Kirjoittelin heinäkuussa lastenhoidon seitsemästä periaatteesta. Viikonloppuna vauva täytti tasan kuukauden.
Nyt on aika tehdä hiukan ensimmäistä väliarviota, miten kaikki on oikeasti sujunut.
Ohessa jokainen alkuperäinen otsikko uudestaan ja sen jälkeen pohdintaa siitä, miten kaikki on sujunut.
1. Enemmän aikaa – vähemmän roinaa. Aikaa on ollut yllättävän helppo järjestää. Yhteiskunta ja kulttuurinen ilmapiiri tukevat vahvasti sitä, että vanhemmat viettävät paljon aikaa lapsiensa kanssa. Tavaraa ei ole edelleenkään tarvinnut hankkia juuri lainkaan. Esimerkiksi vaatteita olemme saaneet enemmän kuin ehdimme käyttämään. Kolmet lastenvaunut ovat olleet vähän liikaa, koska oikeasti olemme käyttäneet vain yksiä. Perhepeti on toiminut todella hyvin ja pinnasänky on ollut toistaiseksi turha. Leluja ei tässä vaiheessa tietenkään vielä tarvita.
2. Vegaanisuus. Rintaruokinta on alkuhaasteiden jälkeen sujunut hyvin. Näin ollen korvikkeita ei ole tarvinnut käyttää – ja vaikka olisikin, on saatavilla onneksi myös soijapohjaisia vauvanmaitokorvikkeita. Vegaaniruokavaliota noudattava äiti on toipunut synnytyksestä hyvin.
3. Sukupuolisensitiivisyys. Emme ole oma-aloitteisesti tuoneet esille vauvan sukupuolta. Emme ole myöskään vauvalle puhuessa korostaneet hänen sukupuolta, vaan puhutelleet häntä vauvana. Myös vauvan nimi tulee olemaan sellainen, että siitä ei suoraan voi päätellä vauvan sukupuolta. Mikäli joku on välttämättä halunnut tietää, onko kyseessä poika tai tyttö, olemme sen toki kertoneet. Vaatteiden värillä ei ole ollut meille väliä.
4. Vaipattomuus ja tutittomuus. Vessahätäviestintä on toiminut yllättävän hyvin. Arviolta noin puolet pissoista ja kakoista menee tällä hetkellä suoraan lavuaariin. On loppujen lopuksi helppo arvioida tai nähdä, milloin vauva vääntelehtii tai ääntelehtii siten, että pissa tai kakka on tulossa. Kestovaippojen tai harsojen käyttö on ollut helppoa. Ainuttakaan kertakäyttövaippaa ei ole vielä tarvittu. Vuorokaudessa harsoja/kestovaippoja kuluu noin 8-12 kappaletta. Tuttia olemme käyttäneet/kokeilleet satunnaisesti.
5. Uskonnon vapaus. Toistaiseksi vauva on saanut uskoa mihin on halunnut. J Esimerkiksi nimijuhlista tulee uskonnosta vapaat. Tulevaisuudessa hän voi itse valita kirkkonsa ja aatteensa. Toistaiseksi mennään vanhempien ehdoilla.
6. Vierailut epämukavuusalueella. Tähän ei ole tarvinnut erikseen panostaa. J Vauva on joutunut säännöllisesti tilanteisiin, joissa se on joutunut kohtaamaan turhautumista, pettymystä ja torjuntaa. Mikäli maitoa ei ole tarjolla noin kolmessa sekunnissa, eivät asia-argumetit auta, vaan vauvan maailma romahtaa siihen.
7. Joustavuus. Töissä pitää olla tehokkaampi ja kotona nöyrempi. Monet asiat eivät ole todellakaan menneet niin kuin olemme suunnitelleet. Esimerkiksi liinailu ja kantoreppu eivät ole toiminut vielä kovinkaan hyvin, vaan olemme joutuneet käyttämään ulkona liikkuessamme rattaita. Myöskään muusta kuin imetyksen yhteydessä tapahtuvasta ihokontaktista vauva ei ole tuntunut oikein tykkäävän.
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
– Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
– Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
– Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
– Osa 12: Vauva-arki alkoi
– Osa 13: Vessahätäviestintä
– Osa 14: Päivä isyysvapaata
– Osa 15: Miksi lapsia?
– Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
Luin kiinnostuneena aiemmin bloggauksesi lastenhoidon seitsemästä periaatteesta ja on mukava saada sille jatkoa! Tietenkin periaatteista joutuu joustamaan, tai paremminkin rukkaamaan niitä tarkemmiksi ja käytännönläheisemmiksi. Toisaalta yhden leikki-ikäisen äitinä voin sanoa, että suurin osa periaatteistani on säilynyt samanlaisina vuosien saatossa ja vaikka joskus olemme asioita tehneet liian lepsusti tai tietämättömästi, periaatteet eivät ole kadonneet. Lastenhoitoa oppii lasta hoitamalla ja ehkä toisen lapsen kohdalla osaisimme varautua mahdollisiin ongelmiin tai olla joustamatta niistä periaatteista, joissa se näyttäisi olevan mahdollista. Esimerkiksi näillä kokemuksilla rikastettuna suosittelen nykyään kaikille tuoreille vanhemmille imetystukilistaa kaikissa imetysprobleemeissa ja vapaaehtoisen kantoliina-aktiivin kutsumista kotiin auttamaan erilaisten sitomisten ym. kanssa.
