Viikkopäiväkirja 6 (6.-12.2.2012)

Maanantai: Kävimme aamulla Annukan kanssa tulevan viikon aikataulut läpi. Julkaisin kirjoituksen Luonto-Liiton kulutus.fi -sivuilla sähköautoista: Sähköautot – sittenkin suuri huijaus? Kirjoitukseni Maaseudun Tulevaisuudessa turkistarhauksen ympäristövaikutuksista oli myös julkaistu. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni olin Aaro Harjun johtamisvalmennuksessa. Keskustelimme hallitustyöskentelystä. Ennen lounasta pidimme vielä toimiston johtoryhmän kokouksen. Lounaan jälkeen vedin toimiston viikkopalaverin ja vapaaehtoisen venyttelysession. Päivän teemana oli monissa ihmisten kohtaamisissa presidentinvaalit. Kirjoittamani analyysi löytyy täältä. Päivän päätteeksi istuin vielä Oras Tynkkysen koolle kutsumassa palaverissa koskien mahdollisen kansalaisaloitteen jättämisestä ydinvoimasta. Kotiin pyöräilin Ruohonjuuren kautta. Illalla kirjoitin vauvanhoidon ohessa vielä ekosin koti- ja lastenhoitotöistä.

Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa. Päivän vietin vauvan kanssa Annukan tehdessä väitöskirjansa kielenhuoltoa. Aamupäivällä kävimme Kumpulan Kylätilan Arki rokkaa -perhekerhossa. Vapaamuotoisen session jälkeen kävin Kumpulan kyläpuodissa ja hain Falafel-lounasta läheisestä ravintolasta. Iltapäivän leikin vauvan kanssa kotona. Sähköpostin avasin ensimmäisestä kertaa koko vuorokauden aikana vasta klo 18.00. Silloin viestejä oli kertynyt yhteensä 299, joista 48 oli henkilökohtaisia. Sähköpostien käsittelyyn meni aikaa tunti. Tässä kahdeksan vinkkiä sähköpostin käyttöön.

Keskiviikko: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä kävin läpi sähköposteja ja valmistauduin tuleviin kokouksiin sekä soittelin ja kyselin piirien puheenjohtajien kuulumisia. Lounaan jälkeen kokoustimme järjestötoimijoiden kanssa tulevista ympäristötoimintapäivistä. Samalla kirjoitin myös paljon keskustelua herättäneestä Puolustusvoimauudistuksesta: Puolustusvoimauudistus: Voisiko asevelvollisuuden lakkauttaa? Päivän päätteeksi hoidin vielä henkilöstö- ja hallintoasioita. Illan olin kotona vauvan kanssa Annukan käydessä zumbassa.

Torstai: Olin aamulla puhumassa Rastorin kansalaisjärjestöille suunnatussa johtamiskoulutuksessa. Tämän jälkeen pyöräilin Hakaniemeen ja HSY:n ilmastopaneeliin arvioimaan poliitikkojen puheita pääkaupunkiseudun ilmastopolitiikasta. Iltapäivällä olin Luonto-Liiton toimistolla hoitamassa sähköposteja ja hallintoasioita. Illaksi pyöräilin Vallilan kirjastoon, jossa olin Valokiila-tapahtumassa keskustelemassa ekologisesta elämäntavasta ja kestävästä kuluttamattomuudesta. Päivän puhetilaisuudet kiteyttivät erinomaisen hyvin sen, mistä asioista olen ollut viime vuosien aikana puhumassa: kansalaistoiminta, johtaminen, ilmastonmuutos, ekologinen elämäntapa.

Perjantai: Leikin aamulla vauvan kanssa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni valmistelin hallituksen kokouksen esityslistaa ja osallistuin puheenjohtajiston puhelinkokoukseen. Iltapäivällä luin ja kirjoittelin sähköposteja sekä keskustelin piirien puheenjohtajien kanssa. Lisäksi lausuimme maa- ja metsätalousministeriön myöntämistä susien kaatoluvista. Miten voi olla mahdollista, että ministeriö haluaa hävittää 10-12 prosenttia maamme erittäin uhanalaisesta susikannasta? Päivän päätteeksi kävin hakemassa päivällistä Ravintola Kotosta. Illan vietimme Annukan ja vauvan kanssa keskustellen mm. kasvatusperiaatteista. Katsoimme elokuvan Piiat.

Lauantai: Nukuin aamulla pitkään ja pyöräilin Vuosaareen Plan Suomi säätiön tilaisuuteen puhumaan kansalaisjärjestöjen tekemästä vaikuttamistyöstä. Kotiin tultuani tein ruokaa ja leikin iltapäivän vauvan kanssa. Illan päätteeksi katsoimme elokuvan Pussikaljaelokuvan.

Sunnuntai: Leikin aamulla vauvan kanssa Annukan tehdessä väitöskirjansa kielenhuoltoa. Samalla siivosin ja valmistelin tulevan viikon esityksiä sekä kävin juoksemassa puolimaratonin. Iltapäivällä kävimme ystävien kanssa brunssilla Dylanissa. Paikkaa voi lämpimästi suositella. Lapsiystävällistä menoa ja hyvät kasvisvaihtoehdot. Vegaanille tuotiin oma herkkulautanen täynnä papua ja tofua. Illalla valmistelin tulevan viikon haasteita.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2012/02/viikkopaivakirja-5-30-1-5-2-2012/ 

Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.