Annukka Berg: Mitä äidin ja isin pitäisi tietää ympäristöasioista?

Äitienpäiväviikonlopun vieraskynäblogissa Annukka Berg

Kelpaako vauvalle kirpparikama, vai ostetaanko uutta ekokaupasta? Muutetaanko puutaloon metsän reunaan vai kerrostaloon keskelle kaupunkia? Lähdetäänkö ulos vai nökötetäänkö kotona höyryttämässä, soseuttamassa ja pesemässä vaippoja?

Vauva-arki on täynnä ympäristövalintoja – eivätkä ratkaisut ole useinkaan vailla ristiriitoja. Vietän juuri vanhempainvapaata kahdeksan kuukautta vanhan mini-ihmisen kanssa. Ja nyt kun pahimmasta alkumyllerryksestä ja tuntien yövalvomisista on päästy yli, olen yrittänyt siirtyä selkäydinreaktioista entistä tietoisempiin valintoihin. Samalla olen hahmottanut, että ympäristönäkökulmasta vanhemman pitää ottaa kantaa ainakin kolmeen kinkkiseen kokonaisuuteen.

Ensinnäkin tärkeitä ovat tietysti vauvan ja lapsiperhe-elämän ympäristövaikutukset. Tämä on ollut itselleni suhteellisen helppo paketti, koska olen miettinyt kulutuksen ympäristövaikutuksia niin pitkään sekä työssä että vapaa-ajalla. Kyse on ennen kaikkea asumisen, liikkumisen ja ruuan päästöjen ja luonnonvarojen kulutuksen minimoimisesta.

Olennaista on siis se, johtaako lapsen saanti lämmitettävien lisäneliöiden hankintaan, henkilöautolla pärryyttelyyn tai etelän lentomatkoihin. Lisäksi yhden vauvan kertavaipoista syntyy oikeasti monta tonnia jätettä, joten kestovaippojen käyttö ja nopeasti kuivaksi opettelu ovat selkeitä ympäristötekoja. Puolisoni Leo on blogannut yrityksistämme ja erehdyksistämme tällä saralla Ekoisi-blogissaan.

Toinen tärkeä ja itselleni huomattavasti hankalampi kysymys on kuitenkin se, miten ympäristö vaikuttaa lapseen. Tuntuu, että törmään lähes joka viikko johonkin lasta vaanivaan ympäristöpeikkoon, jota en ole edes tullut ajatelleeksi. Miten pitäisi suhtautua muoveihin? Pitääkö lasta pakottaa pitämään aurinkolaseja UV-säteilyn välttämiseksi? Irtoaako kodin tekstiileistä ja maalatuista pinnoista vauvalle haitallisia kemikaaleja? Pitäisikö valmisruokia boikotoida lisäaineiden takia?

Arjen kemikaaliasioita on käsitelty mallikkaasti esimerkiksi Kemikaalicoctail-blogissa, mutta ainakin itselleni kokonaiskuva ja mittasuhteet ovat jääneet hämäriksi. Ympäristöterveysasioissa olisi selvästi tilausta yhdelle uudelle neuvolaesitteelle tai nettisivulle. Muuten käy helposti niin, että vanhempia pelotellaan erilaisilla myrkkymöröillä – heti kun joku kaupallinen toimija on keksinyt sen ”luonnollisen” ja ”myrkyttömän” vaihtoehdon.

Kolmas ympäristönäkökulma lapsuuteen liittyy lasten ympäristökasvatukseen. Tämä on ollut itselleni uudempi mutta mieluinen näkökulma, joka ei ole kaivannut kirjaviisautta avautuakseen. Esimerkiksi nyt kevään tullen olen vienyt vauvamme ulos nyhtämään ruohoa ja taputtelemaan puita. Olen itsekin nähnyt ötökät, linnut ja kukat entistä pörheämpinä ja kirkkaampina, kun olen selittänyt niistä vauvalle.

Kävimme myös tutustumassa Luonnossa kotonaan -päiväkotiin, jossa ulkoillaan ja retkeillään säällä kuin säällä. Vakuutuin, kun päiväkodin henkilökunnalle oli kynnyskysymys, että lapsilla on lupa ja sopivat varusteet kuralätäköissä hyppimiseen.

Tutkimukset osoittavat, että lapsena syntynyt vahva luontosuhde on hyvä pohja myöhemmälle ympäristötietoisuudelle. Jos vauvastamme kasvaa ympäristöstä piittaamaton aikuinen, on selvää, että meidän kestovaippanipottamisestamme saatu ekoilo jäi lyhytaikaiseksi. Toivon liittäminen nuoriin on silti keski-ikäisten henkistä laiskuutta. Itse tekeminen – tai ainakin parhaansa yrittäminen – on sanomisen korkein muoto myös kasvatuksessa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Luonto-Liiton kulutus.fi -blogissa.