa. Sotaa käytiin aina jossakin, ja minulta karisivat lapselle opetetut kuvitelmat, että vastakkain olivat joka paikassa hyvikset ja pahikset. Marssin mielenosoituksissa rauhan, ihmisten yhdenvertaisuuden, vapauden ja kunnollisen elämän edellytysten puolesta. Odotin ongelmien, jotka käytännössä olivat – ja edelleen ovat – vain logistisia luonteeltaan, vähitellen kiertyvän auki, koska kaikki ihmiset ovat niin samaa mieltä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Nyt odotan eläkepäivinäni saavani seurata ihmislajin syöksyä synkkään kuiluun, josta selviäminen on ohuemman hiuskarvan varassa kuin niin kutsutusta ”pullonkaulavaiheesta” muinoin, kun homo sapiensin yksilömäärä oli laskenut vajaaseen tuhanteen. Kiitos Sini Saarelan, Marco Weberin ja kaikkien muiden, jotka toimivat, eivätkä vain laillani kauhistele sivusta, omalla jokapäiväisellä elämällään pahan kehää kiihdyttäen, Martin Luther Kingin unelma on yhä mahdollista toteuttaa.

    Leo Stranius, tuot todella hienosti esiin kaiken, mistä Maamme keskitysleirillä juuri tässä ja nyt on kysymys! Voimme jokainen nostaa katseemme vähän korkeammalle yli lähimmän tiskirätin tai liian pian lankeavan luottokorttilaskun, unelmoida vapaasti siitä, millaisessa maailmassa haluaisimme elää ja tehdä arkitoimissamme yhden pienen asian kerrallaan kestävämmällä tavalla kuin ennen. Yhdessä toimimisen vuotta 2014!

Kommentointi on suljettu.

Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!