Vuonna 2007 on luvassa monia haasteita

Vuonna 2007 on tarkoitus aloittaa jatko-opinnot ja väitöskirjan teko. Tavoitteena on saada homma valmiiksi ehkä vuoden 2011 hujakoilla. Projektissa tarkastelen EU:n ja sen ympäristöpolitiikan vaikutusta suomalaisen ympäristöliikkeen toimintaan ja vaikuttamistapoihin. Ensimmäisenä vuotena tavoitteena on perehtyminen omaan alaan, verkostoituminen sekä kirjallisuuteen tutustuminen. Heti tammikuussa alkaa myös jatko-opintoseminaari Tampereella.

Konttinen ja Peltokoski ovat virittelemässä kirjaa viimeisintä kansalaisliikehdintää koskien. Myös minua on pyydetty mukaan kirjoittamaan jotain tulevaan teokseen. Lisäksi muutamat kotimaiset ja kansainväliset tieteelliset seminaarit ovat tähtäimessä. Katsotaan kuitenkin mihin innostusta jatko-opintojen suhteen riittää. Rahoitustakin pitäisi ehkä vähän katsella vielä lisää vaikka pari vuotta plakkarissa jo onkin.

Kansalaisaktiivisuuden suhteen kaikki Suomen luonnonsujeluliiton (http://www.sll.fi) luottamustehtävät jatkuvat. Toimin siis edelleen liittohallituksessa (http://www.sll.fi/yhteystiedot/liittohallitus), Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin (http://www.sll.fi/uusimaa) puheenjohtajana, energia- ja ilmastovaliokunnan (http://www.sll.fi/luontojaymparisto/energiajailmastonmuutos) puheenjohtajana sekä jäsenenä viestintävaliokunnassa ja Luonnonsuojelijalehden (http://www.sll.fi/jasensivut/luonnonsuojelija) toimitusneuvostossa. Keväällä SLL:n liittokokouksessa tai syksyllä syysvaltuuston kokouksessa ratkeaa oma jatkoni ja roolini Luonnonsuojeluliitossa.

Kestävän kehityksen toimikunnan (http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=4427&lan=fi) jäsenyys jatkuu ainakin vuoden 2007 loppuun. Lisäksi minut on nimetty kansainväliseen asiantuntijaryhmään, jonka tavoitteena on tehdä vertaisarviointi Hollannin kestävän kehityksen strategiasta. Kansalaisjärjetöporukalla taas olemme suunnittelemassa omaa julkaisua kestävän kehityksen järjestövisioista.

Henkilökohtaisessa elämässäni häät Annukan kanssa tulevat varmasti olemaan iso askel. Tämän lisäksi pyrin viemään askeettista hedonismia entistä syvemmälle. Pyrin pidättäytymään yhteistyöstä alkoholin, herkkujen ja kahvin lisäksi myös televisiosta, sokerista ja vaaleasta leivästä. Ehkä muutamista muistakin asioista. Lopetan kynsien pureskelun. Ylipäätään pyrin olemaan vähemmän hermoheikko ja luomaan positiivista ihmiskuvaa (project code: zen-leo). Tavoitteena olisi löytää jotain viisastumisen rutiineja kuten lukuiltoja ja hyvien asioiden miettimistuokioita.

Askeettiseen hedonismiin kuuluu myös pidättäytyminen kaikesta mahdollisesta kulutuksesta ja sitä kautta pienellä toimeentulo. Pienituloisellakin on kuitenkin varaa antaa. Tavoitteena on panna henkilökohtaisella tasolla kymmenen kertaa YK:n rikkaille maille tarkoittamaa kehy-tavoitetta (0,7 %) paremmaksi. Haluamme Annukan kanssa siis siirtää 7 prosenttia omista tuloistamme yhteiseen pussiin yleisen hyvä edistämiseen. Itse asiassa voisin haastaa myös muut tarttumaan tavoitteeseen ja laittamaan hyvän kiertoon ainakin tuon YK-tavoitteen verran.

Vuonna 2007 tavoitteena on myös pyöräillä läpi vuoden (talvipyöräily). Sen lisäksi juokseminen ja punttisali tulisi ottaa pysyväksi osaksi arkirutiineja. Liikkumisen valikoimaan tulee mukaan myös aktiivisempi luonnossa liikkuminen ja vaellusreissut. Vuonna 2007 eteen tulee tavalla tai toisella myös ammatinvalinnan aika eli se, millä tavalla jatkan nykyisessä työssäni ja työtehtävissäni tulevina vuosina.

Jätä kommentti