Kävin tänään (13.3.) aamupalalla muutaman muun järjestöjohtajan kanssa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen kanssa, vaikka olisi ehkä pitänyt olla vastustamassa Helsingin kaupungin metsähakkuita Meri-Rastilassa.
Tiilikaisen mukaan aiemmasta kaksinapaisesta kylmän sodan maailmasta on siirrytty monenkeskisyyteen.
Tulkinta tapahtuu kuitenkin liian helposti edelleen vanhan, valtioihin perustuvan, maailmanjärjestyksen näkökulmasta. Globalisaation myötä tilalle on tullut enemmän valtioista riippumatonta monenkeskisyyttä. Kaikki toimijat eivät ole enää valtioita. Mukaan ovat tulleet ylikansalliset järjestöt, yritykset ja rahoituslaitokset.
Tiilikainen totesi osuvasti Suomen roolista maailmalla:
”Pienen maan ei tarvitse tuntea itseään pieneksi, jos sillä on suuria ajatuksia.”
Itse kysyin Tiilikaiselta arabikevään merkityksestä, Afrikan tilanteesta sekä globaalin demokratian mahdollisuuksista. Ohessa on pohdintaa tästä näkökulmasta.
1. Arabikevät on tuonut näkyville muutoksen mahdollisuuden ja toisaalta suuren voimattomuuden esimerkiksi sitä kautta, että kansainvälinen yhteisö ei pysty löytämään konsensusta Syyrian tilanteeseen.
2. Afrikka kehittyy kahteen suuntaan. Toisaalta on tapahtunut edistystä ja toisaalta kriisiytymistä. Maanosassa on iso valtatyhjiö, joka odottaa ottajaansa.
3. Globaali demokratia. Kansallisvaltioiden demokratiasta on jäljellä pelkät kulissit. Todellinen valta on paennut muualle. Globaalin demokratian visio on hyvä ja kirkas, mutta käytännön malli vaatisi konkreettisia täsmennyksiä. Miten demokratia saadaan toimimaan globaalilla tasolla, kun homma yskii jo EU:n tasollakin.
Mitä sitten tapahtuu esimerkiksi ympäristökysymyksille ja ihmisoikeuksille? Muutamaan suureen valtiokeskeiseen toimijaan perustuva maailmanjärjestys on tästä näkökulmasta epäedullinen. Siinä kun mennään helposti vain kansallisvaltion talouskylki edellä. Monenkeskisessä mallissa haetaan yhteisiä pelisääntöjä ja instituutioita sekä vallan hajauttamista.
