Nelli Heinimo: Kun muutos ei houkuttele

Vieraskynäblogissa Nelli Heinimo

Haastaessamme ihmisiä tarkastelemaan kriittisesti kulutustottumuksiaan tulemme tosiasiassa kutsuneeksi heitä paljon suurempaan prosessiin: eräänlaiseen oman elämän välitilinpäätökseen.

Jos haasteeseen päättää heittäytyä täysillä, saattaa joutua ongelmallistenkin aiheiden äärelle.

Arjen haasteissa sukkuloiva ihminen ei usein koe tarpeelliseksi reflektoida valintojaan sen kummemmin, jos asiat tuntuvat sujuvan kohtuullisen hyvin. Totutuissa tavoissa pitäytyminen palvelee arjen sujuvuutta, muttei välttämättä meitä itseämme tai ympäristöä – olemmehan muun muassa tottuneet ostamaan tavaraa mielihalujemme mukaan ja heittämään sitä pois surutta.

On paradoksaalista, että varsinkin epävarmoina aikoina haluamme pitää kynsin ja hampain kiinni siitä, mikä on tuttua. Ihminen kaipaa kipeästi muutosta, muttei uskalla muuttua, vaikka se olisi mahdollista! Vielä silloinkin, kun muutos näyttää väistämättömältä, sitä saatetaan vastustaa viimeiseen saakka.

Eettisemmän kuluttamisen opettelu saattaa monen korvaan kuulostaa niin suurelta ja vaikealta asialta, ettei muutokseen halua lähteä, vaikka ajatus hiukkasen paremmasta maailmasta kovasti viehättäisikin. Jos oma arki on kovin uuvuttavaa, on helppo perustella itselleen, ettei ekoiluun ole aikaa tai voimia.

Kokemukseni mukaan vihreiden tapojen opettelu tapahtuu parhaimmillaan pienin askelin. Opettelen lajittelemaan jätteet ja pian osaan jo suunnitella ostokseni niin, että jätettä tulee mahdollisimman vähän. Jos ei yritä haukata kerralla liian suurta palaa, ei myöskään kompastu heti lannistumiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Kun uusista tavoista tulee rutiinia, intoa riittää taas seuraavan askelen ottamiseen.

Pienten askelten ajatusta on myös helppo käyttää väärin. Sen avulla voi yrittää perustella itselleen, ettei muutokselle ole tarvetta. Minähän säästän jo sähköä sammuttamalla lampun, voin siis lotrata veden kanssa miten haluan! Pieniä vihreitä tekoja korostamalla myös yritykset pyrkivät julkisuudessa näyttämään ympäristövastuullista naamaa, vaikka todellisuudessa vain epäkohtien rehellinen tunnustaminen vie lähemmäs kohti todellista muutosta.

Vaikeinta omien kulutustapojen päivittämisessä onkin juuri paheittensa käsittely. Prosessiin lähtenyt ihminen saattaa joutua vastakkain sisäisten kipujensa kanssa, kun on mietittävä, mikä ongelma tai kaipuu ajaa yhä uudestaan lohtushoppailemaan tai korostamaan omaa persoonaa hienolla autolla, muotivaatteilla ja merkkituotteilla.

Jos vaikeita kysymyksiä jaksaa ja uskaltaa työstää, voi todella päästä niiden ilojen äärelle, joita ekokuluttamisella on annettavanaan myös yksilölle. Kulutustapojen muutos vaikuttaa silloin paitsi ympäristön hyvinvointiin, myös omaan elämänlaatuun ratkaisevalla tavalla. Shoppailureissuista tulee tarpeettomia, kun niiden tilalle osaa hakea jotakin, joka oikeasti täyttää kaipauksen.

Nelli Heinimo on opiskelija ja Kulutus.fi-sivuston päätoimittaja

Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.