Hienoa että haluatte kasvattaa lapsenne näitä periaatteita seuraten! Uskon että lapsi vielä joskus huomaa itsekin kasvaneensa kyseenalaistavaksi ja kriittiseksi aikuiseksi 🙂
Kiitos TS! Itse asiassa kantoliina-aktiivi on jo käynyt konsultaatio antamassa. Kyllä tämä vielä tästä 🙂
Kiitos tästä sarjasta – on mielenkiintoista lukea miten teillä toimitaan, kun ihanteet ja käytäntö kohtaavat.
Itselläni oli ennen esikoisen syntymää Suuria Suunnitelmia juuri kantoliinan suhteen. Vauva vain oli kovaäänisesti eri mieltä. Hän ei viihtynyt sitten yhtään missään vastasyntyneelle sopivassa kehtosidonnassa. Pakkasin liinan kaapin perälle ja luokittelin sen turhakkeeksi. Tilanne muuttui kuitenkin kokonaan, kun pieni oli noin kolme kuukautta vanha ja kiinnostunut katsomaan kaikkea ympärillään. Pystyasennossa kannettuna entinen liinanvihaajavauva alkoikin yhtäkkiä nauttia olostaan. Seuraavat puoli vuotta liina oli suurin piirtein tärkein apuväline lastenhoidossa, ja suunnilleen ainoa paikka, missä suvaittiin olla tyytyväisiä, jos maitoa ei vain ollut mahdollista saada kolmessa sekunnissa. Perheen kuopusta on kuljetettu kantorepussa syntymästä saakka, mutta hänkin alkoi viihtyä siinä huomattavasti aiempaa pidempiä aikoja hereillä siinä kohtaa, kun maailma alkoi olla kiinnostava.
Niin että ehkä se liinailukin vielä siitä iloksi muuttuu – ja jos ei, niin kaikki pienen lapsen vanhemmat kehittyvät joka tapauksessa muutamassa kuukaudessa mestareiksi asioiden hoitamisessa yhdellä kädellä, ja keksivät juuri omalle vauvalleen sopivia tapoja tarjota sitä lämpöä ja läheisyyttä.
Kiitos Valpuri! Pitää tosiaan toivoa, että meidänkin vauva vielä innostuu liinailusta. Yritys on ainakin kova.
Pitää taas aluksi kiittää ekoisiä kirjoituksista, sillä sarjaa on ollut mielenkiintoista seurata. Joten kiitos!
Kiva kuulla, että arki on alkanut rullaamaan hyvin. Itse olen omien lastemme kohdalla kovasti murehtinut epäonnistumisia juurikin perhepedissä nukuttamisessa ja kantamisessa, kun niiden tärkeydestä niin paljon puhutaan. Olisinpa silloin osannut ja jaksanut etsiä apuja. Jäi kyllä harmittamaan, kun en vieläkään tiedä, että miksi em. jutut meillä sujuneet. Kai me vaan olemme niin erilaisia jo vauvasta saakka. Molemmat lapset ovat edelleen isompinakin oikein mukavia ja tasapainoisia, joten kai sitä on tullut toimittua oikein sitten kuitenkin. 🙂
Hyvää jatkoa teidän perheelle!
Hei! Pienet ihmiset tietävät itse parhaiten, mikä miellyttää ja mikä ei. Toisaalta he osaavat myös vaihtaa mielipidettään, kun aika kuluu ja tilanne muuttuu (esimerkiksi juuri kantorepusta halutaan katsella maailmaa). Meillä vauva syntyi kun edelliskesän helteet alkoivat. Sisällä ja ulkona 30 astetta lämmintä, mutta tälle vauvallepa ei kelvannut ilmakylpy tai vaippasillaan olo. Itku alkoi, ja loppui vasta, kun oli täysi setti vaatetta päällä. Ihokontaktista ilman vaatteita välissä meni herne ihan lopullisesti nokkaan. Kyllä sitä ihmeteltiin, mutta mikäs siinä, olkoon vaatteet päällä jos kerran haluaa. Loppukesästä onnistui jo lyhyet hihat ja lahkeet. Tänä kesänä hän juoksentelikin jo ihan sujuvasti nakkena pihalla 🙂
Olen hieman kummastellut tätä sukupuolisensitiivisyytenä esittelemääsi periaatetta jossa lapsen sukupuoleen ei saisi kiinnittää huomiota. Ymmärrän täysin halun pyrkiä välttämään joitain sukupuolirooleihin liittyviä kulttuurillisiin perusrakenteisiin liittyviä olettamuksia ja uskomuksia, mutta tässä asiassa tuntuu menevän usein hieman kulttuuri ja evoluutio sekaisin.
