Omalla kohdallani ympäristöhavahtuminen on tapahtunut hitaasti ja myöhäisemmällä iällä.
Matkan varrella minua ovat inspiroineet lukuisat muut ympäristö- ja kansalaisaktivistit, jotka ovat pistäneet itsensä likoon paremman maailman puolesta sekä Pentti Linkolan, Leena Vilkan ja monen muun kirjoitukset.
Ohessa ympäristöhavahtumiseni kymmenen tärkeintä askelta:
1. Yläasteella äidinkielen luokan seinällä oli turkistarhausta vastustava juliste, jossa söpö kettu totesi: Voisitko sinä elää ilman turkkia? Minä en. Painostimme matematiikan opettajaa luopumaan turkistaan – muistaakseni menestyksekkäästi.
2. Ammattikoulussa saksan kielen opettajalla oli Maailma tila 1992 -kirja, jonka sattumalta poimin hyllystä, ja jota luin tunnilla paljon mielummin kuin saksan kielioppia. Lainasin kirjan jopa kotiini.
3. YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa vuonna 1992 sai paljon julkisuutta. Havahduin itsekin kansainvälisiin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, metsäkatoon ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen.
4. Turkistarhaiskut Pohjanmaalla keväällä 1995 inspiroivat minua valtavasti. Oli hienoa, että joku oli valmis toimimaan niiden hiljaisten äänten puolesta, jotka eivät muuten olleet kykeneviä puolustamaan itseään. Myöhemmin toki opin, että 1990-luvun turkistarhaiskut myös vaikeuttivat monenlaista eläinoikeustyötä.
5. Kaupungin vuokra-asunnon talotoimikunta sai kutsun Helsingin kaupungin paikallisagenda 21 -hankkeeseen vuonna 1998. Menin mukaan ja päädyin Finlandia-talolle esittelemään työryhmämme tuloksia kaupungin johdolle.
6. Ympäristöjärjestö Dodo järjesti yliopistolla hienoja seminaareja ja ylläpiti keskusteluryhmiä. Päädyin yksittäisen seminaarin kautta ympäristöfilosofian keskusteluryhmään. Siellä luetut tekstit ja keskustelut syvensivät käsitystäni käsillä olevasta ympäristöhaasteesta.
7. Entinen avopuolisoni pyrki yliopistoon. Hänen hakupapereita selaillessani huomasin sattumalta, että Tampereella voi lukea ympäristöpolitiikkaa – ja kurssikirjoina oli samoja kirjoja, joita olin jo muutenkin innoissani kirjastosta lainannut ja lueskellut. Päätin hakea pääsykoekiintiössä ja pääsin sisään.
8. Päästessäni lukemaan ympäristöpolitiikkaa Tampereelle löysin ensimmäistä kertaa sellaisen sosiaalisen yhteisön, joka lähtökohtaisesti jakoi samoja arvoja ja tavoitteita. Samalla löysin ainejärjestö Perusvoiman, ylioppilaskunnan ympäristöjaoston ja Maan ystävät.
9. Vihreän Langan mainoksen perusteella hakeuduin Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssille ja pääsin opintomatkalle Brysseliin sekä tapasin muita kiinnostavia tyyppejä. Tämän myötä päädyin perustamaan Vihreitä Nuoria ja Opiskelijoita (ViNO ry) vuoden 1999 lopulla.
10. Oras Tynkkynen esitti minua Maan ystävien puheenjohtajaksi syksyllä 2002 järjestön väentapaamisessa. Olin toiminut usean vuoden järjestön ilmastokampanjassa ja muussakin toiminnassa. Maan ystävien puheenjohtajana toimin vapaaehtoisesti kokopäivätöiden ja opintojen ohella vuodet 2003-2004.
Ympäristöhavahtumisestani kuuluu siis iso kiitos ainakin seuraaville: Ressun yläasteelle, Vallilan ammattikoulun saksan opettajalle, Wordwatch-instituutille, YK:lle, kettutytöille, Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle, Dodolle, ex-avopuolisolleni, Perusvoimalle, Tampereen yliopistolle, Vihreille, Maan ystäville ja monelle muulle. Erityisesti kiitos kuuluu tietysti niille upeille ihmisille, jotka ovat niin paljon jaksaneet minua matkan varrella tukea ja kannustaa. Kiitos!