Viikonloppuna sain luettua loppuun jo Juhannuksena aloittamani Alan Weismanin teoksen Maailma ilman meitä.
Kirjan lopussa Weisman pohtii väestöpolitiikkaa. Wienin väestötieteen laitoksen tutkimusjohtajan Sergei Serbovin on laskenut, että jos hedelmöitymiskykyiset naiset saisivat tästä eteenpäin synnyttää vain yhden lapsen (vuonna 2006 keskiarvo oli 2,6 lasta), nykyinen 6,5 miljardin väkiluku alenisi vuoteen 2050 mennessä miljardilla. Nykymenolla väkiluku kasvaa 9 miljardiin.
Edelleen vuoteen 2075 väestö olisi vähentynyt jo lähes puoleen eli 3,43 miljardiin ja vuonna 2100 meitä olisi enää 1,6 miljardia. Näin olisimme väestömäärässä 1800-luvun lukemissa. Rasituksemme ekosysteemejä kohtaan olisi todennäköisesti vähentynyt dramaattisesti.
Kehitysmaissa moinen sääntely ei varmasti olisi mahdollista eikä tarpeen ennenkuin yhteiskunnan perusinfrastruktuuri (naisten oikeudet, terveydenhuolto jne.) on kunnossa. Sen sijaan teollisuusmaissa tähän on kaikki edellytykset.
Tiukan sääntelyn sijaan lapsipolitiikassa olisi varmasti muutakin kehitettävää. Esimerkiksi Suomessa lapsilisä on porrastetttu siten, että mitä enemmän lapsia hankkii, sitä enemmän tukea lasta kohden saa viiteen lapseen asti. Pitäisikö tämä porrastus tehdä negatiiviseksi? Vaikka siten, että viidennestä lapsesta ei lapsilisää saisi enää ollenkaan. Tai peräti niin, että kuudennesta lapsesta joutuisi jo maksamaan erillista veroa/maksua.
Sunnuntaina kävin juoksemassa 20 km lenkin aikaan 1:44:50. Viikonlopun biisi on Desireless: Voyage Voyage. Todella dekadenttia ja postmodernia. Kiitos Aura Yllärille fb-postauksesta!
Jos syntyvyyttä rajoitetaan vain teollisuusmaissa vuonna 2050 70% maailman ihmisistä asuu kehitysmaissa, vuonna 2075 80 % ja vuonna 2100 90%. Tämän seurauksena yleinen kehitys hidastuu ja osaaminen taantuu. Seurauksena tuskin on paremmat ajat ihmiskunnalle tai ympäristölle.