Ensimmäinen vapaa viikonloppu pitkiin aikoihin. Tämä tarkoittaa ylipitkiä yöunia ja rauhallista aamupalaa lehtien lukemisen lomassa.
Suomen kuvalehdessä on mainio arvostelu Babel-elokuvasta (http://www.paramountvantage.com/babel/). Vihreän Langan (http://www.vihrealanka.fi/) pääkirjoituksessa peräänkuulutetaan Vihreiltä aktiivisempaa puhetta ilmasto- ja ympäristöasioista. Hyvä. Lisäksi lehdessä haastatellaan eduskuntavaaliehdokkaaksi SKP:n listoilta lähtenyttä Steen1 -räppäriä (http://www.steen1.com/) ja esitellään itsenäisiä suomalaisia, ml. Kaija Hellettä, joka on ollut aikanaan Maan ystävien puheenjohtajana ja toimii tällä hetkellä Suomen luonnonsuojeluliitossa Pirkanmaan luonnonsuojelupiirissä. Viimeisimmässä Time –lehdessä haastatellaan taas Al gorea. Hänen mukaansa kongressin ympäristövaliokunnan republikaani-puheenjohtaja väittää, että ilmastonmuutos on tieteen tuottama suuri huijaus. Oi voi. Syksyllä uudistuneen (http://www.ylioppilaslehti.fi) Ylioppilaslehden parasta-antia on jälleen kerran Empiirisen erotiikan laitoksen kolumni.
Lauantaipäivä kuluu siivotessa. Illalla käymme katsomassa Totoron (http://www.totoro.fi). Elokuvan kuva maailmasta on kaunis ja oikeudenmukainen hauskoine olioineen. Japanilaisen iltamme täydentää illallinen Koto-ravintolassa.
Käymme ostamassa Akateemisesta kirjakaupasta myös Nepalin Lonely Planet -kirjan ja Helsingin Sanomat, jossa on vihdoin julkaistu vieraskynä -kirjoitukseni ”Reppuaktivistien toiminta on spontaania ja epämuodollista”. Laitan tekstin tuohon alle.
Sunnuntaina suunnittelemme Annukan kanssa tulevaa, teemme ruokaa, käymme kävelyllä ja nautimme olosta töitä tehden. Saan vihdoin siivottua ja käytyä läpi pöydälleni kasaantuneet paperit. Oikoluen myös viimeisen kerran maanantaina Nuorisotutkimusverkoston sähköisenä julkaisuna ilmestyvän Smash Asem –artikkelini. Tästä aiheesta kuitenkin lisää lähipäivinä.
* * *
HS vieraskynä 2.12.2006:
Reppuaktivistien toiminta on spontaania ja epämuodollista
Yksittäiset projektit ja kampanjat saattavat saada enemmän huomiota kuin vakiintuneiden yhteiskunnallisten järjestöjen pitkäjänteinen työ, kirjoittaa Leo Stranius.
Kansalaisaktivismista on saatu kuluneen vuoden aikana säännöllisesti näytteitä esimerkiksi vapun 2006 EuroMayDay-mielenosoituksessa, Helsingin makasiinien tapahtumissa, Smash ASEM -mielenosoituksessa ja muissa EU-puheenjohtajuuteen liittyvissä mielenilmauksissa tai vaikkapa Anna Politkovskajan muistotilaisuuksissa. Tapahtumat osoittavat, että kansalaisaktivismin muodot ja sisällöt ovat muuttuneet.
Uudet yhteiskunnalliset liikkeet tuovat julkiseen keskusteluun sellaisia käsitteitä, kulttuurisisältöjä ja vaatimuksia, jotka eivät kuulu kansalaisyhteiskunnan perinteiseen ydinalueeseen. Näitä ovat esimerkiksi prekariaatti, ylikaupallistuneet tilat, globaali oikeudenmukaisuus ja yhtiövallan tai kilpailukyvyn kritiikki, yhteiskunnan kontrollin tiukentumisen vastustaminen sekä vapaan liikkuvuuden, ihmisoikeuksien ja sananvapuden puolustaminen.
