Mitä on hyvä vanhemmuus? Tyypillisesti tällä ajatellaan, että vanhempi viettää paljon aikaa lapsen kanssa, pitää hänestä huolta, luo perusturvallisuutta ja rakastaa.
Usein hyvään vanhemmuuteen liitetään myös sellaisia asioita kuin ruuan laittaminen tai leipominen, puuveneen rakentaminen lapselle tai retkillä käynti. Hyvään vanhemmuuteen liittyy helposti historian ja kulttuurin painolastia, vanhojen tapojen ihannointia.
Esimerkiksi valmisruuan lämmittämistä mikrossa tai lapsen laittaminen varhain päivähoitoon ei välttämättä mielletä hyvän vanhemmuuden merkiksi.
Itse mietin asiaa kuitenkin yleensä siitä näkökulmasta, millaista on hyvä ekovanhemmuus. Hyvään ekovanhemmuuteen kuuluu esimerkiksi turhien asuinneliöiden ja tavaran välttäminen, joukkoliikenteen suosiminen ja kestovaipat.
Tässä kymmenen asiaa, joita tekemällä koen itse olevani hyvä ekovanhempi:
1. Käytämme lapsella kestovaippoja tai olemme ilman vaippaa lapsen kanssa.
2. Kuljen lapsen kanssa paikasta toiseen polkupyörällä.
3. Matkustan bussissa, junassa tai ratikassa lapsen kanssa.
4. Vietän keskellä viikkoa päivän lapsen kanssa, käytän isäkuukauden tai jään hoitovapaalle.
5. Hankin lapselle vaatteita tai tavaroita kirpputorilta.
6. Lahjoitan käyttämättömiä leluja tai käytettyjä vaatteita eteenpäin.
7. Käyn lapsen kanssa retkellä lähimetsässä.
8. Valmistan lapselle herkullista luomukasvisruokaa.
9. Luen lapselle kirjaa.
10. Olen yhteiskunnallisesti aktiivinen.
Millaista on omasta mielestäsi hyvä vanhemmuus? Milloin annat itsellesi kehuja tai hyvä äiti/isä-pisteitä?
Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.