Viikkopäiväkirja 50 (13.-19.12.2010)

Maanantaina luin aamulla päivän lehden ja sähköpostit, kirjoittelin blogia ja katsoin Facebookin. Aamupäivän aikana annoin haastattelun Europa-lehdelle Cancúnin ilmastokokouksen tuloksista. Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, jossa käytiin läpi Lari Karreisen johdolla asiaa vapaaehtoisten johtamisesta. Alkuillasta osallistuin YK-liiton syyskokoukseen, jossa hyväksyttiin järjestön uudet strategiat, toimintasuunnitelma ja budjetti sekä valittiin uusi hallitus. Illalla juhlimme Annukan kanssa 8-vuotista taivaltamme käymällä syömässä Ravintola Kotossa.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa, luin sähköpostit ja päivän lehden sekä kirjoittelin blogia. Myös kirjoitukseni Cancúnin ilmastokokouksesta ja Suomen roolista julkaistiin CO2-raportti.fi-sivuilla: Cancúnin ilmastokokous ja Suomi. Aamupäivän vietin Luonto-Liiton toimistolla henkilöstö- ja talousasioiden parissa. Iltapäivällä vastailin Aamulehden haastatteluun koskien 95e10-bensiiniä, piipahdin Vasemmiston jouluglögeillä Hakaniemessä sekä jatkoin matkaa edelleen Finanssialan Keskusliiton tiloihin Bulevardille Allianssin hallituksen kokoukseen.

Keskiviikkona kävin aamulla juoksemassa, luin sähköposteja ja päivän lehden sekä kirjoittelin blogia. Aamupäivän vietin kiireettömästi Luonto-Liiton toimistolla. Iltapäivällä juhlimme mm. Titta Lassilan läksiäisiä sekä osallistuin ilmasto.orgin ja ilmasto-opas.fi -sivustojen yhteiseen palaveriin. Illan vietin Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksessa ja pikkujouluissa.

Torstaina kävin aamulla juoksemassa, luin sähköposteja ja päivän lehden. Aamupäivällä suuntasin Säätytalolle Suomen kestävän kehityksen toimikunnan seminaariin koskien valmistautumista YK:n Rio+20 -konferenssiin 2012. Parasta antia oli ehdottomasti professori, ympäristöneuvos Antero Honkasalon puheenvuoro. Iltapäivällä valmistelin Luonto-Liiton vuoden 2011 hommia ja kävin läpi sähköposteja. Kirjoitukseni ympäristöhyveellisestä johtajuudesta julkaistiin Hyvejohtajuus-blogissa.

Perjantaina luin aamulla päivän lehden ja sähköposteja. Aamupäivän vietin Luonto-Liiton toimistolla käyden läpi sähköposteja. Lopputulokseen täytyy olla tyytyväinen sillä päivän loputtua inboksissa ei ollut jäljellä yhtään viestiä. Ei siis yhtään lukematonta, käsittelemätöntä tai luettua viestiä. Iltapäivällä osallistuin Helsingin seudun ruuhkamaksuselvitystä koskevan viiteryhmän seminaariin, jossa esiteltiin jatkoselvityksen tuloksia. Mitään uutta tämän suhteen ei käynyt ilmi. Ruuhkamaksut on ylivoimaisesti kaikkein tehokkain yksittäinen keino vastata liikenteen aiheuttamiin haasteisiin. Ilta olikin sitten varattu ensin Luonto-Liiton pikkujouluille ja sen jälkeen Suomen luonnonsuojeluliiton jouluväen glögeille.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa lomapäivää. Nukuimme pitkään, kävin juoksemassa, kävimme kaupassa ja siivosimme sekä laitoimme ruokaa. Yllätyksekseni olin päässyt myös YLE:n Pressiklubissa esitettyyn Riku Siivosen Suomi – Pispa-La -kappalseen sanoituksiin. Alkuillasta piipahdimme yläkerran naapurien luona glögeillä ja illaksi pyöräilimme Etelä-Haagaan juhlimaan Jounin 40-vuotissyntymäpäiviä yhdessä muiden mahtavien tyyppien kanssa. Hämmästyttävää, miten yhä nuoremmat ihmiset täyttävät 40-vuotta.

Sunnuntaina luin aamupäivän lehtiä, valmistelin tulevan viikon asioita sekä kirjoittelin jouluruuasta ja hyvästä johtamisesta. Iltapäivällä tein Annukalle ruokaa – pastaa ja tomaattisoijarouhekastiketta. Jouduin myös antamaan lumelle periksi ja kävin naapurissa olevassa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa juoksemassa juoksumatolla.

Viikon aikana kävin juoksemassa 5 kertaa  (yhteensä 50 km) ja pyöräilin 81 km. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 73,5 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen siitä kahdeksasta vuodesta, jonka olen saanut Annukan kanssa viettää. Olen myös kiitollinen Luonto-Liiton monipuolisista ja mukavista työntekijöistä, Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin mahtavasta hallituksesta sekä niistä lukemattomista ympäristönsuojelun sankareista, joiden kanssa saan aikaani päivästä toiseen viettää.

Viikon aikana olen oppinut kansainvälisestä ilmastopolitiikasta, rahoituksesta ja Suomen huoltosuhteesta. Olen oppinut paljon uutta energiayhtiöistä ja sähköntuotannosta, ilmastoviestinnästä, ruuhkamaksuista sekä suomalaisten ruokatottumuksista.

Tulevan viikon aikana istun vielä yhdeksässä eri kokouksessa ja siirryn sen jälkeen lomalle viettämään aikaan Annukan kanssa. Tavoitteena on keskustella, lukea ja kirjoittaa. Palataan asiaan taas tammikuussa.

Edellinen viikko on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 49.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 50 (13.-19.12.2010)”

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Seuraa minua Instagramissa