Liikunta pitää kaiken muun hyvän ohella myös aivosolut kunnossa. Tämä käy ilmi uusimmasta Juoksija-lehdesta (1/2010). Jatkuvaa makoilua on syytä välttää. Jokainen päivä vuodelevossa laskee saksalaisen liikuntatutkija, professori Wildor Hollmanin tutkimusten mukaan älykkyysosamäärää 1 % verran. Kuulostaa todella hurjalta. Ilmeisesti tämä koskeekin vain iäkkäämpiä ihmisiä.
Esimerkiksi 80-vuotias maratonjuoksija pärjää muisti- ja sanatehtävissä keskimäärin paremmin kuin ei-liikkuva henkilö. Staattinen työ kehittää aivosoluja suunnilleen yhtä paljon kuin purukumin jauhaminen. Erityisen tärkeää on liikkua 40-60 vuoden iässä ja kaikkein parasta liikuntaa vanhemmiten ovat kävely ja hölkkä.
Lepo on toki myös tärkeää! Kuitenkin sopivassa suhteessa fyysisen ja henkisen rasituksen kanssa. Jos mieltä tai ruumista ei harjoita, se kuihtuu. Oma arkikokemus tukee Juoksija-lehden juttua. Silloin kun relailee (liikaa), tulee aina vain väsyneempi ja tyhmempi olo. Sen sijaan esimerkiksi sunnuntaisen 10 km lenkin ja koko viikonlopun remontoimisen jälkeen olo oli aivan huippuhyvä ja energinen!
Lenkkeilyn ja remontoimisen lisäksi viikon kohokohtia ovat olleet Luonto-Liitossa käymäni kehityskeskustelut. Täytyy kyllä sanoa, että sessiot ovat todella antoisia. On hienoa päästä hetkeksi keskustelemaan rauhassa työntekijöiden kanssa ja kuunnella, mitä ajatuksia ja ideoita eri ihmisillä on. Luonto-Liitossa on aivan mahtava työyhteisö!
Muita viikon huipentumia ovat olleet YLE:n ilmastodiettiohjelman kuvaukset, ympäristöjärjestöjohtajien tapaaminen sekä hallituksen demokratian edistämistä koskeva periaatepäätös, jonka valmistelussa olen itsekin ollut aktiivisesti mukana. Toki isoin kiitos paperista kuuluu oikeusministeriön demokratia-yksikölle.
Loppukevennyksenä pyöräilyn auvoisuudesta. Perjantaina pyöräilin mateluvauhtia lumenkaltaisessa moskassa Lintulahdenkatua ylös kohti Hämeentietä. Yllättäen takanani tulleesta autosta alkoi kuulua kovaa kiroilua. ”Paivu v***uun siitä edestä!”. Kun en väistänyt (en oikein pystynyt), jatkui sadattelu takanani. Lopulta ylös Hämeentielle päästyäni kiitin kuljettajaa kärsivällisyydestä ja jatkoin matkaa laittomasti jalkakäytävällä, koska en ruuhka-aikana heti uskaltanut sujahtaa bussien väliin. Parikymmentä metriä eteenpäin päästyäni tuiskaisi lasta pulkassa vetävä henkilö minulle, että tämä ei ole mikään pyörätie. Pyysin käytöstäni anteeksi ja siirryin takaisin autotielle.