Ihmiset elävät Pietarissa kuin musiikkivideossa. Erityisesti nuorilla tuntuu olevan jatkuva juhlimisen ja näyttäytymisen tarve. Milloin veneellä Nevalla, limusiinilla tai moottoripyörällä Nevskillä.
Jonotimme 2,5 tuntia junalippuja Minskiin. Jonottaminen olisi sikäli ihan ok, mikäli vain pelisäännöt olisivat jotenkin ymmärrettävät. Suosittelen Venäjän rautateiden kassoille vuoronumerojärjestelmää. Lopulta käteisemme ei riittänyt makuupaikkaan. Otimme yöjunaan istumapaikat.
Päivän aikana piipahdimme Emeritasissa sekä Iisakin kirkon liepeillä. Kävellessämme kohti yliopistokampusta törmäsimme useisiin hummerilimusiineihin. Katumaasturilimusiineja olen nähnyt aiemmin Pohjois-Amerikassa, mutta lähes linja-auton kokoinen Hummerilimusiini oli uutta.
Nautittuamme kasvislounaan 6-7 linjalla ja ihailtuamme Nevan rantaa Pietarin ja Paulin linnoituksella kävelimme vielä kesäpalatsin ohi takaisin Nevskille katsomaan iltaelämää.
Takaisin majapaikkaan palattuamme pohdimme Annukan kanssa koko matkailun mielekkyyttä. Aika paljon on jo nähty. Siinä mielessä Pietari ei tarjoa mitään uutta. Pikemminkin sitä kaipaa tilaa, jossa voi kehittää omaa ajattelua. Siihen riittää vaikka Punkaharju.
