Ekoisi: Tavoitteena tasajako: Koti- ja lastenhoitotyöt + esimerkkipäivä

Väestöliiton perhebarometrin mukaan isät tekevät 40 prosenttia yhteenlasketuista koti- ja lastenhoitotöistä. Vaikka hommat eivät mene tasan, on suunta oikea.

Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolella isien osuus näistä tehtävistä oli runsas kolmannes. Myös lastenhoitoon käytetty aika on lisääntynyt kummallakin sukupuolella. Hyvä näin! Lapsi tarvitsee paljon enemmän aikaa kuin roinaa.

Miten sitten itse olemme Annukan kanssa jakaneet lastenhoidon ja kotityöt?

Annukka on vanhempainvapaalla ja vastaa vauvasta työpäivän verran eli noin klo 9-18 välillä. Tämän lisäksi Annukan vastuulle kuuluvat yöt eli noin klo 23-6 ja tietysti imetys.

Muina aikoina eli arkiaamuisin klo 6-9, arki-iltaisin klo 18-23 ja viikonloppuisin olemme jakaneet vauvanhoidon puoliksi.

Minä vastaan kaikesta vauvapyykistä (eli pesen kestovaipat kerran vuorokaudessa) ja hoidan kodin siivouksen (imurointi, kukkien kastelu, pölyjen pyyhintä, vessan pesu ja roskien vienti) kerran viikossa.

Käyn aika paljon juoksemassa ja Annukka vesijuoksemassa ja zumba-tunneilla. Lisäksi meillä molemmilla on välillä myös työmenoja iltaisin ja viikonloppuisin. Näitä menoja yritämme tasoittaa ja sovittaa aikatauluihin mahdollisimman tasaisesti.

Menevätkö hommat tasan? Tähän ainakin itse pyrimme. Miten teillä lastenhoito ja kotityöt on jaettu?

* * *

Mitä sitten noin viiden kuukauden ikäisen vauvan kanssa oikein päivän mittaan tehdään? Sunnuntaina Annukka teki työpäivän verran väitöskirjansa kielentarkastusta minun ollessa vauvan kanssa.

Ohessa on lyhyt yhteenveto päivästä:
– klo 10.00 Vauva nukahti imetyksen seurauksena
– klo 10.15 Vauva herää. Pissatus ei onnistunut vaikka vaippa oli kuiva.
– klo 10.45 Vaipan vaihto
– klo 11.00 Imetys ja nukuttaminen
– klo 11.15 Vauva nukkuu
– klo 12.00 Vauva herää. Pissatus onnistuu (ja vaippa on kuiva). Imetys ja leikkimistä sängyllä.
– klo 12.30 Vauva kantorepussa. Syön lounasta.
– klo 13.00 Vauva nukahtaa kantoreppuun. Siirrän hänet nukkumaan sängylle.
– klo 14.45 Vauva herää. Käyn vaihtamassa vaipan. Pissatus ei onnistu. Imetys.
– klo 15.15 Ulos. Käymme äänestämässä ja kaupassa. Vauva nukahtaa vaunuihin.
– klo 16.15 Kotiin. Vauva jatkaa vielä unia.
– klo 17.00 Vauva herää. Käyn vaihtamassa vaipan. Pissatus ei onnistu. Imetys.
– klo 17.45 Leikkimistä vauvan kanssa. Vaipan vaihto. Pissatus ei onnistu.
– klo 18.00 Annukka otti vauvan ja itse lähdin juoksulenkille.

Yhteenveto kahdeksasta tunnista:
– Vauvan kanssa olemista:  3,5h
– Päiväunia: 4,5h (joista vaunuissa 1h)
– Kestovaippoja: 4 kpl
– Imetyksiä: 4 krt (á n. 5 min)

* * *

Edelliset Ekoisi -kirjoitukset ovat luettavissa täältä:
Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
Osa 3: Synnytysvalmennus
Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
Osa 7: Luonnollinen lapsuus
Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
Osa 12: Vauva-arki alkoi
Osa 13: Vessahätäviestintä
Osa 14: Päivä isyysvapaata
Osa 15: Miksi lapsia?
Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
Osa 19: Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
Osa 20: Tutti: Hyvä vai paha?
Osa 21: Vapaapäivä vauvan kanssa
Osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä
Osa 23: Vapaapäivä vauvan kanssa – uusi yritys ja katso luvut!
Osa 24: Vauva ei muuta kaikkea
Osa 25: Juokseminen vaunujen ja vauvan kanssa eli vauvajuoksu
Osa 26: Ekologiset nimijuhlat
Osa 27: Arjen ekovinkkejä  – ota talteen!
Osa 28: Perhevalmennusta ekologiseen malliin
Osa 29: Ekovanhemmuus kiinnostaa
Osa 30: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?
Osa 31: Äitiyspakkauksessa myös paljon turhaa
Osa 32: Piilomerkityksiä vauvalle
Osa 33: Ekoisin joulumuistio
Osa 34: Lapsiperheen joulu: Viisi vinkkiä tavarapaljoudesta selviämiseksi
Osa 35: Mitä tavaroita vauva tarvitsee vuorokauden aikana?
Osa 36: Jalkakäytävien talvikunnossapito
Osa 37: Perhelomalla Hangossa
Osa 38: Vertailussa kantoliina ja lastenvaunut
Osa 39: Wanted: Ekologinen päiväkoti
Osa 40: Kertakäyttövaipat vai kestovaipat?

Yksi kommentti artikkeliin ”Ekoisi: Tavoitteena tasajako: Koti- ja lastenhoitotyöt + esimerkkipäivä”

  1. Meillä oli sovittuna työnjako: toinen imettää, toinen vaihtaa vaipan. Tämä päti myös öisin.

    Se on tietenkin selvä, että silloin kun mies oli lapsen kanssa kotona, arjen pyörittäminen jäi hänelle. Minä jaksoin lähinnä käydä töissä päivät ja imettää yöt.

Kommentointi on suljettu.

Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi