Havahtuminen

Luin sunnuntaina Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen. Havahtumisessa kyse on tietoisuuden kasvattamisesta, oman itsensä unohtamisesta, käsitteiden hylkäämisestä, kärsimyksen, kielteisten tunteiden ja vihan kääntämisestä rakastamiseksi sekä sen sellaisesta. Matkaan tarttui ainakin muutamia ajatuksia.

Erityisesti jäin pohtimaan joidenkin asioiden kieltämistä. Anthony de Mello kirjoittaa: ”Joka kerta, kun kiellätte itseltänne jotakin, takerrutte siihen kiinni ikiajoiksi. Kun taistelette jotain vastaan, sidotte itsenne siihen ikiajoiksi. Niin kauan kuin taistelette, annatte sille lisää voimaa.”

Kun kiellän itseltäni autoilun, eläinperäiset tuotteet, alkoholin ja kahvin sekä erilaiset turhakkeet, annanko todellisuudessa näille asioille vain huomaamattani suuremman merkityksen elämässäni? Pahasta selviää Anthony de Mellon mukaan ”ymmärtämällä se, ei taistelemalla sitä vastaan.”

Lisäksi mieleen jäi seuraava kirjassa esiintyvä lainaus: ”Kolme ihmiselle kaikkein vaikeinta asiaa eivät ole fyysisiä suorituksia tai alyllisiä saavutuksia. Ensimmäinen on vihamiehen rakastaminen; toiseksi ulkopuolelle suljettujen sisälle ottaminen; kolmanneksi sen myöntäminen, että on väärässä.” Hyvin sanottu! Tuossa on eväitä viikon vierailuille epämukavuusalueella.

Yksi kommentti artikkeliin ”Havahtuminen”

  1. ”Kun kiellän itseltäni autoilun, eläinperäiset tuotteet, alkoholin ja kahvin sekä erilaiset turhakkeet, annanko todellisuudessa näille asioille vain huomaamattani suuremman merkityksen elämässäni?”

    Annat.
    Kieltäytymällä ”turhasta” et tule paremmaksi ihmiseksi etkä ”pelasta” ketään, vaan koet hallitsevasi edes jotain asiaa kaaottisessa maailmassa.

    Uskontoon, urheiluun yms hurahtaneet toteuttavat samaa.
    Monesti tähän liittyy vielä vahva käännytystyö.

    Hyvä että olet edes ajatellut asiaa. Monet paahtavat läpi elämänsä uhraamatta sekuntiakaan kyseenalaistamiselle.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami