Ympäristötietoisuus Suomessa – nousussa vai laskussa?

Kuva: Seppo Seinonen / www.seppo.net

Helsingin Sanomien (15.9.2010) mukaan huoli ilmastonmuutoksesta on hiipunut, energiaverot epäilyttävät eduskuntaa, Sukari ajaa Vihtiin Ideaparkia, jonne myös Sivulan perhe rakentaa 200 neliön omakotitaloa ja aikoo käydä sieltä töissä Helsingissä. Lisäksi samaa lehteä koristivat Forumin kauppakeskuksen iloiset ”Hintasirkus” -mainokset.

On vaikea uskoa, että ympäristötietoisuus Suomessa on 2010-luvulle tultaessa huipussaan. Voisiko siis olla niin, että talouskriisin ja Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisen myötä median ja ihmisten innostus ympäristökysymyksiä kohtaan on lopahtanut? Asian voi nähdä yhtä hyvin edellä mainittujen esimerkkien valossa myös toisin.

Ympäristötietoisuus nousussa

1. Huoli ilmastonmuutosesta johtaa toimenpiteisiin: Suurin osa (98%) suomalaisista on valmis tekemään ainakin jotain päästöjen vähentämiseksi. Huomattava osa on mm. valmis siirtymään joukkoliikenteen käyttäjäksi ja maksamaan ylimääräistä ilmastoveroa. Tarvitaan vain poliittisia päätöksiä, esimerkiksi ilmastolakia.

2. Energiaverotus etenee: Kaikesta opposition kritiikistä huolimatta hallitus saa esityksensä läpi ja verotuksen painopiste muuttuu vääjäämättä työnverotuksesta luonnonvarojen kulutuksen verotukseen. Hyvä näin.

3. Ideapark ei tule toteutumaan: Asuntoministeri Jan Vapaavuori on tuonut jälleen kerran selvästi esille sen, että Vihdin Ideapark-hanke on maakuntakaavan vastainen eikä tule toteutumaan. Suurten autokauppakeskusten aika on ohi.

4. Suuri omakotitalo Vihtiin ei ole kaikkien unelma: Suuri osa uusista rakennuksista on parasta A-energialuokkaa ja rakennusnormit tulevat kiristymään. Monet haluavat asua tiiviisti, hyvien palveluiden, lyhyiden työmatkojen ja joukkoliikenneyhteyksien äärellä.

5. Forumin hintasirkus on nolo: Alennusmyynnit ja turha kulutus. Miten noloa ja vanhanaikaista! Downshifting ja ylimääräisestä tavarasta luopuminen ovat pop. Ihmiset hankkivat mielummin sitä, mitä tarvitsevat, eivät sitä mikä on halpaa. Yhä suurempi joukko viettää Älä osta mitään -päivää.

Tilanne näyttää ympäristötietoisuuden suhteen siis oikeastaan lupaavalta. Ympäristökysymykset ja tietoisuus ympäristöasioista on todella tullut niin ihmisten arjen, politiikan teon kuin yritysten toiminnan arkipäivään.

Demos Helsinki ja ympäristöministeriö ovat julkaisemassa tulevana talvena Ympäristötietoisuus Suomessa -artikkelikokoelmaa. Olen kirjoittamssa aiheeseen liittyen yhtä pientä artikkelia. Lyhyitä esivastauksiani aiheeseen liittyen löytyy Demos Helsingin blogista: Ympäristötietoisuus Suomessa: Leo Stranius, Luonto-liitto.

Miten käsitys ympäristöasioista on sinun mielestäsi muuttunut 2000-luvulla tai viime vuosien aikana?

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami