Viikkopäiväkirja 32 (9.8.-15.8.2010)

Maanantaina palasin lomien ja muiden puuhien jälkeen hetkellisesti töihin Luonto-Liiton toimistolle. Ohjelmassa oli kesäkuulumisten vaihtoa, toimiston muuttopuuhia ja sisustussuunnitelman läpikäyntiä, toimistokokous sekä hallituksen tulevan kokouksen kokousvalmisteluja. Samalla jatkoin selvityksen tekemistä verkkovaikuttamiseen liittyen.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa 15 km reippaan lenkin, johon kuului alussa ja lopussa 2 km verryttelyjuoksua ja välissä 50 minuutin reipas 11 km. Aikaisempien 10 km lenkkien sijaan olen päättänyt ottaa käyttöön Juoksija-lehden verkosta löytyvän juoksuvalmennusohjelman. Näin lenkkeilyyn tulee hiukan vaihtelua. Muuten päivä sujui Luonto-Liiton toimistollä päälliköiden viisikko-kokouksessa, uuden susikampanjavastaavan kanssa lounastaessa ja Älä osta mitään –päivää suunnitellessa. Illalla jatkoin verkkovaikutamista koskevan selvityksen tekemistä sekä kirjoittelin hyvejohtajuudesta. Välillä kävin leikkimässä Kuuran ja Elinan kanssa pihalla hiekkalaatikolla.

Keskiviikkona vietin aamupäivän Turussa Aurinkotehtaalla. Kävimme Tom Henrikssonin kanssa keskustelemassa Ville-Veikko Hirvelän kanssa ekologisen elämäntavan valinnoista sekä siitä, kuinka pitkälle näissä valinnoissa on tarpeen mennä. Kirjoittelin aiheesta myös blogiini: Ville-Veikko Hirvelä: Kulutuskarkuri, jolla on varaa olla ilman. Iltapäivän ja illan tein selvitystä verkkovaikuttamiseen liittyen. Kirjoitukseni ”Äänestysikäraja 16 vuoteen ja demokratiaoppiminen” julkaistiin Nuorisotutkimuksen verkkokanavalla. Väitän, että äänestysikärajan laskeminen olisi tehokkain tapa lisätä demokratiakasvatusta ja -oppimista kouluissa.

Torstaina kävin aamulla juoksemassa ja jatkoin verkkovaikuttamista koskevan selvityksen tekemistä. Päivällä vaadimme Luonto-Liitosta maa- ja metsätalousministeriötä jäädyttämään sudentappoluvat kokonaisuudessaan vuonna 2010–2011. Susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja sen suurimpana uhkana on hallitsematon salametsästys. Tästäkin huolimatta maa- ja metsätalousministeriö on antanut elokuussa voimaan astuneessa määräyksessään mahdollisuuden yhteensä 22 suden tappamiselle. Lue lisää täältä: Uhanalainen susi kärsii salametsästyksestä – ministeriö myöntää lisää tappolupia

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa ja osallistuin pääministeri Mari Kivinemen kutsuseminaariin ”Suomi kestävän kasvun uralle”. Osa Suomen yhteiskunnallisesta eliitistä elää vahvassa kasvu-uskossa. Asiaa voi verrata filosofi Kierkegaardin uskon hyppyyn. Ei ole muuta kuin usko, hyppy ja epävarmuus. Ei suunnitelmaa siitä, jos talous ei kasvakaan. Kirjoittelin seminaarin annista tänne: Suomi kestävän kasvun uralle – kasvufetissi tarvitsee uskon hypyn. Iltapäivällä jatkoin selvityksen tekemistä verkkovaikuttamisesta. Illalla siivosin. Kun ympärillä oleva tila on järjestyksessä, pystyy ajattelemaan ja keskittymään selkeämmin ja paremmin.

Viikonloppuna pyöräilimme Kirkkonummelle Kylmälään ja takaisin Alen ja Peggyn luokse mökkeilemään. Tarjollla oli herkullista intialaista vegaaniruokaa ja hyviä keskusteluja yön pikkutunneille asti. Lisäksi kirjoittelin ilmastonmuutosta käsittelevän artikkelin sekä yhden mielipidekirjoituksen ja kolumin talouskasvupakosta.

Viikon aikana kävin juoksemassa 3 kertaa  (yhteensä 35 km) ja pyöräilin 116 km sekä tein 2 kertaa lihaskuntoharjoittelua. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 65 tuntia.

Tulevan viikon aikana verkkovaikuttamista koskevan selvitystyön tekeminen jatkuu, olen tapaamassa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan kanssa Sitran edustajia liittyen kansalaisyhteiskuntatutkimukseen, edistän Kasvu murroksessa -hanketta ja hoitelen joitakin Luonto-Liiton juttuja.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