Valtuustoblogi: Väkivallan uhreille tarvitaan matalan kynnyksen pistäytymiskeskus

Kävin tällä viikolla Amnestyn toimistolla valtuustokollegoiden kanssa aamiaisella.

Helsinkiin pitäisi perustaa väkivallan uhreille suunnattu, moniammatillinen matalan kynnyksen pistäytymiskeskus.

Onneksi vireillä on asiasta kuntalaisaloite ja talousarvioaloite. Seuraavaksi on varmistettava, että tarvittavat varat saadaan kaupungin budjettiin.

Amnestyn mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtään väkivallan uhreille tarkoitettua pistäytymiskeskusta, jossa esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai parisuhdeväkivallan uhrit saisivat asiantuntevaa apua.

Samaan aikaan Suomi on kuitenkin allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskien, joka velvoittaa perustamaan paikallisia ja alueellisia pistäytymiskeskuksia. Edelleen Helsinki on allekirjoittanut Eurooppalaisen paikallishallinnon tasa-arvon peruskirjan, jonka kautta kaupunki on sitoutunut rakentamaan väkivallan uhreille erityispalveluita.

Pistäytymiskeskuksen palvelu perustuisi yhden luukun -periaatteelle, josta väkivallan uhri saisi kosketuksen esimerkiksi sosiaalityöntekijään, psykologiin, juristiin ja lääkäriin. Ensikontaktina toimiva työtekijä kartoittaisi avun tarpeen ja toisi asiantuntijat uhrin luokse. Keskuksen tulisi sijaita keskustassa ja väkivallan uhrien tulisi olla mahdollista poiketa siellä anonyymisti ilman ajanvarausta.

Onneksi asiasta on vireillä Amnestyn aktiivien tekemä kuntalaisaloite. Lisäksi päätöksentekoa odottaa mm. Riikka Henttosen ym. tekemä talousarvioaloite, jossa esitetään, että talousarvioon varataan riittävät määrärahat siihen, että

– Helsinkiin perustetaan yhteistyössä pääkaupunkiseudun kanssa moniammatillinen matalan kynnyksen palvelupaikka väkivaltaa kokeneille naisille kolmannen sektorin kanssa
– Kaupunki osoittaa toiminnalle sopivat tilat
– Toimintaa tuetaan avustuksella tai hankitaan palvelu ostopalveluna kolmannelta sektorilta

Keväällä 2012 kaupungin sosiaalilautakunta on yksimielisesti todennut, että ”Valtakunnallisessa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa ohjelmassa edellytetään alueellisten lähisuhdeväkivallan osaamiskeskusten perustamista vuoteen 2015 mennessä.” ja ” Sosiaalilautakunta katsoo, että matalan kynnyksen palveluiden parantaminen lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi on tarpeellista valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti, vaikka erillistä määrärahaa ei sille tämän vuoden 2013 talousarvion puitteissa ole osoittaa.”

Seuraavaksi on varmistettava, että tarvittavat varat saadaan vuoden 2014 budjettiin. Onneksi asialla on vankka tuki yli puoluerajojen.

Amnestyn Irtisanoudu naisiin kohdistuvasta väkivallasta -vetoomuksen ovat allekirjoittaneet jo seuraavat Helsingin kaupunginvaltuutetut:
– Alanko-Kahiluoto, Outi
– Andersson, Hennariikka
– Anttila, Maija
– Asko-Seljavaara, Sirpa
– Enroth, Matti
– Fatbardhe, Hetemaj
– Hakanen, Yrjö
– Honkasalo, Veronika
– Ikävalko, Suzan
– Kanerva, Seppo
– Kari, Emma
– Koivulaakso, Dan
– Kousa, Tuuli
– Krohn, Minerva
– Modig, Silvia
– Månson, Björn
– Männistö, Lasse
– Niiranen, Matti
– Pakarinen, Pia
– Puoskari, Mari
– Rauhamäki, Tatu
– Rissanen, Laura
– Storgård, Päivi
– Stranius, Leo
– Sumuvuori, Johanna
– Torsi, Pilvi
– Vuorjoki, Anna

Edelliset valtuustoblogin kirjoitukset ovat luettavissa täällä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Valtuustoblogi: Väkivallan uhreille tarvitaan matalan kynnyksen pistäytymiskeskus”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