Kansalaistoimintaa ovat perinteisesti leimanneet läheinen kytkentä valtioon, yhdistysmuotoisuus, hallinnollinen hierarkkisuus ja sivistyneistön vahva panos. Myös rauhanomaisuus, yksityisomaisuuden kunnioittaminen ja asiallisuus ovat olleet niin sanotuille vanhoille liikkeille tärkeitä.
Uusien liikkeiden ideana näyttää olevan se, että ne puolustavat yksilön toimintamahdollisuuksia yhteiskunnan taholta tulevia valtapyrkimyksiä vastaan. Konfliktit eivät kanavoidu olemassa olevien ryhmien, puolueiden tai yhdistysten kautta, sillä nämä tahot edustavat sitä samaa yhteiskuntaa, johon kapina kohdistuu. Sen sijaan vaikuttaminen yksilöityy.
Mediakeskeisessä huomioyhteiskunnassa tarvitaan vain muutaman ihmisen aktiivinen joukko, joka keksii uuden tavan politisoida jokin tietty kysymys. Yksittäiset projektit ja kampanjat saattavat saada enemmän huomiota kuin vakiintuneiden yhteiskunnallisten järjestöjen pitkäjänteinen ja vaikuttava työ.
Kuitenkin sen sijaan, että kansalaisjärjestöt ja muut yhteiskunnalliset toimijat aina tuomitsisivat radikaaliliikkeen, niillä tulisi olla herkkyyttä havaita merkkejä siitä, mihin suuntaan yhteiskunnalliset jännitteet purkautuvat.
Yksilöllisyyttä painottavassa yhteiskunnassa ei sitouduta yhteen suureen aatteeseen tai yksittäiseen järjestöön, vaan suositaan toimintaa, joka perustuu yksittäisiin kampanjoihin, tempauksiin tai tukitoimintaan. Kansalaistoiminta on yhä enemmän sukkulointia, oman portfolion ja identiteetin rakentamista. Voidaan puhua individualistisesta instant-aktivismista tai reppu- ja jetset-aktivisteista, jotka matkaavat projektista toiseen.
Vaikka projektimuotoisen toiminnan takana saattaa olla pysyvämpää kollektiivista kiinnittymistä, uudelle kansalaisliikehdinnälle on ominaista tunteisiin vetoava toiminta, johon voi sitoutua intensiivisesti vain hetkeksi. Vapaaehtoistoiminnan luonne on muuttunut joustavammaksi ja reflektoivammaksi.
Yksilö- ja projektikeskeisyys tuovat kansalaisliikehdinnälle lukuisia uusia haasteita. Toisaalta keskiössä ovat näyttävät mediaspektaakkelit ja hetkelliset tempaukset. Toisaalta korostuvat asiantuntijuus ja ammattimaisuus.
Kansainvälistymisen ja tekniikan kehittymisen ansiosta yksilöillä on entistä paremmat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämä luo voimakkaita paineita perinteiselle, kollektiiviselle järjestötoiminnalle.
Ensinnäkin ihmisten osallistumista on entistä vaikeampi kiinnittää järjestöjen perusrakenteen ylläpitämiseen, koska aktiivit haluavat tehdä vain itseään kiinnostavia asioita ja projekteja. Toisaalta perinteinen valtionapujärjestelmä on niin järjestökeskeinen, että se mukautuu huonosti ilman järjestötaustaa toimiviin hankkeisiin tai projekteihin.
Paluu entisen kaltaiseen järjestöyhteisöllisyyteen tuskin on enää mahdollista. Järjestöjen ja rakenteiden sijaan nykypäivän vapaa kansalaistoiminta luo epämuodollisia verkostoja ja lyhytaikaisia hankkeita.
Uutta aktiivisuutta ei ole syytä tukahduttaa. Jos osallistumisen perinnettä halutaan Suomessa vastakin vaalia, protesteja ei tule torjua rajoittamalla kansalaisvapauksia. Pikemminkin pitäisi muokata esimerkiksi valtionapujärjestelmää vastaamaan paremmin nykyaikaisen kansalaistoiminnan luonnetta.
LEO STRANIUS
Kirjoittaja on hallintotieteiden maisteri, joka tutkii ympäristöliikkeiden ja -politiikan suhteita.
* * *