Graduuni liittyvä asiantuntija-artikkeli julkaistiin STT:llä. Ohessa kirjoitus (alla).
Suomen ympäristöpolitiikka murroksessa
Viime aikojen julkisessa keskustelussa ympäristöasiat ovat olleet laskussa samalla kun ympäristöhallinto on toiminut yhä passiivisemmin. Ympäristöhallinnossa toteutetaan toki vanhoja päätöksiä, mutta siellä ei juurikaan tehdä uusia avauksia. Nämä seikat nousivat esiin pro gradu -tutkielmassani, johon oli koottu keskeisten suomalaisten ympäristöjärjestövaikuttajien näkemyksiä Suomen ympäristöpolitiikan tilasta.
Järjestötoimijoiden näkemyksenä oli, että suomalaiselle ympäristöpolitiikalle on tapahtunut hallinnollinen haltuunotto. Sen myötä puhe talous- ja kilpailukykypolitiikasta on alkanut hallita Suomen ympäristöpolitiikkaa. Samaan aikaan ympäristöliike ei näytä elävän kaikkein aktiivisinta vaihettaan. Ympäristönsuojelu nähdään myös valitettavan usein liiketoiminnan ja yksittäisten ihmisten toiminnan esteenä, vaikka kyseessä on mahdollisuus yhteiskunnalliselle kehitykselle ja liike-elämälle.
Ympäristöjärjestöjen arkipuheista heijastuva kuva on, että Suomen ympäristöpolitiikka on muuttunut pohjoismaisen veturin vetämisestä Euroopan unionin ympäristöpolitiikan myötäilyksi, jopa jarruksi. Esimerkkejä ympäristöjärjestöjen yleisistä harmin aiheista ovat olleet viime vuosina harjoitettu energia-, ilmasto- ja liikennepolitiikka sekä Suomen linjaukset geenimanipuloituja organismeja (GMO) koskevissa kysymyksissä. Itämeren suojelu ja ekologinen verouudistuskin tuntuvat järjestöjen mielestä unohtuneen kestävän kehityksen retoriikan taakse hallitusohjelmassa olevista lupauksista huolimatta.
Kestävä kehitys vesittäjänä
Suomi nähdään kansainvälisessä vertailussa kestävän kehityksen mallimaana, jossa ympäristöasiat ovat kunnossa. Samalla ympäristökysymys ei enää tarjoa julkisuudelle ja medialle yhtä tuoretta ja kiinnostavaa aihetta kuin aiempina vuosikymmeninä. Kestävän kehityksen puhetapa on tarjonnut hallinnolle mahdollisuuden ottaa ympäristökeskustelu haltuun. Siihen viittaamalla näytetään, että hallinto ottaa vastuun ympäristöasioita. Ympäristöliikettä ei tarvita niinkään haastamaan hallinnon retoriikkaa ja vaatimaan ekologista rakennemuutosta kuin tukemaan hallinnon pyrkimyksiä ja osallistumaan niihin.
Ympäristöhallinnon ja Suomen ympäristöpolitiikan aktiivisuuden hiipuminen johtuu järjestötoimijoiden mukaan ainakin kolmesta keskeisestä tekijästä. Taustalla vaikuttaa yleisemmin talouden globalisaation mukana syntynyt teollisuuden ja liike-elämän kilpailukyvyn ja työllisyyskysymysten ylikorostuminen. Toisekseen Suomen ympäristöpolitiikan aktiivisuuden hiipumiseen, ”talvehtimisstrategiaan” ja passiivisuuteen, ovat vaikuttaneet 1990-luvulla tehdyt monet kansalliset ja kansainväliset sitoumukset sekä EU:n ympäristöpolitiikan kautta syntyneet uudet velvoitteet. Kolmanneksi myös monet ympäristökeskustelussa aiemmin passiiviset ja konservatiiviset tahot ovat aktivoituneet vastustamaan ympäristönsuojelua julkishallintoon ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamalla.
Ympäristötoimijat paitsiossa
Kansainväliset ympäristöneuvottelut ja globaalit ympäristökysymykset vievät enenevässä määrin huomiota pois kansallisesta ympäristöpolitiikasta. Aktiivisen jakson jälkeen ympäristöasioissa on taannuttu. Tämän seurauksena Suomen ympäristöpolitiikka on muuttunut myös kansainvälisellä kentällä, esimerkiksi EU:ssa, passiiviseksi ja jarruttelevaksi. Tämä on tapahtunut juuri nyt, kun Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. Voidaan mahdollisesti puhua yleisemmästä, Pohjois-Amerikasta peräisin olevasta ”green backlash” -ilmiöstä, jossa turvallisuus- ja kilpailukykypolitiikka sekä talouskasvupuhe kyykyttävät ympäristöpolitiikkaa. Toistaiseksi Suomessa ei ole kuitenkaan ryhdytty purkamaan jo olemassa olevaa ympäristölainsäädäntöä.
Ympäristöhallinnosta on tullut ympäristöjärjestöille yhä enemmän vastustaja kuin liittolainen. Useissa kysymyksissä on tietoisesti pyritty heikentämään ympäristönsuojelun korkeaa tasoa ja joissakin tapauksissa hallinnon eri toimikunnat on jopa suljettu ympäristöjärjestötoimijoilta, samalla kun ne ovat kuitenkin avautuneet elinkeinoelämän ja talouspolitiikan vaikuttajille. Voidaan ajatella, että kun ympäristöpolitiikka on pyritty sisällyttämään kaikkiin politiikkalohkoihin, on sen ympäristöulottuvuus heikentynyt, koska peliin ovat tulleet eri intresseistä operoivat toimijat. Vastaavasti esimerkiksi ympäristötoimijat eivät ole puhumassa tai vaikuttamassa talouspolitiikan tai muiden yhteiskunnallisten sektoreiden ytimissä.
Vallitseva valtapolitiikka näyttää tietyissä tapauksissa, esimerkiksi energiapoliittisessa keskustelussa, pyrkivän koordinoidusti mitätöimään koko ympäristökysymyksen. Ympäristön tilan ja luonnonvarojen kulutuksen sekä harjoitetun ympäristöpolitiikan välillä on syvä ristiriita. Tämä voi purkautua lopulta ympäristöjärjestöjen kiihtyväksi toiminnaksi, mobilisaatioksi, mikäli joku ryhmä tai taho onnistuu politisoimaan ympäristökysymyksen uudella tavalla.
Leo Stranius
Hallintotieteiden maisteri
Kirjoittaja tutkii ympäristöliikkeiden ja -politiikan suhteita.