Ihmisen sukupuoleen liittyvä identiteetti on maailman luonnollisin asia ja maskuliinisuuden/feminiinisyyden piiloittelu sille asteelle, ettei lapsen sukupuolta saisi edes näkyä missään on hieman outoa katsoan sitä lähtökohtaa, että lapselle tarjotaan luonnollinen ja lapsenehtoinen kasvuympäristö. Sukupuolineutraalisuutta on varjeltu paitsi mainitsemillasi menetelmillä, jopa pisteeseen jossa edes vanhempia ei haluta kutsuttavan isäksi ja äidiksi vaan mitä ihmeellisimmillä lempinimillä.
Olet selkeästi tehnyt kotiläksysi mm. Kaitaniemen ja Pääkkö-Matilaisen kirjallisuuden parissa ja oma 1,5v poikamme on pyritty kasvattamaan hyvin pitkälti samankaltaista filosofista pohjaa toteuttaen. Tämä on kuitenkin asia, jossa kyse on enemmänkin vanhemman itseään tiedostavasta käyttäytymisestä kuin mistään muusta.
On hyvä tiedostaa kulttuurillinen ympäristömme, sen luoma arvomaailma ja moraalikenttä. Edelleen tärkeämpää on ymmärtää sen täydellinen subjektiivisuus ja kyvyttömyys koskettaa itseään jos näin ei halua. Tämä asia tulee teillä varmasti vastaan esimerkiksi siinä kohtaa kun 6kk imetyskatto tulee vastaan ja joudutte alkaa perustelemaan WHO:n 2v suosituksia neuvolan tädille joka patistaa teitä pois rintaruokinnasta. Ja vielä suurempi paine on muualla sosiaalisessa kanssakäymisessä, jossa taaperon imettäminen on vähintäänkin kummallista, kokemuksen mukaan usein paheksuttavaa. Puhumattakaan rinnoista ja niiden näkymiseen liittyviin kysymyksiin.
Aiheeseen palatakseni – Lapsen omaa arvomaailmaa vastaavan sukupuoliroolien ja itseään arvostavan seksuaalisen identiteetin omaksuminen on lopulta arvomaailmaan ja kulttuurilliseen kasvatukseen liittyvä asia. Poika voi olla rohkeasti poika autoineen ja rokkitukkineen ja tyttö vaaleanpunainen nukkeineen. Kaunista luontoa ei ole syytä pelätä. Eihän se tietenkään pitkään ole mahdollistakaan, mutta en ymmärrä asian arvoa periaattetasollakaan. Itsetietoisuutemme on se työkalu jonka pohjalta luodaan sitten se terve itsetunto, moraali ja arvopohja tulevalle ekoihmiselle.
Kuulisin mielelläni mille pohjaat sukupuolineutraalisuuden tärkeyden?
-Vesa-
Kiitos perusteellisesta kommentista Vesa! Mun mielestä hyvä perustelu sukupuolisensitiiviselle kasvatukselle löytyy hukkajukan blogista: Sukupuolisensitiivinen kasvatus.
Linkkisi hyvästä kirjoituksesta huolimatta termi sukupuolineutraali tuntuu jotenkin harhaanjohtavalta ja paljon virhekäyttäytymisen mahdollisuutta synnyttävältä tavalta tarkastella asiaa. Kyse on sosiokulttuurisesta viitekehyksestä kuten Hukkajukkakin kirjoittaa. Miksi tällainen mustavalkoista kahtiajakoa jossa luodaan maskuliininen stereotyyppi ja feminiininen herkkä stereotyyppi ja sitten lähteä sotimaan napoja vastaan? Sen sijaan voisimme vain puhua empatian tärkeydestä ja kannustaa inhimilliseen kokemiseen.
Lainaus kirjoituksesta: ”Toinen hyvä käytännön tavoite on se, että kaikki lapset voisivat leikkiä keskenään, olla potentiaalisia leikkikavereita. Kärjistys: jos tytöille sallitaan nukkeleikit ja pojille autot ja hirmuliskot, miten he leikkivät yhdessä?”
Onhan tämä kärjistys, mutta juuri tämä kärjistys kuvaa sitä mihin tämä lähtökohtainen periaate sukupuoli-identiteetin neutralisoinnista pahimmillaan menee. Ei uskalleta kutsua äitejä äideiksi, pyritään tukahtumaan lapsen luontaista käyttäytymistä koska kuvittelemme, että ne dinosaurusleikit ovat nyt jotain joka johtaa vääränlaisen maskuliinisen sukupuoliroolin syntymiseen.
Biologia ei määrittele kaikkea, kuten ei kulttuuri voi peittää alleen vaistoja kokonaisuudessaan. Voisimme keskittyä vain rakastamaan toisiamme, maskuliinisesti ja feminiinisesti. Lapsen kanssa voi kyllä hyvin nuorelta iältä lähteä tematisoimaan näiden käsitteiden kanssa.
Tässä haisee jotenkin samankaltainen luontaisen substanssin demonisointi kuin seksuaalisuuden suhteen. Vaikea sanoa miksi käsite on vaikea pureskella. Periaatteessa hyvä asia tiedostaa, mutta vääränvärisessä paketissa minulle 🙂