Johanna Kajosaari: Ecoeasy – helpompia ekotekoja

Vieraskynäblogissa Johanna Kajosaari

Yhä useampaa tuntuu kiinnostavan kulutusvalintojensa vastuullisuus ainakin jollain tasolla.

Maailmalla tiedostaviin kuluttajiin viitataan termillä LOHAS, Lifestyle of Health and Sustainability. Suomessakin jopa kolmasosa eli yli miljoona yli 15-vuotiasta lukeutuu näihin LOHAS-kuluttajiin, joiden kulutuspäätöksiin vaikuttava kestävän kehityksen periaatteet ja terveyttä edistävät elämäntavat.

Kyselytutkimukset taas kertovat, että suomalaiset ovat valmiita toimimaan ympäristön puolesta. 94 % suomalaisista pitää ilmastonmuutosta erittäin vakavana tai melko vakavana ongelmana ja 62 % sanoo ryhtyneensä toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Numeroiden valossa siis vaikuttaa siltä, että aika moni meistä olisi valmiita toimimaan ympäristön puolesta. Miksei ekologisuus sitten ole jo normi?

Myös vastuullisuudesta välittävien kuluttajien valinnoissa painavat hinta ja vaiva, kuten kaikissa kulutuspäätöksissä. Myös hyvien valintojen tulee olla helppoja, hauskoja ja halpoja, siis ecoeasya. Ja ne voivat olla! Ympäristöteoille pitää tarjota kunnon mahdollisuus. Tämä tapahtuu muun muassa lisäämällä arjen ympäristökannusteita, jotta ympäristölle edullinen vaihtoehto kannattaa valita myös oman edun kannalta.

Vanhat myytit, joissa ekologiset valinnat ovat jotenkin lähtökohtaisesti vaikeampia ja kalliimpia, kannattaa unohtaa viimeistään nyt. Uusista, halvemmista ja kätevämmistä ecoeasy-ratkaisuista löytyy lukuisia esimerkkejä vaikkapa lämmitysratkaisujen, kimppakyytien, lainaamisen ja vaihtamisen saralla. Näitä ekoratkaisuja tarvitaan lisää ja kaikkien ekotekojen kannustimet kuntoon.

Kohtuuden ja ekoarjen Suomi lähenee, kun mahdollisuuksia valita oikein parannetaan. Eduskunta voi rohkeasti ottaa kantaa ekologisten vaihtoehtojen puolesta ja tukea niitä myös veroratkaisuin. Todellinen aatteenharjoittaja polkee jäisensohjoisella pyörätiellä, mutta paremmin hoidetulla tiellä polkisi useampi. Hyödyt ovat helposti suurempia kuin panostukset.

Kohtuuden ja ekoarjen puolesta voi äänestää eduskuntavaaleissa!

Johanna Kajosaari on vaihto- ja lahjoituspalvelu Netcyclerin markkinointipäällikkö sekä yritysten yhteiskuntavastuuviestintään erikoistunut ekonomi.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami