Ketä kiinnostaa kestävä kehitys?

Päivällä istuin kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa Smolnassa. Teemana oli kestävän kehityksen kokonaisarvio. Ramboll Management Consulting on tehnyt selvityksen, kuinka kestävän kehityksen strateia on Suomessa toteutunut.

Tulos. Ei mitään uutta auringon alla. Todettiin, että osa tavoitteista on toteutunut ja osa ei. Todettiin, että kestävän kehityksen käsitteen sisältö on tullut ehkä liian laveaksi. Melkein mikä tahansa voidaan laskea kestäväksi kehitykseksi. Pitäisi siirtyä sanoista tekoihin. Hohhoijaa. Tätä samaa on kuultu niiiin paljon aiemminkin. Keskustelussa ministerit Sinnemäki ja Lehtomäki toivat kuitenkin esille hyviä näkökulmia sen suhteen, mitä jatkossa pitäisi tehdä.

Kaiken kaikkiaan puhe kestävästä kehityksestä kuulostaa tänä päivänä auttamattoman vanhanaikaiselta. Pitäisi puhua oikeista asioista, kuten ilmastokriisistä, kiihtyvästä sukupuuttoaallosta ja näiden taustalla olevasta luonnonvarojen ylikulutuksesta. Suosittelen tutustumaan aikoinaan järjestöjen parissa tekemäämme kestävän kehityksen aikalaisvisiohankkeeseen: Välähdyksiä ekologisen yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Ennen kestävän kehityksen toimikunnan kokousta tapasin Luonto-Liiton Uudenmaan piirin puheenjohtaja Tiina Taipaletta. Kävimme läpi järjestötoiminnan haasteita ja ajatuksia, kuinka liiton ja piirien yhteistyötä sekä viestintää voisi kehittää.

Lisäksi annoin haastattelu Uusi Suomi -verkkolehdelle Päivittäistavarakauppa ry:n suunnitelmista vaihtaa uudelleentäytettävät lasipullot pantillisiin, mutta kertakäyttöisiin lasipulloihin: Kaljapullot murskaksi? ”Höpöhöpö”

Iltapäivä kului Luonto-Liiton metsävastaavan haastatteluja ja valintaa pohtiessa.
Illalla piipahdin Animalian pikkujouluissa ja kävin juoksemassa sekä valmistauduin keskiviikkoaamun YLE:n aamu-tv:n lähetykseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen liittyen.

Kööpenhamissa ei mitään uutta. Guardian-lehden paljastama Tanskan sopimusluonnos herätti kohua ja hämmennystä erityisesti kehitysmaiden joukossa: Copenhagen climate summit in disarray after ’Danish text’ leak. Lisäksi Ranska ilmoitti sitoutuvansa 30 prosentin kotimaisiin päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomen ja muiden maiden avauksia odotellaan..

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami