Viikkopäiväkirja 13 (28.3.-3.4.2011)

Animalian 50-vuotisjuhlaillallisella Sallan ja Sami kanssa

Maanantai: Aamulla olin jakamassa eduskuntavaaliesitteitäni yhdessä Maaritin kanssa Sörnäisten metroaseman tuntumassa. Esitteiden jakaminen on kivaa vaikka kovin harva jää juttelemaan. Pari henkilöä tuli kuitenkin kannustaman ja sanomaan, että ovat seuranneet blogiani tai saaneet minut kärkeen vaalikoneessa. Itse jaoin muutaman tunnin aikana noin 350 esitettä. Sörnäisistä pyöräilin töihin Luonto-Liiton toimistolle. Vedin toimistokokousta ja hoidin juoksevia asioita. Iltapäivällä hyppäsin Lohjalle menevään bussiin. Illalla olin vetämässä Lohjan Seudun Ympäristöyhdistyksen suurta vaalipaneelia. Samalla julkaisin blogissani myös Politiikan ABC..Ö –tekstin, jossa yritän vastata kaikkein yleisimpiin teemoihin.

Tiistai: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Pasilassa ja Rautatieasemalla. Päivän vietin Luonto-Liiton toimistolla kirjoitushommien ja sähköpostien parissa. Lounaan jälkeen siirryin Kampin Narinkkatorille ”Samaan aikaan toisaalla” -näyttelyn avajaisiin, jossa olin puhumassa yhdessä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin kanssa. Loppupäivä sujuikin sitten jälleen eduskuntavaalikampanjoinnin merkeissä City-käytävän tuntumassa ja Narinkkatorin kulmalla. Päivän saldona oli 1200 jaettua esitettä. Illan kävin läpi sähköposteja. Katukampanjoinnin paras kiitos oli tämä blogimerkintä: Tämä on vaalimainos.

Keskiviikkoa: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä yhdessä Kaisa-Reetan kanssa Sörnäisten metroaseman tuntumassa. Tämän jälkeen pyöräilin töihin Luonto-Liiton toimistolle. Päivällä kokoustimme eduskunnassa www.ilmasto.org -hankkeen ohjausryhmän kanssa. Kokouksen päätteeksi Riitta lahjoitti minulle vaalikampanjaa varten Leo-leijonan. Kiitos! Iltapäivällä olin jälleen jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Kampin Narinkkatorilla yhdessä Sailan kanssa. Päivän saldona olin omalta osaltani yhteensä 1000 jaettua esitettä. Alkuillasta olimme katsomassa Annukan kanssa paikkoja Club Libertéssä perjantain Äänekäs Kevät -tapahtumaa varten sekä kävimme kasvisruokakauppa Asokassa ja Bistro Artesanassa.

Torstai: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Pasilassa ja Hakaniemessä. Aamupäivällä annoin myös haastattelun Radio Novalle kompostin käytöstä. Tämän jälkeen kokoustimme Luonto-Liitossa Lapset Luontoon -hankkeen parissa. Lounaan jälkeen juhlistimme toimistolla erinomaisen harjoittelijamme, Tiian läksiäisiä. Sähköpostien läpikäynnin jälkeen siirryin yliopistolle jakamaan eduskuntavaaliesitteitä. Päivän mittaan sain jaettua yhteensä 800 esitettä. Päivän iloinen yllätys oli blogini saama kunniapalkinto sekä Anssi Kelan suositus äänestää minua eduskuntavaaleissa!

Perjantai: Aamulla kävin läpi viikon aikana kertyneitä sähköposteja ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa hoidin erilaisia hallintoasioita. Päivällä kävin katsomassa Animalian Eläin! -suurtapahtuman avajaisia. Iltapäivällä olin hetken jakamassa eduskuntavaalikampanjan esitteitä Kampin Narinkkatorilla (150 kpl) yhdessä Kaisa-Reetan kanssa. Tämän jälkeen olin puhumassa Sanomatalon ilmastoinfossa kestävästä energiapolitiikasta ja debatoimassa Animalian tilaisuudessa lihaverosta. Illan olin isännöimässä yhdessä Outi Alanko-Kahiluodon kanssa Äänekäs kevät – Luonnonsuojelu- ja hyvinvointipoliittinen klubia Libertéssä. Asiaohjelmasta vastasivat Suomen luonnonsuojeluliiton Ilpo Kuronen ja Greenpeacen Sini Harkki. Yleisöä viihdyttivät Yona ja Leissi sekä Tommy Lindgren & Zenikh. Hieno meininki ja parhaat ihmiset! Kiitos tukiryhmälle upeista järjestelyistä!

Lauantai: Olin koko päivän jakamassa eduskuntavaalikampanjan esitteitä yhdessä tukiryhmän kanssa Kolmen sepän aukiolla ja Narinkkatorilla. Yhteensä esitteitä jaettiin päivän aikana 1950 kpl. Illalla osallistuimme Annukan kanssa Animalian juhlaillalliselle. Oli liikuttavaa kuulla pitkän linjan Animalia-aktiivien tarinoita järjestön historiasta.

Sunnuntai: Kävin aamulla juoksemassa ja siivosin. Tämän jälkeen kirjoitin omat suositteluni muiden puolueiden helsinkiläisille ehdokkaille: Eduskuntavaalit: Ketä kannattaa äänestää. Iltapäivällä olin jakamassa eduskuntavaaliesitteitä yhdessä Heidi Hautalan ja Riitta Salmen kanssa Kolmen sepän aukiolla sekä piipahdin Suomen sosiaalifoorumissa. Päivällistä söimme yhdessä yläkerran Elinan ja Piin kanssa. Alkuillasta tein vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen, vastasin Iltalehden vaalikoneeseen (sain tunnukset vasta nyt) sekä valmistelin tulevan viikon kirjoituksia ja esityksiä. Illalla Meri tuli kylään.

Viikko lukuina
– 1 radiohaastattelu
– 6 kokousta
– 5 puhetilaisuutta/luentoa
– 7 blogikirjoitusta

– 10 km juoksua
– 95 km pyöräilyä

– 47,5 tuntia töitä tai vapaaehtoistöitä
– 47,5 tuntia eduskuntavaalikampanjointia
– 4650 kpl eduskuntavaaliesitettä jaettu kadulla

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 12

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa