Torstai 30.11.2006

Argentiinalaisjärjestö Cedhan kampanjointi Metsä-Botniaa vastaan tiukkenee. Järjestön mukaan Uruguayn hallitus on lähettämässä armeijan joukot vastaamaan rakenteilla olevan Metsä-Botnian tehtaan ja sen työntekijöiden turvallisuudesta. Konflikti näyttää vain kiristyvän. Tätä vauhtia edessä on vielä verilöyly. Argentiinalaiset kansalaisjärjestöt ovat sulkeneet osan maiden rajajoen ylittävistä silloista. Uruguayn mukaan tiesulut ovat vastoin kansainvälistä oikeutta ja niistä on aiheutunut maalle yli 300 miljoonan euron menetykset. Olisi kannattanut jättää koko tehdas rakentamatta.

Keskustelimme Salka Pölläsen kanssa Luonnonsuojeluliiton lausunnosta UM:n ympäristö ja kehityslinjaukseen. Kysyn myös Kepalta heidän kantojaan aiheeseen. Paperi näyttää periaatteessa olevan ihan hyvä, mutta ongelmana on kovin sokea usko CDM-hankkeiden voimaan. Lisäksi paperista puuttuu kaikki aloitteet kansainvälisten rahoituslaitosten hankkeiden viherryttämisestä ja demokratisoimisesta.

Pari lehteäkin tuli kotiin. Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa on hauska juttu vessassakäyninstä. Joissakin ammateissa, kuten maskottina tai veturimiehenä hädän haaste voi olla elämää suurempi. Kotiin kolahtaneessa Kulttuurivihkoissa julkaistiin taas mielipidekirjoitusvastineeni ”jälkijättöistä ympäristökritiikkiä, osa II”.

Sain kutsun Luonto-Liiton pikkujouluihin ja sovin vierailustäni Salpausselän luonnonystävien vuosikokoukseen Lahteen, jonne valmistelin saman tien myös pienen esityksen Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin toiminnasta. Lisäksi tein SAG:n tilaisuutta varten esitystä gradustani sekä viimeistelin Kepan vaalikampanjan avausta varten tekemääni puheenvuoroa. Saan myös tietää, että Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoitukseni on vihdoin julkaisujonossa ja tulee ulos todennäköisesti tulevana lauantaina. Saa nähdä. Illalla keskustelimme Annukan kanssa tulevaisuuden haasteista ja kävimme kävelemässä Käpylässä.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